Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella on todettu tietosuojaloukkaus potilastietojen käsittelyssä
Pohteella on käynyt ilmi tietosuojaloukkaus potilastietojen käsittelyssä.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on käynyt ilmi tietosuojaloukkaus, jossa noin 50 Pohteen työntekijää on tarkastellut yksittäisen potilaan potilastietoja ilman hoitosuhteeseen tai muihin työtehtäviin liittyvää perustetta. Potilastietojen asiaton käsittely ajoittui tämän vuoden kevääseen ja kesään. Asian käsittely on edelleen meneillään.
Tapaus kävi ilmi potilaan aloitteesta.
Henkilötietojen asiaton käsittely on johtanut työnjohdollisiin seuraamuksiin. Tapauksesta on tehty henkilötietojen tietoturvaloukkausilmoitus tietosuojavaltuutetulle. Pohde tulee tekemään asiasta tutkintapyynnön poliisille lähipäivinä. Poliisin esitutkinnan turvaamiseksi emme tiedota asiasta toistaiseksi enempää.
– Pyydämme tapahtunutta anteeksi. Henkilön yksityisten terveystietojen käsittely ilman asianmukaisia perusteita on vakava ja valitettava asia. Selvityksessä on käynyt ilmi myös asioita, joista meidän on syytä ottaa opiksemme. Kehitämme tietosuojaan liittyviä käytäntöjämme ja henkilöstön koulutusta, sanoo Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Terhi Nevala.
Jokainen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen työntekijä suorittaa tietoturvan ja tietosuojan koulutukset. Lisäksi Pohteella järjestetään erilaisia infotilaisuuksia henkilöstölle tietosuojaan ja tietoturvaan liittyen. Hyvinvointialueella tehdään myös järjestelmiin liittyvää teknistä valvontaa sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmien käytön valvontaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi NevalajohtajaylilääkäriPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 352 7257terhi.nevala@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PohdeBotti auttaa asiakkaita hyvinvointialueen neuvonnassa21.10.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Uusi PohdeBotti on otettu käyttöön Pohteen neuvontapalvelussa. PohdeBotti auttaa asukkaita sote-palvelutietojen löytämisessä.
Pohde kehittää yhteisöllistä asumista21.10.2025 08:24:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tarkastellut syksyllä 2024 Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen yksiköiden toimintaa. Toiminnassa on tuolloin havaittu epäkohtia. Pohde kehittää ikääntyneiden yhteisöllistä asumista aktiivisesti.
Tulevaisuuslautakunta lähetti päivitetyn strategian hyväksyttäväksi aluehallitukselle ja aluevaltuustolle17.10.2025 12:03:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 16.10. Pohteen päivitettyä strategiaa. Lisäksi lautakunta päätti strategiset periaatteet Digitaalisen sote-keskuksen virka-ajan ulkopuolisten palvelujen hankinnalle.
Aluehallitus päätti yhteisöllisen asumisen hankinnasta15.10.2025 10:19:59 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 14.10.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi yhteisöllisen asumisen hankinnan ja palveluntuottajien etusijajärjestyksen.
Pohde osallistuu asunnottomien yöhön Oulussa15.10.2025 08:02:44 EEST | Tiedote
Asunnottomien yö on kansalaisliike, joka tukee jokaisen oikeutta omaan kotiin eli vakinaiseen asuntoon. Asunnottomien yö järjestetään 17. lokakuuta, joka on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi. Oulussa asunnottomien yön tapahtuma järjestetään Rotuaarilla perjantaina 17.10.2024 kello 14 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme