Jytyn liittovaltuusto: Valtionosuusveivaus synkistää kuntatyöntekijöitä – ”Säästöpäätöksiä tehdään sokkona”
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto on huolissaan, että lähivuosina toteutettavat kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset rapauttavat kuntarakenteet.

Hallitus perui viime perjantaina ilmoitetut kuntien valtionosuuksien lisäleikkaukset vuodelle 2024 ja aikoo jaksottaa ne vuosille 2025–2027.
– Viime päivien valtionosuusveivaus on herättänyt suurta huolta kuntakentässä, jota yt-aalto on tänä syksynä muutenkin pyyhkinyt. On huojentavaa kuulla, ettei valtionosuuksiin vielä ensi vuonna tehdä lisäleikkauksia, mutta tulevaisuuden rahoitus näyttää nyt entistä synkemmältä, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima sanoo.
Hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä kuntien verotusta vähennettiin ja valtionosuuksia leikattiin, kun sote-palvelut siirtyivät hyvinvointialueille. Monessa kunnassa leikkaukset ovat osoittautuneet siirtyneitä sote-menoja isommiksi.
– Pelkonamme on, että säästöpäätöksiä tehdään nyt kunnissa sokkona, kun tulevien vuosien rahoitus on epäselvää, Voima toteaa.
Valtaosa Ammattiliitto Jytyn jäsenistä työskentelee kunnissa ja kuntaomisteisissa yrityksissä ja liikelaitoksissa. Jytyn liittovaltuusto on huolissaan, että säästöt kohdistuvat jo ennestään tiukoille vedettyihin tukipalvelutehtäviin.
– Perinteinen säästömantra ”hallinnon tehostamisesta” ei ole tätä päivää. Tukipalveluista leikkaaminen ei ole kestävä tie. Kun esimerkiksi sihteeri-, talous-, hallinto- ja ict-tehtäviin varataan riittävät resurssit, voivat muut ammattilaiset keskittyä omaan työhönsä. Tämä tuo tehokkuutta ja säästöjä sekä työhyvinvointia kuntasektorille, Jytyn liittovaltuuston puheenjohtaja Seija Hovi-Kuikko kommentoi.
Lisäksi Jytyn liittovaltuuston huolena on, että valtionosuuksien lisäleikkaukset kurittaisivat erityisesti niitä kuntapalveluja, jotka ovat jo valmiiksi hallituksen leikkaustoimien kohteena.
– Tästä hyvänä esimerkkinä on vapaa sivistystyö. Jos kuntarahoitusta karsitaan vielä lisää, voidaan kysyä, mitä palveluja kunta voi tulevaisuudessa tarjota, Hovi-Kuikko sanoo.
Ammattiliitto Jytyn liittovaltuuston syyskokous pidetään Tampereella 22.–23.11.2023.
Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jytyn liittovaltuuston puheenjohtaja Seija Hovi-Kuikko, puh. 0400 658 753, seija.hovi-kuikko@jytyhallinto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL liittyy Ammattiliitto Jytyyn15.1.2025 15:59:24 EET | Tiedote
SPALin liittyminen Jytyyn vahvistaa pelastusalan ammattilaisten edunvalvontaa ja lujittaa Jytyn neuvotteluasemaa hyvinvointialueilla.
Jytyn mielestä laki suojelutyöstä ei ole tarpeen – kertoo 5 syytä miksi2.1.2025 11:52:10 EET | Tiedote
Ammattiliitto Jyty tyrmää hallituksen lakiesityksen suojelutyöstä. Jyty pitää esitystä jälleen yhtenä työnantajien tarpeiden pohjalta tehtynä toimena, jonka tarkoituksena on rajata työtaisteluja.
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.