Kaj Kunnas auttaa Svenska nu -verkostoa tavoittamaan suomenkielisiä oppilaita
24.11.2023 09:41:56 EET | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Urheilutoimittaja Kaj Kunnas on tehnyt yhteistyötä Svenska nu -verkoston kanssa vuodesta 2021, jolloin hän debytoi luennoitsijana suomenkielisissä kouluissa. Kaj on tähän mennessä tavannut yli kuusi tuhatta oppilasta, jotka hänen mukaansa inspiroivat häntä vähintään yhtä paljon kuin hän yrittää inspiroida heitä.

Kaj Kunnas on useimmille suomalaisille tuttu nimi. Kolmikymmenvuotisen YLE-uransa aikana hän ehti raportoida lukemattomista pienistä ja suurista urheilutapahtumista – vapaasti kahdella kielellä.
”Puhuin äitini kanssa ruotsia ja isäni kanssa suomea. Kävin sekä suomenkielistä että ruotsinkielistä koulua. Ohjenuorani on aina ollut kaksi kieltä – yksi mieli”, Kaj Kunnas kertoo.
Kaj Kunnas on jättänyt YLE-uransa taakseen, mutta hän on edelleen aktiivisesti mukana erilaisissa projekteissa. Vuodesta 2021 lähtien Kunnas on tehnyt yhteistyötä Svenska nu -verkoston kanssa ja pitänyt lukuisia luentoja suomenkielisille oppilaille.
”Kai on vieraillut yhteensä 32 kouluissa ja luennoinut noin 6500 oppilaalle. Hän on ollut erittäin suosittu, ja kaikki hänen koulukiertueensa ovat olleet täyteen buukattuja”, Svenska nu -verkoston pedagoginen valmistelija Oona Mertoniemi kertoo.
Kaj Kunnas kuvailee vastaanottoa kouluissa lämpimäksi, innostavaksi ja erittäin opettavaiseksi. On selvää, että jotkut ovat kiinnostuneempia kielistä kuin toiset, mutta tämä on Kain mielestä täysin ymmärrettävää.
”Oppilaat ovat yleensä olleet hyvin innostuneita. Varsinkin Lappeenrannan, Nurmeksen ja Oulun kaltaisilla paikkakunnilla, joissa ruotsin kieli ei ole osa arkipäivää kuten Helsingissä ja Turussa, on ollut suurta kiinnostusta luentoja kohtaan”, Kaj Kunnas sanoo.
Nurmeksen koulussa Kaj Kunnas tapasi ukrainalaisia pakolaislapsia, jotka eivät osanneet sanaakaan ruotsia, mutta jotka tulivat heti keskusteluun mukaan ja yrittivät itsekin puhua.
”Itä-Helsingissä taas vierailin koulussa, jossa oppilailla oli 50 eri äidinkieltä. Se oli aika vaikuttavaa”, Kunnas toteaa.
Kunnaksen mielestä on hyvin opettavaista kuunnella oppilaiden omia ajatuksia ja kysymyksiä, ja hän korostaa, ettei hän halua saarnata yleisölleen.
”Varon puhumasta ylhäältä päin. Sen sijaan yritän lähestyä oppilaita esimerkeillä omasta elämästäni, esimerkiksi kertomalla kokemuksistani urheilutoimittajana tai tyttärieni kokemuksista Kanadan, Saksan, Belgian ja Ranskan kaltaisissa maissa. Kyse ei ole ylevistä teorioista, vaan sanoista, tunteista, ja tavallisista keskusteluista”, Kaj Kunnas sanoo.
Kunnas vertaa yhteistyötä Svenska nu:n kanssa Suomen jääkiekkomaajoukkueen henkeen.
”Kyse on siitä, että ollaan yhdessä, ei yksin. Svenska nu -verkostoa tarvitaan vastapainoksi yhteiskunnan yhä polarisoituneemmalle ilmapiirille. Jos olen jostakin asiasta ylpeä Suomessa, niin se on maamme kaksikielisyys”, hän toteaa.
Svenska nu haluaa mielellään jatkaa yhteisyötä Kunnaksen kanssa.
”Kun Kaj luennoi, hän puhuu kunnioituksesta, suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta. Hän kertoo kielitaidon hyödyistä oppilaita innostavalla tavalla, käyttäen henkilökohtaisia anekdootteja, ja sitä on arvostettu suuresti”, Oona Mertoniemi sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Pressinbjudan: Nordic Climate Dialogues på Hanaholmen24.9.2026 10:15:31 EEST | Pressmeddelande
Välkommen till Nordic Climate Dialogues den 29 september 2026 för att höra finska, svenska och internationella experter samtala om biologisk mångfald och naturpositiva investeringar.
Lehdistökutsu: Nordic Climate Dialogues Hanaholmenissa24.9.2026 10:15:31 EEST | Tiedote
Tervetuloa Nordic Climate Dialogues -tapahtumaan 29. syyskuuta 2026 kuuntelemaan, kun suomalaiset, ruotsalaiset ja kansainväliset asiantuntijat keskustelevat biologisesta monimuotoisuudesta ja luontopositiivisista investoinneista.
Nordic and international experts convene for Nordic Climate Dialogues 202624.9.2026 10:15:31 EEST | Press release
Nordic Climate Dialogues brings together Nordic and international leaders, experts and representatives from the public and private sectors to explore how catalytic finance, innovation and collaboration can accelerate high-impact climate investments where they are needed most while strengthening resilience in a rapidly changing and uncertain world.
Kulturarvsberedskap i Norden och Baltikum: slutrapport med rekommendationer17.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
En rapport om kulturarvsberedskapen i Norden och Baltikum har nu färdigställts. Rapporten uppmärksammar likheter och olikheter i vår beredskap samt lyfter fram analyser, presentationer och konkreta rekommendationer.
Kulttuuriperintöalan kriisivalmius Pohjoismaissa ja Baltiassa: loppuraportti suosituksineen17.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden ja Baltian kulttuuriperintöalan kriisivalmiutta koskeva raportti on nyt valmis. Raportissa huomioidaan yhtäläisyydet ja erot valmiudessa, ja se sisältää myös analyysejä, esityksiä ja konkreettisia suosituksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme