Vuoden toimintaterapeutti 2023 on jyväskyläläinen Terhi Åkerlund
Vuoden toimintaterapeutti Terhi Åkerlund on sinnikkäästi vahvistanut lasten toimintaterapian asemaa Keski-Suomen hyvinvointialueella. Ehdotuksen tehneiden tiimiläisten mukaan Åkerlund mahdollistaa toiminnallaan työyhteisön hyvän yhteishengen, joka näkyy myös ulospäin.

Suomen Toimintaterapeuttiliitto on myöntänyt Vuoden toimintaterapeutti 2023 -kunniamaininnan jyväskyläläiselle Terhi Åkerlundille. Hän toimii Keski-Suomen hyvinvointialueen lasten kuntoutuksen palveluvastaavana.
– Terhi on sinnikkäästi tuonut esille toimintaterapeuttien tarpeellisuutta ja merkityksellisyyttä sekä vahvistanut lasten toimintaterapeuttien asemaa Keski-Suomen hyvinvointialueella, kunniamaininnan perusteluissa todetaan.
Keski-Suomen hyvinvointialueen lasten kuntoutuksen tiimiin kuuluu 18 toimintaterapeuttia ja 3 fysioterapeuttia 22 kunnan alueella ja 14 toimipisteestä.
– Uuden palvelualueen laajuus ja moninaisuus vaativat kokonaisuuksien hahmottamista ja erityispiirteiden huomioimista, kun toimintoja yhtenäistetään. Terhi on tuonut aktiivisesti esille lasten toimintaterapeuttien lisätarpeen ylemmälle taholle, ja työntekijöitä on vähitellen saatu palvelualueellemme lisää, perustelut jatkuvat.
Ennen hyvinvointialueiden syntyä Åkerlund työskenteli Jyväskylän kaupungin terveyspalveluissa kuntoutuksen esihenkilönä. Hän osallistui sairaala Novan valmisteluihin ja piti määrätietoisesti lasten toimintaterapeuttien puolia, jotta nämä saisivat tarvitsemansa tilat.
– Muutto uusiin tiloihin alkuvuodesta 2021 oli valtava muutostyö, joka vaati esihenkilöltä ennakkovalmisteluja, perehtymistä, yhteistyötä ja kärsivällisyyttä. Terhin ansiosta työskentelemme tällä hetkellä sairaala Novassa hyvin toimivissa tiloissa erityistason työntekijöiden rinnalla, ehdotuksen tehneet tiimiläiset kertovat.
Työyhteisön hyvä yhteishenki huokuu myös ulospäin
Åkerlund on paitsi määrätietoinen toimintaterapian puolestapuhuja, myös helposti lähestyttävä ja positiivinen esihenkilö. Hän kannustaa tiimiläisiään työn kehittämiseen, osaamisen vahvistamiseen ja luottaa työntekijöihin.
– Terhi on omalla toiminnallaan mahdollistanut työyhteisön hyvän yhteishengen, joka on näkynyt ulospäin muun muassa opiskelijoille ja sijaisille, kunniamaininnan perusteluissa todetaan.
– Hän huolehtii työntekijöiden jaksamisesta ja työhyvinvoinnista ja kysyy kohdatessa ”mitä sulle kuuluu, kuinka voit?”
Toimintaterapeuttiliitto valitsi Vuoden toimintaterapeutin tänä vuonna 30:n kerran.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni Granat
viestintäpäällikkö
Suomen Toimintaterapeuttiliitto
p. 040 752 1312
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
Toimintaterapeuttiliitto on akavalainen ammattiliitto, jossa on noin 3000 jäsentä. Liiton tarkoitus on toimintaterapeuttien ja toimintaterapia-alan opiskelijoiden yhteisönä ja ammattijärjestönä valvoa toimintaterapeuttien ammatillisia, oikeudellisia, palkkauksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, vaikuttaa heidän ammattitaitonsa kehittymiseen ja asiantuntemuksensa hyödyntämiseen sekä edistää toimintaterapian ja kuntoutuksen kehittämistä Suomessa ja kansainvälisesti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Palveluvalikoimasääntely kaipaa kokonaisvaltaista tarkastelua – toimintakyky yhdistää kaikkia palveluita9.4.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Toimintaterapeuttiliiton (TOI) mielestä sosiaali- ja terveydenhuollon priorisointikeskustelu on todella tärkeää. Valmisteluun liittyvässä keskustelussa ei toistaiseksi kuitenkaan huomioida palveluiden, kuten toimintaterapian, poikkileikkaavuutta. Riskinä on myös akuutin ja ennaltaehkäisevän palvelun vastakkainasettelu.
Toimintaterapeuttiliitto: Nyt on oikea hetki tuoda toimintaterapeutit työterveyshuoltoon20.3.2025 07:10:00 EET | Tiedote
Työterveyshuollolla on tärkeä rooli työkykyyn liittyvissä kysymyksissä, ja toimintaterapeutit työkyvyn asiantuntijoina ovat avainasemassa työkyvyn arvioinnissa ja edistämisessä. Tästä huolimatta toimintaterapeutteja ei määritellä tällä hetkellä työterveyshuoltolain ja -asetuksen mukaisiksi työterveyshuollon asiantuntijoiksi.
Toimiva arki luo hyvinvoinnin perustan – Toimintaterapeuttiliitto julkaisi alue- ja kuntavaaliteemat 202518.12.2024 10:20:48 EET | Tiedote
Toimintaterapeuttien osaamista tulee hyödyntää tulevaisuudessa nykyistä enemmän myös sellaisissa palveluissa, joissa toimintaterapeutteja työskentelee toistaiseksi vähän. Toimintaterapia vahvistaa arjen toimintakykyä ja on avain myös siihen, että muut sote-palvelut tuottavat mahdollisimman hyviä tuloksia.
Toimintaterapeuttiliitto: Työllisyysalueet tarvitsevat tutkitusti vaikuttavia keinoja työkyvyn tukemiseen25.11.2024 07:15:00 EET | Tiedote
Työllisyyspalveluiden järjestämisestä vastaavat vuodenvaihteesta lähtien kunnat ja niiden perustamat työllisyysalueet. Suomen Toimintaterapeuttiliitto katsoo, että erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistymisen tueksi alueet tarvitsevat nykyistä enemmän tutkimukseen perustuvia keinoja.
Vuoden toimintaterapeutti 2024 on lohjalainen Mirja Karhinen20.11.2024 18:57:06 EET | Tiedote
Suomen Toimintaterapeuttiliitto (TOI) on myöntänyt Vuoden toimintaterapeutti 2024 - kunniamaininnan lohjalaiselle Mirja Karhiselle. Karhinen ansaitsee kunniamaininnan erityisesti etätoimintaterapian käytäntöjen pitkäaikaisesta kehittämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme