Loppu naisten väkivallalle ja häirinnälle –myös verkossa!
Ihmisiä pyritään yhä useammin vaientamaan verkkohäirinnällä ja -väkivallalla. Se on kasvava ilmiö, joka on hyvin vahvasti sukupuolittunutta ja kohdistuu usein erityisesti naisiin ja vähemmistöihin. Naisiin kohdistuva verkkoväkivalta on usein seksuaalisella väkivallalla uhkailua ja ulkoisen olemuksen arvostelua. On arvioitu, että vuonna 2020 puolet nuorista naisista oli kokenut sukupuoleen perustuvaa verkkoväkivaltaa. Naisten on saatava olla turvallisesti kaikkialla yhteiskunnassa, myös verkossa.

”Digitalisaation mahdollistama anonymiteetti on johtanut verkkohäirinnän ja -väkivallan lisääntymiseen, sillä nimimerkin takaa haukkuminen tai jopa uhkailu on helpompaa. Verkkohäirinnässä rajat hämärtyvät, ja vaarana on, että häirintä ei jää vain verkkoon, vaan vuotaa läpi arkipäivän käytökseen”, kertoo Demarinaisten ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Naisiin kohdistuva moninainen väkivalta on turvallisuusuhka. Euroopan unionissa on kesällä 2023 vahvistettu direktiiviehdotus naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumisesta. Sen avulla voidaan kriminalisoida esimerkiksi verkkoväkivalta, johon kuuluvat intiimien kuvien jakaminen ilman lupaa, verkkoahdistelu ja -häirintä, ja yllyttäminen väkivaltaan tai vihaan. Vihapuhe ja verkkohäirintä kaventavat demokratiaa ja vähentävät halukuutta osallistua päätöksentekoon.
”On yhteiskunnan kannalta rampauttavaa, että moni nuori nainen jättää lähtemättä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tai politiikkaan, koska pelkää verkkohäirintää tai on kokenut sitä. Tämä ei ole hyväksyttävää vapaassa, demokraattisessa maassa. Me emme vaikene, vaan puolustamme demokratiaa, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. vihapuhe ja verkkoväkivalta horjuttavat demokratiaa ja kaventavat sananvapautta. On selvää, että meillä tulee olla niitä kohtaan nollatoleranssi ja työkaluja ilmiöön puuttumiseen”, vaatii Demarinaisten ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen.
Demarinaiset ovat osa valtakunnallista Väkivaltaobservatoriota, joka on Suomen kansallinen verkosto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Joka syksyisen Valoa, eikö väkivaltaa -kampanjan teemana tänä vuonna on tyttöjen ja nuorten naisten somessa ja netissä kokema seksuaalista häirintää ja väkivaltaa. Kampanja huipentuu YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenDemarinaisten puheenjohtaja, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400840594tytti.tuppurainen@eduskunta.fitytti.infoNoora KettunenDemarinaisten toiminnanjohtaja
Puh:045 3528 007noora.kettunen@sdp.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Vahva julkinen talous on naisen paras tuki13.6.2025 10:51:29 EEST | Tiedote
Vahva julkinen talous on naisten oikeuksien ja tasa-arvon toteutumisen kannalta välttämätöntä. Esimerkiksi palkkatasa-arvon edistäminen ja valmius puuttua raskaus- ja perhevapaasyrjintään riippuvat paljon julkisen talouden tilasta ja siihen käytettävissä olevista varoista. Orpon hallitus ja erityisesti pääministeripuolue kokoomus, aloittivat vaalikautensa lupauksella korjata Suomen talous, mutta saldo on reilusti miinuksen puolella.
Suomi ei voi jäädä historian väärälle puolelle9.6.2025 12:33:35 EEST | Tiedote
Demarinaiset vaatii, että Suomen hallituksen on välittömästi ryhdyttävä toimiin Palestiinan valtion tunnustamiseksi. Hallitus on erimielinen ja liian hidas toimissaan tilanteessa, jossa jo yli 50 000 ihmistä on kuollut Israelin armeijan säälimättömissä iskuissa vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita ja kansainvälistä lainsäädäntöä. Palestiinan valtion on tunnustanut jo noin 150 maata ja tunnustaneiden joukko on kasvamassa.
Kuukautisköyhyys ja terveydenhuollon epätasa-arvo on saatava loppumaan28.5.2025 12:45:12 EEST | Tiedote
Lääketiede on pitkään perustunut olettamukselle, että miehillä tehtyjen tutkimuksien tulokset voidaan yleistää kaikkiin sukupuoliin. Tällä niin kutsutulla lääketieteen sukupuolivinoumalla on kielteisiä vaikutuksia naisten saamaan hoitoon ja hoitotuloksiin. Naisten terveysongelmiin, kuten gynekologisten sairauksien tutkimukseen, investoidaan merkittävästi vähemmän suhteessa niiden esiintyvyyteen ja vakavuuteen verratessa miehiä koskeviin tutkimuskohteisiin. Vaikutukset näkyvät laajemmin yhteiskunnassa ja jopa naisten toimeentulossa. ”Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa naisten saamat hoidot eivät ole yhtä tehokkaita, hoidon saamisessa on ongelmia ja tautien diagnosointi viivästyy jopa vuosilla. Esimerkiksi endometrioosia sairastaa 10–15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista naisista. Silti tämän sairauden diagnoosiviive on jopa 6-9 vuotta siitäkin huolimatta, että vaiva aiheuttaa kipua ja työkyvyn laskua”, ihmettelee Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Ma
Orpon oikeistohallitus valitsi suosia suurituloisia miehiä25.4.2025 18:54:51 EEST | Tiedote
Moni perheellinen ja matalapalkka-alalla työskentelevä saattoi hetken ilahtua nähdessään uutiset hallituksen ilmoittamista veronkevennyksistä. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin huomaa, että hallituksen puoliväliriihessä tehdyt päätökset eivät hyödytä pienituloisempaa, usein naisvaltaisella alalla työskentelevää naista. Sen sijaan eurot valuvat suurituloisimpien, useimmiten miesten, lompakoihin.
Tätäkö Orpon hallitukselle tarkoittaa inhimillisyys?28.3.2025 19:30:11 EET | Tiedote
Orpon hallitus kertoi eilen (27.3.) osan päättämistään 170 miljoonan euron säästöistä, jotka hallitus aikoo tehdä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Nyt kerrotut säästökohteet ovat lastensuojelu, vammaispalvelut ja kotihoidonpalvelut. Esimerkiksi vanhusten kotihoidosta vähennetään jopa satoja tuhansia kotikäyntejä ja korvataan niitä teknologialla. Hallitus jätti yhä kertomatta, mistä se aikoo leikata vielä sata miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme