LASB:lle tärkeä kotivoitto häntäpään kamppailussa – ero FBC Turkuun kasvoi
F-liigan keskiviikon ainoa ottelu oli häntäpään kamppailu, jossa kolmanneksi viimeisenä ollut LASB kukisti kotonaan toiseksi viimeisenä viruvan FBC Turun 7-3. LASB kasvatti samalla eron turkulaisiin jo seitsemään pisteeseen.
Vielä avauserän FBC Turku vei 2-1, kun ensin Elliot Wingren lakaisi vastaiskusta tasoituksen ja viimeisellä minuutilla Sami Tuominen sipaisi yläkulmaan johtomaalin. LASB kuitenkin käänsi pelin toisen erän puolivälissä kolmella nopealla osumalla. Emil Karkulowskin vastaiskusta sijoittaman tasoituksen jälkeen Atte Raappana laukoi ensin vasemmasta laidasta johto-osuman ja kohta vielä perään tilanteeksi 4-2. Päätösjaksolla rakensi kaksikko Joonatan Surakka – Tiitus Salokangas vielä kaksi maalia isännille ennen kuin vuorossa olivat vieraiden Nikolas Laaksosen kavennus ja Niko Einiön kaukaa tyhjiin sovittama päätösmaali. Joonatan Surakka oli maalillaan ja kahdella syöttöpisteellään ottelun tehomies.
Perjantaina ovat vuorossa poikkeuksellisesti ja komeasti Hakametsän jäähallissa pelattava Pirkanmaan derby Nokian KrP–Classic sekä EräViikingit–Happee. Nokialaiset jatkavat Hakametsässä myös lauantaina, jolloin vastaan tulee SPV.
Lue myös: F-liiga palaa Hakametsään – Nokian KrP järjestää superviikonlopun upeissa puitteissa
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Toisen kerran peräkkäin – Oilers on F-liigan miesten mestari10.5.2025 19:50:38 EEST | Tiedote
Esport Oilers juhlii toisena keväänä peräkkäin F-liigan miesten mestaruutta kaadettuaan seitsemännessä loppuottelussa Tampereella Classicin maalein 3-1. Ratkaisuottelua seurasi Hakametsän jäähallissa 3 700 katsojaa.
Classic selvitti ottelupallon 3 011 katsojan edessä – mestaruus ratkeaa lauantaina Tampereella7.5.2025 21:16:53 EEST | Tiedote
Oilers ei päässyt juhlimaan F-liigan mestaruutta Espoon 3 011-päisen yleisön edessä, vaan selkä seinää vasten pelannut Classic voitti 10-3. Se tarkoittaa, että kulta ratkeaa vasta joukkueiden seitsemännessä kohtaamisessa. Se pelataan lauantaina klo 17 Tampereen Hakametsän jäähallissa.
Oilers käänsi ja voitti Hakametsässä – mestaruus katkolla keskiviikkona Espoossa4.5.2025 18:36:56 EEST | Tiedote
Esport Oilers on enää voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan tänään Hakametsän jäähallin 1 105 katsojan edessä Classicin 7-4. Hallitseva mestari johtaa finaalisarjaa nyt 3-2, ja toinen perättäinen kulta on sille katkolla keskiviikkona Espoon Metro Areenalla.
Classic tasoitti finaalivoitot 2 421 katsojan edessä3.5.2025 20:11:04 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarja siirtyi suurille areenoille Oilersin johtaessa 2-1, mutta nyt voitot ovat tasan Classicin kaadettua mestarit Espoossa 2 421 katsojan edessä lukemin 7-5. Voiton pohjusti haastajan terävä alkurynnistys.
Voitot nyt 2-1 – finaalisarja Oilersin johdolla kohti jäähallihuipennusta1.5.2025 19:24:13 EEST | Tiedote
Finaalien avausottelun hävinnyt mestari Oilers siirtyi sarjassa 2–1-johtoon kaadettuaan Classicin sen kotikaukalossa vakuuttavasti 9-5. Neljäs kohtaaminen on lauantaina Espoon Metro Areenalla ja viides sunnuntaina Hakametsän jäähallissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme