Mainonnan Monitaho -tunnustus Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskolle – Toi brändin ajan hermolle ja maailmanlaajuisesti kiinnostavaksi perinteisiin nojaten

Jaa
MAT-Säätiön jo 47. kertaa jakaman Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saa vuonna 2023 Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. Hänen johtamansa brändin modernisointi on kummunnut poikkeuksellisella tavalla brändin perinteen säilyttämisestä sekä innovatiivisista kansainvälisistä yhteistyöprojekteista, jotka ovat tuoneet Marimekolle kasvua ja tunnettuutta maailmanlaajuisesti.
Tiina Alahuhta-Kasko
Tiina Alahuhta-Kasko

– Marimekon menestys Tiina Alahuhta-Kaskon johdolla on poikkeuksellista. Hänen johtamansa brändin uudistaminen on tuonut Marimekon ajan hermolle ja sopeuttanut sen nykyajan kuluttajien vaatimuksiin. Samalla on kunnioitettu brändin perinteitä, kuten säilytetty alkuperäinen logo koskemattomana, mikä osoittaa vankkumatonta sitoutumista ja uskoa brändiin, perustelee valintaa MAT-säätiön puheenjohtaja Pasi Myllymaa.

Lisäksi MAT-Säätiön valinnassa korostuu Marimekon kasvun taustalla oleva kansainvälistyminen.

– Marimekon solmimat yhteistyöprojektit monien nimekkäiden brändien kanssa ovat olleet onnistunut ja olennainen osa Marimekon strategiaa laajentua uusille markkinoille ja kasvattaa tunnettuuttaan maailmanlaajuisesti. Tällaiset liittoumat osoittavat brändin monipuolisuutta ja kykyä tavoittaa uusia yleisöjä, mistä on kiittäminen Alahuhta-Kaskoa, jatkaa Myllymaa.

– Lämmin kiitos tunnustuksesta. Marimekossa tekemämme työ brändin uudistamiseksi ja kansainvälistämiseksi on tiimityön tulosta; jokainen marimekkolainen on tehnyt ja tekee osansa siinä, että voimaannutamme yhä useampia ihmisiä ympäri maailmaa olemaan oma itsensä ja tuomme iloa heidän arkeensa rohkeilla kuvioilla ja väreillä, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

MAT-stipendi Aalto-yliopistolle suomalaisen designalan markkinoinnin edistämiseen

Aiempien Mainonnan Monitaho -tunnustusten saajien tavoin Alahuhta-Kasko sai kunnian valita, kenelle myönnetään MAT-Säätiön 3000 euron arvoinen stipendi.

Hän ohjaa stipendin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International Design Business Management -ohjelmalle (IDBM), jossa se tukee erityisesti suomalaisen designalan markkinoinnin edistämistä.

– Olemme hyvin kiitollisia siitä, että Tiina Alahuhta-Kasko halusi ohjata MAT-stipendin juuri meidän ohjelmaamme. Tämä tuki on erityisen merkittävä aikana, jolloin designin rooli liiketoiminnan ja innovaatioiden edistäjänä on entistäkin tärkeämpi, kommentoi IDBM:n ohjelmajohtaja ja vanhempi yliopistonlehtori Ville Eloranta.

– Stipendi mahdollistaa meille uusia markkinointiteemaisia avauksia monialaisen radikaalin luovuuden johtamisen maisteriohjelmassamme!

Mainonnan Monitaho -tunnustuksen ja MAT-säätiön taustaa

Mainonnan Monitaho -tunnustuksen ja MAT-stipendin myöntää MAT-säätiö. Vuodesta 1967 saakka jaettu Mainonnan Monitaho -tunnustus myönnetään joka toinen vuosi henkilölle, joka toimii esimerkillisesti tai menestyksekkäästi markkinointiviestinnässä tai mainonnassa ja kehittää toiminnallaan alaa. Tunnustus jaettiin nyt 47. kerran.

Vuonna 2007 perustettu MAT-säätiö seuraa MAT ry:tä, entistä Mainoshoitajain yhdistystä. MAT-säätiö edistää markkinointiviestintäalan kehitystä ja koulutusta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Alahuhta-KaskotoimitusjohtajaMarimekko

Yhteydenotot Marimekon viestinnän kautta: lotta.roitto@marimekko.com

Puh:09 758 7233

Ville Elorantaohjelmajohtaja ja vanhempi yliopistonlehtoriAalto-yliopiston kauppakorkeakoulun International Design Business Management -ohjelma

Puh:040 706 7012ville.eloranta@aalto.fi

Kuvat

Tiina Alahuhta-Kasko
Tiina Alahuhta-Kasko
Lataa

Tietoja julkaisijasta

MAT-säätiö
Konalantie 10 A 4
00370 Helsinki

Vuonna 2007 perustettu MAT-säätiö seuraa MAT ry:tä, entistä Mainoshoitajain yhdistystä. MAT-säätiö edistää markkinointiviestintäalan kehitystä ja koulutusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye