Osuuskauppa PeeÄssän muutosneuvottelut päätökseen
Osuuskauppa PeeÄssän 8.11.2023 alkaneet ja erityisesti liiketoiminnan tukitoimintojen uudelleenorganisoitumista koskeneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen 23.11.2023. Neuvottelut olivat kolmeosaiset ja niiden aikana henkilöstön edustajat ja työntekijät toivat esille runsaasti hyviä havaintoja ja nostoja, joiden avulla alkuperäistä työnantajan muutosesitystä kehitettiin toimivammaksi.
Muutosten myötä tehtäviä lakkaa yhdeksän kokoaikaisen henkilötyövuoden verran ja uusia tehtäviä syntyy viiden kokoaikaisen ja kahden osa-aikaisen henkilötyövuoden verran. Tavoitteena on löytää uusi työtehtävä PeeÄssän sisältä kaikille niille, joiden nykyiset tehtävät lakkaavat. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2024 alkaen.
Muutosneuvotteluiden tavoitteena oli yhdessä henkilöstön edustajien ja muutosneuvotteluiden piirissä olleiden kanssa löytää mahdolliset ratkaisut, joiden toteutuessa jatkamme matkaamme entistä sujuvammin kohti Parhaan Elämän Edelläkävijyyttä Savossa.
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiTiina Tolvanenhenkilöstöjohtaja
Puh:0504686686tiina.tolvanen@sok.fiLinkit
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Kuopio Wine Festival 2024 yhteenveto7.7.2024 00:30:00 EEST | Tiedote
Kuopio Wine Festival tarjosi ranskalaisia huippuviinejään sekä laadukkaita ruokatuotteittaan viinijuhlakansalle Kuopion matkustajasatamassa 28.6-6.7.2024. - Kuopio Wine Festival pääsi asettamaansa 32 000 kävijän tavoitteeseen ollen edelleen yksi Kuopion suurimmista tapahtumista ja alueen merkittävistä matkailutuloa tuottavista tapahtumista. Viinijuhlista jää alueelle noin 12 miljoonan euron matkailutulot. Viime vuoden tapaan tapahtuman aikana Kuopion ravintolat ja hotellit ovat olleet erinomaisella täyttöasteella, ja kauppa on käynyt varmasti hyvin kaikilla keskusta-alueen toimijoilla, summaa festivaalipäällikkö Johanna Kämäräinen. Tänä kesänä Viinijuhlilla on hurmaannuttu ranskalaisesta keittiöstä ja viineistä. Suosituimpia viinejä ovat olleet valkoviinit sekä vuosi vuodelta suosiotaan nostavat roseviinit ja samppanjat. Asiakasomistajille suunnatut puna- ja valkoviinit nousivat myös myyntitilastojen kärkeen. Viinijuhla-alueella myytiin yhteensä n. 10 500 pulloa erilaisia viinejä ja n.
PeeÄssä jatkaa strategianmukaista kauppapaikkojen varmistamista5.7.2024 13:44:44 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut osoitteessa Neulamäentie 8, Kuopio sijaitsevan kiinteistön ja siihen liittyvän tontin vuokraoikeuden Osakeyhtiö Hallmanilta. Kiinteistössä sijaitsevat yritykset siirtyvät kaupan myötä Peeässän vuokralaisiksi ja jatkavat toimintaansa normaalisti. Kiinteistökauppa on osa PeeÄssän pitkän tähtäimen suunnittelua, jolla varmistetaan kauppapalveluiden säilyminen Neulamäessä myös tulevaisuudessa. Sale Neulamäen toimintaan kiinteistökauppa ei tässä vaiheessa vaikuta.
Rautalammin uutta S-markettia aletaan rakentamaan lokakuussa11.6.2024 12:59:02 EEST | Tiedote
Rautalammin S-market palaa paikalle, jossa se palveli aikana ennen kuin Koskelonseudun Osuuskauppa fuusioitua Osuuskauppa PeeÄssään
Tahkon talviteatteri esittää: LOVE ME TINDER6.6.2024 13:11:19 EEST | Tiedote
Musiikilla höystetty komedia nimeltä Love Me Tinder käynnistää Tahkon talviteatterin viidennen kauden 7. marraskuuta 2024.
Bona BBQ -ruokarekka tuo kesäravintolan Kuopion Saaristokaupunkiin28.5.2024 15:01:50 EEST | Tiedote
Ruokarekka paikkaa alueen ravintolatarjonnan puutetta ja kartoittaa samalla asiakkaiden toiveita alueen ravintolapalveluiden tulevaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme