Lasten leluihin kätkettyjä huumeita – vuoden tullikoirana palkittava Pepi paljasti piilot
Vuoden tullikoirana palkitaan Turussa työskentelevä huumekoira Pepi, jonka tarkka kuono paljasti tänä vuonna muun muassa rahtilähetyksenä Hollannista saapuneisiin leluihin kätkettyjä huumausaineita. Palkinto luovutetaan Koiramessuilla joulukuussa.

Maaliskuussa 2023 Tullin huumekoira Pepi oli työkeikalla turkulaisen pikarahtiyrityksen varastolla. Koira merkkasi rahtilähetyksen, josta löytyi 500 grammaa amfetamiinia. Huumeet oli kätketty lasten lelujen sisälle. Vastaavia lähetyksiä oli kaksi kappaletta.
Myöhemmin saman vuoden kesäkuussa Pepi teki jälleen löydön turkulaisen pikarahtiyrityksen varastolla – tällä kertaa kyseessä oli lasten palapeli, jonka sisälle oli piilotettu 600 grammaa MDMA-huumausainetta.
Sekä amfetamiini että MDMA olivat saapuneet Suomeen Hollannista. Takavarikoitujen huumausaineiden arvo katukaupassa olisi tapaukset yhteenlaskettuna ollut noin 36 000 euroa.
– Huumekoiran toiminta ja ilmaisu oli molemmissa tapauksissa rikoksen paljastumisen kannalta erittäin tärkeässä roolissa. Ilman koiraa nämä huumausainekätköt olisivat todennäköisesti jääneet paljastumatta, kertoo tutkinnanjohtaja Kimmo Kaunisto Tullista.
Pepi palkitaan tämän vuoden ja koko uransa aikana tehdystä erinomaisesta huumekoiran työstään vuoden tullikoirana. Palkinto jaetaan Koiramessuilla 16. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa. Suomen Kennelliitto palkitsee vuosittain työssään ansioituneet virkakoirat.
Rauhallinen Pepi on varma ja tarkka työskentelijä
Labradorinnoutaja Pepi aloitti tullikoiran työnsä ohjaajansa Mika Niemenmaan kanssa vuonna 2017 Helsinki-Vantaan lentokentältä, josta kaksikko siirtyi noin vuosi sitten Turkuun.
– Työympäristömme on hyvin monipuolinen. Otamme esimerkiksi satamassa vastaan laivasta saapuvia matkustajia tai autoja. Teemme tarkastuksia rahtiterminaaleissa ja työskentelemme myös lentokentällä. Turussa teemme paljon asioita yhdessä muiden kanssa, kun Helsinki-Vantaalla työ oli itsenäisempää, Niemenmaa kertoo.
8-vuotias Pepi on Niemenmaan kolmas huumekoira. Työskentelytyyliltään Pepi on ohjaajansa mukaan varma, oma-aloitteinen ja aktiivinen.
– Pepillä on erittäin herkkä nenä ja hän ottaa hajut jopa liikkuvista autoista. Pentuna Pepi oli todella vetäytyvä, mutta kun koulutus alkoi, hän yllätti minut täysin aktiivisuudellaan. Lepohetket töissä Pepi osaa käyttää hyväksi nukkumalla, se on oikeastaan yksi koiran vahvuuksista, Niemenmaa kuvailee.
Luonteeltaan Pepi on rauhallinen ja vaatimaton, eikä varsinaisesti nauti huomion keskipisteenä olemisesta. Kotona seuraa olisi kyllä tarjolla, sillä perheeseen kuuluu myös kaksi muuta koiraa sekä kaksi kania. Ohjaajansa mukaan Pepi viihtyy kuitenkin kaikkein mieluiten rauhassa omissa oloissaan.
Tullikoirat apuna yhteiskunnan turvaamisessa
Suurin osa tullikoirista on koulutettu huumeiden etsintään, mutta Tullilla on myös savukkeiden, nuuskan, käteisen rahan sekä elintarvikkeiden etsintään erikoistuneita koiria.
Koirien työskentely on osa Tullin laajaa valvontatyötä. Koiran hajuaisti on tietyissä tullivalvonta- ja esitutkintatehtävissä korvaamaton apu, ja niiden työ on tuloksellista – löydökset johtavat usein rikostutkintoihin. Vuonna 2022 tullikoirat tekivät yhteensä 36 800 tarkastusta.
Tiedotteen kuvat (kuvaaja: Jukka Pätynen / koirakuvat.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tutkinnanjohtaja Kimmo Kaunisto
Pepin ohjaaja, tullitarkastaja Mika Niemenmaa
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Lisäksi Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Satamaturvallisuuden parantamiseen tähtäävä työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran6.11.2025 09:01:00 EET | Tiedote
Tullin johtaman työryhmän toiminta satamaturvallisuuden parantamiseksi on käynnistynyt. Työryhmän ensimmäisessä kokouksessa todettiin, että viranomaiset ja yksityisen sektorin toimijat jakavat saman näkemyksen: satamaturvallisuuden parantaminen on kriittistä ja viranomaisten ja yksityisen sektorin yhteistyötä tarvitaan.
EU:n 19. Venäjä-pakotepaketti hyväksytty – venäläiselle nesteytetylle maakaasulle tuontikielto23.10.2025 16:46:15 EEST | Tiedote
Uusimmalla pakotepaketilla laajennetaan muun muassa energiasektorin pakotteita: EU asettaa venäläisen nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontikiellon. Vientikieltolistaa laajennetaan yli 80 tullinimikkeellä. Lisäksi Valko-Venäjään kohdistettuja pakotteita kiristetään ja yhdenmukaistetaan Venäjä-pakotteiden kanssa.
Tulli varoittaa erittäin vaarallisesta aineesta huumekaupassa20.10.2025 08:31:33 EEST | Tiedote
Tulli sai haltuunsa Helsingissä huumaavia tabletteja, jotka sisältävät aiemmin luokittelematonta erittäin vaarallista ainetta. Ainetta on myyty oksimorfonina. Tullilaboratorion tutkimuksissa havaittiin kuitenkin, että tabletit sisältävät protodesnitatseenia. Protodesnitatseeni on erittäin vaarallinen synteettinen opioidi, jota ei ole aiemmin havaittu Euroopassa.
Nettitilaajien ja yritysten hallinnollinen taakka vähenee päivitetyn Hiilirajamekanismi-asetuksen myötä17.10.2025 08:28:30 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismin lakiuudistus vähentää yksityishenkilöiden ja pk-yritysten hallinnollista taakkaa. Aiemmin käytössä ollut 150 euron arvoraja poistuu ja tilalle tulee uusi 50 tonnin painon kynnysarvo. Eniten lakimuutos vaikuttaa yksityishenkilöihin ja yrityksiin, jotka tuovat alle kynnysarvon CBAM-tavaroita kalenterivuodessa. Ympäristötavoitteet säilyvät.
Järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa tehostetaan – työryhmä kehittämään Suomen satamien turvallisuutta13.10.2025 10:31:00 EEST | Tiedote
Noin 95 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta kulkee meriteitse satamiin, joten satamien toimivuus on ratkaisevan tärkeää Suomen huoltovarmuudelle, taloudelle ja kilpailukyvylle – yhteiskunnan toimivuudelle. Samaan aikaan järjestäytynyt rikollisuus uhkaa merikuljetusten ja satamien turvallisuutta. Torjuakseen järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa satamissa Tulli on asettanut työryhmän vahvistamaan satamaturvallisuutta. Satamien toimivuutta ja huoltovarmuutta turvataan muun muassa tehostamalla asiakasyhteistyötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme