Kehitysnäkymät ennakoivat Lapin merkityksen kasvua
Lapin elinkeinoelämän vahvuutena ovat osaava työvoima ja luonnonvarat. Myös läntisillä yhteyksillä on huomattava merkitys nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa. Toimialoista keskeisessä roolissa ovat voimakkaasti kasvava matkailu sekä raaka-aineita tarvitsevat metsä- ja metallinjalostusteollisuus.

Talvikauden aikana suorien lentojen määrä Lapin lentoasemille lisääntyy entisestään ja niiden merkitys on huomattava matkailun kasvulle. Lapin teollisuudessa on ollut vahva kehittämisen ja investointien kausi viimeisten vuosien aikana. Lapin pk-yritysten yleinen suhdannenäkymä ja arvio henkilökunnan määrän kehityksestä on positiivisempi kuin koko maassa keskimäärin. Myös liikevaihto-, kannattavuus- ja innovaatioiden kehitysnäkymät ovat varovaisen positiivisia.
Kovia äkillisiä rakennemuutoksia kokeneet alueet Kemi ja Utsjoki ovat edenneet suunnitelmissaan hyvin ja tavoitteena heillä on monipuolistaa alueiden elinkeinorakennetta. Kemissä Veitsiluodon saari on ollut houkutteleva kohde ja uusia sijoittumisratkaisuja alueelle odotetaan.
Positiivinen työllisyyskehitys – osaavan työvoiman saatavuus haasteena
Lapin työllisyyskehityksen tilannekuva on monin tavoin koko maata myönteisempi. Työllisyys on kasvussa ja Lapin työllisyysaste on tänä vuonna kivunnut koko maata korkeammaksi.
Osaavan työvoiman saatavuuden ja väestökehityksen yhdeksi pullonkaulaksi on muodostunut kova asuntopula. Nykyaikaisia ja kohtuuhintaisista asuntoja ei ole maakunnassa saatavilla. Asuntopulan ratkaisemiseksi on haettava uusia innovatiivisia toimintamalleja.
Eläköityminen tulee työvoimatarveselvitysten mukaan olemaan merkittävää seuraavien vuosien aikana ja uudet isot hankkeet tarvitsevat osaajia. Suhdanteista huolimatta osaavan työvoiman saatavuudessa on haasteita.
Epävarmuuteen varaudutaan
Monet yritykset varautuvat epävarmoihin tulevaisuuden näkymiin, ja muutosneuvottelut ovat lisääntyneet Lapissakin viime vuoteen verrattuna. Yritysten mukaan talouden näkymät ja niiden ennustettavuus on hankalaa. Isoja irtisanomistilanteita ei Lapissa ole kuitenkaan ollut. Lomautuksista osa on toteutettu osa-aikaisesti ja työviikkoa lyhentäen.
Tavoitteena hiilineutraali Lappi vuonna 2035
Maailman kriisit ja jännitteet toimivat ajureina EU:n omavaraisuustarkastelussa ja teknologioiden kehityksessä kohti puhtaampaa energiaa.
Lappi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Lapille laaditaan energia- ja ilmastostrategia, joka sisältää sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen. Myös TKI-toiminnan vahvistamiseksi Lapin toimijat ovat koonneet voimia yhteisen tahtotilan ja näkemyksen vahvistamiseksi. Ensimmäinen TKI-pyöreän pöydän istunto pidettiin tällä viikolla
Tutustu alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2023 -katsaukseen Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivulla https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165273
> Lapin osuus sivuilla 189-198
Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote https://tem.fi/-/alueiden-odotukset-lahitulevaisuudesta-apeat
Yhteyshenkilöt
strategiapäällikkö Heino Vasara, puh. 0295 039 689
ylijohtaja Jaakko Ylinampa, puh. 0295 037 199
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: Lappi poikkeaa muusta maasta niin vahvuuksissa kuin haasteissa11.2.2025 10:00:23 EET | Tiedote
Vuoden 2025 ensimmäinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset pysyvät positiivisina. Puolet viennistä on suoraa palvelujen vientiä, mikä pitää sisällään matkailun. Lapin pk-yritysten vienti on siis hieman paremmassa turvassa kauppasodalta kuin muussa maassa. Osaavan työvoiman saatavuus taas on Lapissa edelleen merkittävä kasvun este, kun koko maassa keskustelu tästä haasteesta on jo hiipunut.
ELY-keskuksen rahoitus kannusti yrityksiä kasvamaan ja uudistumaan10.2.2025 10:11:53 EET | Tiedote
ELY-keskus myönsi rahoitusta Lappiin noin 48 miljoonaa euroa vuonna 2024. Rahoituksesta hieman yli puolet kohdistui yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin. Maa-, poro- ja kalatalouden investointeja ja elinkeinotoiminnan aloittamista rahoitettiin 3,9 miljoonalla eurolla. Kehittämishankkeisiin ja yhteishankintakoulutuksiin myönnettiin 18,7 miljoonaa euroa.
Tervetuloa yhteisiin tilaisuuksiin rakentamaan Lapin ensimmäistä yrittäjyysstrategiaa5.2.2025 14:09:09 EET | Tiedote
Lapin yrittäjyysstrategian valmistelu etenee, ja nyt on aika kuulla alueen yrittäjiä, päättäjiä ja yrittäjien ystäviä! Strategian tavoitteena on rakentaa tulevaisuuskuva Lapin yrittäjyyskentän mahdollisuuksista, palvelurakenteesta ja tarvittavista toimenpiteistä, jotka edistävät yritysten kasvumahdollisuuksia ja kilpailukykyä sekä lisäävät yrittäjyyttä Lapissa.
Työllisyystilanne jatkui Lapissa parempana kuin koko maassa24.1.2025 08:32:34 EET | Tiedote
Lapissa työttömyys lisääntyi joulukuussa, mutta työllisyystilanne jatkui parempana kuin koko maassa. Lapissa oli joulukuun lopussa 8 255 työtöntä työnhakijaa. Alueiden väliset erot työttömyyden kehityksessä ovat yhä huomattavia.
Myönteinen suojelupäätös Kenestuvan postituvasta, entisestä tallista ja niitä ympäröivästä pihapiiristä8.1.2025 08:16:05 EET | Tiedote
Lapin ELY-keskus on suojellut Utsjoen Kenestuvan postituvan, entisen tallin ja pihapiirin. Kenestupa on valtakunnallisesti merkittävä kohde.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme