Ammattiliitto Pron edustajisto kritisoi aitojen neuvottelujen puutetta työelämäuudistuksissa
24.11.2023 14:04:05 EET | Ammattiliitto Pro ry | Tiedote
Suomen hallitus on ilmoittanut tavoitteekseen Suomen pitkän tähtäimen kilpailukyvyn vahvistamisen. Hallitus on tarttunut tavoitteeseen kovalla otteella heikentämällä työelämää epätasapainoisesti kuulematta palkansaajapuolen näkemyksiä.
Hallitus on kutsunut työntekijät toistuvasti kolmikantaisiin neuvotteluihin vailla aitoa halua käydä keskustelua. Palkansaajaliikkeen yhtenäinen viesti neuvotteluista on ollut, että työntekijöiden näkökulmaa ei kokouksissa tai niitä seuranneessa valmistelussa ole huomioitu. Pron edustajisto vaatiikin hallitukselta hätiköityjen uudistusten ja leikkausten perumista sekä uuden suunnan hakemista maltilla ja aidosti neuvotellen. Yhdessä sovitut oikeudenmukaiset työehdot varmistavat erityisesti pienituloisten ostovoiman, joka on myös yrittäjien etu.
- Vahva ammattiyhdistysliike on yhteiskunnan etu. Palkansaajien oikeuksien puolustaminen ja hyvinvoinnin turvaaminen yhteiskunnassa edistävät tasapainoista ja kestävää talouskehitystä, josta hyötyvät kaikki, eivätkä vain kaikkein hyväosaisimmat, Pron edustajiston puheenjohtaja Lindroos toteaa.
Lisäksi hallitus valmistelee lainsäädäntöä, jossa keinoksi tarjotaan vientivetoisen työmarkkinamallin vahvistamista sitomalla valtakunnansovittelijan tai sovintolautakunnan sovintoehdotukset vientialojen sopimaan palkankattoon. Nämä eivät ole oikeita keinoja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Pakottavan lainsäädännön sijaan hallituksen on tuettava toimialaliittoja yhteisen työmarkkinamallin kehittämiseksi.
Epävarmuutta kasvattavat muun muassa hallituksen aikeet madaltaa irtisanomiskynnystä, helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista, lakkauttaa aikuiskoulutustuki sekä muuttaa ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi, ellei työehtosopimuksessa ole toisin sovittu.
Työelämäheikennyksien päälle sosiaaliturvaleikkauksia on lähdetty toteuttamaan niin kiireellä, että oikeuskansleri ja lainsäädännön arviointineuvosto on joutuneet antamaan huomautukset aikataulusta. Hallitus vetoaa tässä budjettiriihen aikatauluun, mutta perustelu on kestämätön hallituksen itse päättäessä aikataulusta.
Hallituksen suunnittelemat leikkaukset kohdistuvat yksipuolisesti pienituloisiin työntekijöihin, työttömiin, lapsiperheisiin, opiskelijoihin ja nuoriin ja niiden on jo arvioitu lisäävän niin toimeentulotukimenoja kuin lapsiperheköyhyyttä.
Työelämäheikennyksiä on perusteltu tarpeella tasapainottaa julkista velkaa. Hallituksen ensimmäisen budjettiriihen tuloksena velkaantumisen taso säilyi kuitenkin ennallaan. Tämä on katkera uutinen erityisesti niille, joilta leikataan ja joille asiaa perustellaan julkisen velkaantumisen taittamisella.
- Monet hallituksen päätökset eivät valtionvarainministeriön laskelmien mukaan kasvata työllisyyttä tai tasapainota valtiontaloutta. Sen sijaan ne lisäävät työelämän epävarmuutta ja pahoinvointia, ennakoi Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.
Yhteyshenkilöt
Kristiina LindroosPron edustajiston puheenjohtaja
Puh:0503646972kristiina.lindroos@prohallitus.fiPro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pro: Tilastokeskuksen leikkaukset osoittavat valtionhallinnon säästöjen karut seuraukset ja vaarantavat tietopohjaisen päätöksenteon13.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto Pro pitää hallituksen Tilastokeskukseen kohdistamia leikkauksia erittäin vakavina ja varoittaa, että päätökset heikentävät suomalaisen yhteiskunnan tiedon luotettavuutta ja tutkimuksen edellytyksiä.
Ammattiliitto Pron johtoryhmä vahvistuu viestintäjohtajan ja yhteiskuntasuhdejohtajan nimityksillä23.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pron johtoryhmään on nimitetty yhteiskuntasuhdejohtajaksi Henrik Haapajärvi ja viestintäjohtajaksi Salla Matilainen.
Määräaikaisen työsuhteen perusteen poisto osuu etenkin naisiin ja on ristiriidassa hallituksen omien tavoitteiden kanssa15.1.2026 13:59:41 EET | Tiedote
Hallituksen esitys määräaikaisten työsuhteiden perusteen poistamisesta heikentää työntekijöiden turvaa, lisää raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä ja uhkaa perheellistymishaaveita.
Ammattiliitto Pro: Ministeri Juuson päätös lakkauttaa työikäisten hyvinvointia edistävä toiminta on vahvasti ideologinen11.12.2025 12:52:57 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt leikata Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry:n avustusta tälle vuodelle ja lakkauttaa sen kokonaan. Pro pitää päätöstä ideologisena jatkona viime viikon SASK-leikkauksille.
Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia5.12.2025 12:07:30 EET | Tiedote
Ulkoministeriö on ilmoittanut huomattavista leikkauksista Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitukseen vastoin omien valmistelijoidensa suositusta. Ammattiliitto Pro pitää leikkauspäätöstä ay-liikkeeseen kohdistuvana vastatoimena ja siten täysin poliittisena päätöksenä, jolla on negatiivisia seurauksia myös suomalaisille yrityksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme