HUS

Merkittävän lihavuuden hoitoon on vaihtoehtoja

Jaa

Lihavuuden hoidon lähtökohtana on elintapahoito. HUSissa on myös käytössä lihavuuslääkehoitoja ja tehdään lihavuusleikkauksia. Suomessa on yli miljoona lihavaa ihmistä.

Suomessa on yli miljoona ihmistä, joiden painoindeksi (BMI) on suurempi kuin 30. Yli 30 painoindeksi tarkoittaa merkittävää, vaikeaa tai sairaalloista lihavuutta. Lihavuus altistaa useille eri liitännäissairauksille, kuten esimerkiksi masennukselle, uniapnealle, diabetekselle tai erilaisille syöville. 

Lihavuuden hoidon lähtökohtana on elintapahoito. Tähän kuuluu neljä tukipilaria: ruoka, liikunta, uni ja mielen taidot. Lihavuusleikkaus tulee kysymykseen, kun painoindeksi on yli 40. Leikkaushoitoa harkitaan myös tapauksissa, joissa painoindeksi on pienempi kuin 40, mutta henkilöllä on jokin liitännäissairaus tai tyypin 2 diabetes. Lihavuuden leikkaushoidossa mahalaukkua joko kavennetaan tai se sille tehdään ohitusreitti. Tällöin tarvitaan edeltävää hoitoa sekä viiden prosentin laihtuminen.

”Lihavuusleikkaus on hoitokeinoista kaikkein tehokkain. HUS-alueella tehdään eniten leikkauksia Suomessa, noin 350 vuodessa”, kertoo Painonhallintatalon ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.

Lihavuuslääkkeiden käyttöä voidaan pohtia, kun painoindeksi on yli 30 tai kun se on yli 27 ja henkilöllä on jokin lisäsairaus. Lääkehoitoon on valittavana erilaisia lääkevalmisteita, joiden teho perustuu joko kylläisyyden tunteen muokkaamiseen tai syödyn rasvan imeytymisen tehoon. 

”Olemme saaneet viime vuosina käyttöömme monia uusia lihavuuslääkkeitä, ja tulevaisuudessa on odotettavissa vielä entistäkin tehokkaampia valmisteita”, Pietiläinen kertoo.

Katso Suorana HUSista -lähetyksen tallenne "Lihavuuden hoito juuri nyt". 
HUS järjestää kaikille avoimia lyhyitä infotilaisuuksia ajankohtaisista aiheista. Lisätietoa Suorana HUSista -lähetyksistä verkkosivuiltamme. 

Lisätietoja medialle HUSin mediapalvelusta

Tietoa HUSista

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS – Vaikuttavinta hoitoa

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

hus.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 12 april9.5.2025 09:39:55 EEST | Pressmeddelande

Sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 12 april för att behandla HUS budgetförslag för 2026. På sitt möte behandlar sammanslutningens styrelse också verksamheten och ekonomin i januari–mars, färdplanen för HUS Psykiatri för 2025–2040 samt en eventuell försäljning av en del av HUS Fastighetstjänster Ab. HUS Fastighetstjänster Ab är en del av koncernen HUS Fastigheter. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 12.5.9.5.2025 09:39:55 EEST | Tiedote

Yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 12.5. käsittelemään HUSin talousarvioesitystä vuodelle 2026. Yhtymähallitus käsittelee kokouksessaan myös tammi-maaliskuun toimintaa ja taloutta, HUSin Psykiatrian tiekarttaa vuosille 2025–2040 sekä HUS Kiinteistöpalvelut Oy:n mahdollista liiketoiminnan osan myyntiä. HUS Kiinteistöpalvelut Oy on osa HUS Kiinteistöt -yhtiöryhmää. Kokouksen esityslistan voi lukea täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye