Joka kymmenes SAK:lainen on suuressa köyhyysriskissä – Orpon-Purran hallituksen leikkauspolitiikka pahentaa entisestään pienipalkkaisten toimeentuloa
SAK:n jäsentutkimuksen mukaan 11 prosenttia eli 52 000 SAK:laisten liittojen työssäkäyvää jäsentä on suuressa köyhyysriskissä. Heistä 73 prosenttia työskentelee naisvaltaisilla aloilla. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät tämän ryhmän toimeentuloa entisestään.
Työntekijän köyhyysriski on korkein yksityisillä palvelualoilla, joiden SAK:laisista työntekijöistä 19 prosenttia on suuressa köyhyysriskissä. Toiseksi korkeinta riski on julkisella palvelualalla, jonka työntekijöistä 14 prosenttia on merkittävässä köyhyysriskissä. Yksityisten ja julkisten palvelualojen työntekijöistä enemmistö on naisia.
– Suuressa köyhyysriskissä olevista palkansaajista valtaosa työskentelee naisvaltaisilla palvelualoilla, mutta palkkaköyhyyttä on myös miesvaltaisilla toimialoilla. Esimerkiksi kuljetusalan työntekijöistä kahdeksan prosenttia on suuressa köyhyysriskissä, sanoo SAK:n johtaja Saana Siekkinen.
Hän huomauttaa, että Orpon-Purran hallituksen leikkauspolitiikka ajaa entistä useamman työntekijän palkkaköyhyyteen ja vaikeuttaa jo valmiiksi pienipalkkaisten työntekijöiden toimeentuloa erityisesti naisvaltaisilla aloilla.
– Köyhyys vaikuttaa ihmisen arkeen monin tavoin ja heikentää elämänlaatua aiheuttaen pahimmillaan myös psyykkisiä tai fyysisiä terveysongelmia.
Asumistukea saavia palkansaajakotitalouksia on yli 75 000 ja yli 52 000 palkansaajaa saa soviteltua päivärahaa. Hallituksen kaavailemat asumistuen leikkaukset vievätkin monien pienipalkkaisten työntekijöiden kuukausituloista satoja euroja. Saman suuruusluokan loven kukkaroon aiheuttaa osa-aikatyötä tekeville sovitellun ansiopäivärahan leikkaaminen. Näistäkin leikkauksista kärsivät eniten naisvaltaisten alojen työntekijät.
Erityisen huolestuttavaa on, että monet pienipalkkaiset joutuvat turvautumaan pikavippeihin, jotka entisestään syventävät talousongelmia. SAK:n haastattelututkimuksen mukaan moni pienien tulojen varassa sinnittelevä ei selviäisi ilman sukulaisten ja ystävien taloudellista tukea.
Työntekijöiden köyhyysriskin vähentäminen edellyttää pitkäjänteisiä toimia, jotka tähtäävät siihen, että palkalla tulee toimeen.
– SAK:n tavoitteena on työelämä, jossa työntekijät tulevat palkallaan toimeen. Naisvaltaisilla, pienipalkkaisilla aloilla tarvitaan euromääräisiä palkankorotuksia ja esimerkiksi paikallisesti sovittavia palkankorotuseriä, jotka suunnataan kaikkein matalimpien palkkojen korottamiseen, Saana Siekkinen sanoo.
Hän korostaa, että yhteiskunnan toimin ei pidä entisestään kurjistaa pienituloisten työssäkäyvien tilannetta. Nyt näin kuitenkin on käymässä.
SAK:n jäsentutkimusaineiston keräsi Verian (aiemmin Kantar Public) puhelinhaastatteluin kesä-heinäkuussa 2023. Aineisto edustaa SAK:n liittojen työssäkäyviä jäseniä. Tutkimuksen palkkaköyhyyttä käsitteleviin tuloksiin voit tutustua tarkemmin tästä.
Yhteyshenkilöt
Saana SiekkinenJohtajaSAK
Puh:040 834 5030saana.siekkinen@sak.fiTilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK, Akava ja STTK vastustavat yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia28.6.2024 10:33:20 EEST | Tiedote
Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK eivät hyväksy yhteistoimintalakiin esitettyjä muutoksia ja ovat jättäneet yhdessä eriävän mielipiteen lain muuttamista koskevaan mietintöön.
En lagstadgad arbetsmarknadsmodell ökar instabiliteten på arbetsmarknaden och äventyrar främjandet av lönejämställdhet27.6.2024 08:09:57 EEST | Tiedote
FFC kritiserar regeringen för att äventyra den finländska arbetsmarknadsmodellen och försämra möjligheterna att rätta till ojämställdheten i lönerna. FFC anser att den lagstadgade arbetsmarknadsmodell som regeringen föreslår är onödig och hotar riksmedlarens oberoende och opartiskhet.
Lakisääteinen työmarkkinamalli lisää työmarkkinoiden epävakautta ja vaarantaa palkkatasa-arvon edistämisen27.6.2024 07:57:00 EEST | Tiedote
SAK arvostelee hallitusta Suomen työmarkkinamallin vaarantamisesta ja palkkauksen epätasa-arvon korjausmahdollisuuksien heikentämisestä. Hallituksen ehdottama lakisääteinen työmarkkinamalli on SAK:n mielestä tarpeeton ja uhkaa valtakunnansovittelijan riippumattomuutta ja puolueettomuutta.
FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024 09:37:52 EEST | Tiedote
Regeringen underskattar de konsekvenser som dess nedskärningar får för arbetstagarnas vardag. Det säger fackcentralen FFC:s ordförande Jarkko Eloranta. De nedskärningar i bostadsbidraget och utkomstskyddet för arbetslösa som regeringen redan har genomfört, försvårar livet för många människor. De värsta nedskärningarna inom utkomstskyddet för arbetslösa har dock fortfarande inte trätt i kraft. Regeringens nästa steg är att göra så att också de sjuka hamnar i trångmål: den planerar bland annat att göra den första sjukdagen oavlönad och genomföra stora nedskärningar i sjukdagpenningen.
SAK:n Jarkko Eloranta: Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon sairaat5.6.2024 09:23:27 EEST | Tiedote
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan hallitus väheksyy leikkaustensa vaikutuksia työntekijöiden arkeen. Jo tehdyt asumistuen ja työttömyysturvan leikkaukset vaikeuttavat ihmisten elämää. Työttömyysturvan pahimmat leikkaukset ovat vielä edessä. Hallitus ajaa seuraavaksi ahdinkoon myös sairaat: se muun muassa valmistelee ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta eli sairaussakkoa ja isoja leikkauksia sairauspäivärahaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme