Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Elinkeinoelämän luottamus ennallaan marraskuussa

Jaa

Palveluiden luottamuksessa pientä nousua, vähittäiskaupassa nähtiin nyt suurin notkahdus.

”Marraskuun luottamuslukemien perusteella yritysten arviot ovat ottamassa pohjakosketusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että talouskasvu lähtisi jo käyntiin. Päinvastoin, luottamuslukujen perusteella talousennusteissa tullaan näkemään korjauksia alaspäin, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa,” EK:n johtaja Sami Pakarinen sanoo.

Teollisuudessa luottamusta mittaava saldolukema oli marraskuussa -21. Luottamus pysyi edelliskuun tasolla. Luottamusindikaattori on yhä selvästi alle pitkän aikavälin keskiarvon, joka on +1.

Marraskuussa rakentamisen luottamusta kuvaava saldoluku putosi arvoon -43. Saldoluku oli kaksi pistettä vähemmän kuin lokakuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on -7.

Palveluiden luottamus nousi marraskuussa. Luottamusta mittaava saldoluku oli -6, joka on pisteen verran enemmän kuin lokakuussa. Palvelualojen indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on +12.

Vähittäiskaupassa luottamus laski marraskuussa lukemaan -16, joka on viisi pistettä vähemmän kuin lokakuussa. Pitkän aikavälin keskiarvo on -1.

Erityisesti kuluttajia lähellä olevien vähittäiskaupan sekä rakentamisen luottamus notkahtivat alaspäin. Talvikuukausista tulee vaikeat, mutta korkotaso näyttää rauhoittuvan ja kääntyvän hiljalleen laskuun. Tällä olisi merkittävä positiivinen vaikutus luottamukseenkin.

Etenkin investointeihin kohdistuu nyt suuria alasuuntaisia paineita. Rakentamisen puolella tilannekuva tulee synkentymään entisestään, kun rakennushankkeiden aloitustiedot tilastoissa vastaavat paremmin todellisuutta. Teollisuuden laskevat tilauskannat hiljentävät tahtia ja tämä heijastuu myös vihreän siirtymän investointeihin. Investointihankkeita arvioidaan aiempaa tarkemmin. Harkinta johtaa väistämättä aiempaa vaimeampaan kehitykseen lähikuukausina, mutta pitkässä juoksussa kuva ei muutu. Hankkeita on paljon suunnitteluputkessa.

”Suomen talouden kannalta investointivetoinen taantuma tarkoittaa pidempiaikaisia ongelmia ja hitaampaa kasvun käynnistymistä. EK:n luottamusindikaattori on lasketellut jo kahden vuoden ajan, joten nopeaa hyppyä ylöspäin on hyvin vaikea nähdä. Vaikeudet heijastuvat myös työllisyyteen, etenkin rakennusalalla. Palvelualoilla työllisyys on yhä sinnitellyt. Ankeasta suhdannetilanteesta huolimatta on tärkeää nähdä mahdollisuudet, koska niitäkin on”, Pakarinen kiteyttää.

Luottamusindikaattori, marraskuu 2023

Luottamusindikaattorin tulokset animaationa

Lisätietoja:
Sami Pakarinen, johtaja, p. 050 343 4337

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n Vientibarometri: Viennissä ei merkkejä nopeasta piristymisestä – yritysten huolena Suezin logistiikkahaasteet ja kustannusnousu27.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Kansainvälistä kauppaa tekevien suomalaisyritysten logistiikkahaasteet ovat puolessa vuodessa lähes tuplaantuneet: nyt lähes 20 prosenttia nosti logistiikan keskeiseksi ongelmaksi markkinoilla. Kaksi kolmasosaa arvioi, että kotimaan kustannusnousu vaikeuttaa viennin kasvattamista. Sen sijaan vain 15 prosenttia pitää Kiina-riippuvuuksia merkittävänä tekijänä liiketoiminnan kannalta. Tiedot ilmenevät EK:n Vientibarometrista, johon vastasi 474 ulkomaankauppaa tekevää yritystä tammikuussa 2024.

EK: Paikallinen sopiminen etenee oikeaan suuntaan15.2.2024 16:02:10 EET | Tiedote

Paikallisen sopimisen lisääminen on sekä työntekijöiden että yritysten etu. Elinkeinoelämän keskusliitto kannattaa hallituksen tavoitetta lisätä paikallista sopimista, jolla voidaan vastata kansainvälisen kilpailun haasteisiin ja turvata yrityksen kilpailukyky. EK:n asiantuntija Suvi Lahti-Leeve korostaa, että työehtosopimuksesta voitaisiin jatkossakin poiketa paikallisella sopimuksella vain työehtosopimuksen sallimissa rajoissa. Ennen kaikkea paikallisen sopimisen hyödyntäminen edellyttää kuitenkin osapuolten luottamusta ja sopimisen mahdollisuuksien tuntemista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye