Suomeen saapuu lännestä lumipyry keskiviikkona
Voimakas matalapaine tuo koko maahan runsaita lumisateita ja puuskaisia tuulia. Ajokeli muuttuu monin paikoin erittäin huonoksi.
Ilmatieteen laitoksen 21.11. tekemän ennusteen mukaan lumipyry saapuu Suomen länsirannikolle keskiviikkona iltapäivällä ja leviää illan tai viimeistään torstaiyön aikana koko maahan. Maan länsiosassa sää poutaantuu aamuksi, mutta uusi annos hajanaisempia lumisateita on luvassa jo torstai-illaksi. Maan itä- ja pohjoisosassa lumisade kestää selvästi kauemmin, mutta heikkenee vähitellen torstaina.
Suurimmassa osassa maata uutta lunta kertyy keskiviikkoillan ja torstain aikana noin 10 senttimetriä. Etenkin maan läntisimmässä osassa lumipeite voi kasvaa jopa 15‒20 senttimetrillä.
Etelälounainen tuuli voimistuu merellä monin paikoin myrskylukemiin nostattaen myös kovaa, yli neljän metrin korkuista aallokkoa. Mantereella puuskat yltävät monin paikoin noin 15 metriin sekunnissa, mutta etelä- ja länsirannikon tuntumassa myös myrskypuuskat ovat mahdollisia.
"Säätilanteen vaikutukset painottuvat etenkin läntisiin ja eteläisiin maakuntiin, joissa puuskainen tuuli sekä länsipainotteisesti myös puihin kertyvä lumikuorma aiheuttavat paikoin vahinkoa", sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela.
Lisäksi puuskaisen tuulen ja sakean lumisateen yhteisvaikutuksesta ajokeli muuttuu monin paikoin erittäin huonoksi. Myös muualle Suomeen on odotettavissa yleisesti huonoa ajokeliä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Lumen väheneminen parantaa aurinkoenergian tuotantoedellytyksiä Suomessa12.9.2025 09:52:42 EEST | Tiedote
Pohjolan ilmastossa lumipeite usein estää tai ainakin huomattavasti pienentää aurinkopaneelien sähköntuotantoa kylmänä vuodenaikana. Kun ilmasto lämpenee, lumipeite kuitenkin vähenee. Tämä saattaa lisätä vuotuista aurinkosähkön tuotantopotentiaalia Suomessa ja naapurimaissa 10–20 prosentilla.
Elokuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin9.9.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin. Lounais-Euroopassa koettiin elokuussa poikkeuksellinen helleaalto.
Syyskesäinen lämpö jatkuu vielä alkuviikolla – sadevaroituksia osaan maata8.9.2025 15:39:20 EEST | Tiedote
Lähipäivinä lämpötila on suuressa osassa maata jopa kuusi astetta korkeampi kuin syyskuussa tyypillisesti tähän aikaan. Helleraja ylittyi tänään iltapäivällä Salossa.
Lämmin sää jatkuu – viikonloppuun osuu kuunpimennys ja mahdollisesti ukkosia4.9.2025 15:44:08 EEST | Tiedote
Loppuviikon lämpötilat kohoavat ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammiksi ja voivat yltää lähelle hellerajaa. Pilvisyys voi kuitenkin hillitä lämpimimpiä lukemia.
Revontulikausi käynnistymässä – tulevina öinä revontulia voi näkyä eteläistä Suomea myöten1.9.2025 16:20:46 EEST | Tiedote
Maanantain ja tiistain sekä tiistain ja keskiviikon välisinä öinä on hyvät mahdollisuudet nähdä revontulia eteläisessäkin Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme