Kestävä kasvu syntyy yhdessä sopimalla
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mukaan Suomen menestys on nojannut yhteistyöhön ja sopimiseen. Neuvottelemalla on haettu kulloiseenkin tilanteeseen sopivia ratkaisuja, jotka kaikki voivat jollain muotoa hyväksyä.

Salon mielestä tästä kansakunnan vahvuudesta ei kannata lyhytnäköisesti luopua. Ihmisiä eri leireihin ajavan sanelun sijaan aikaa kannattaa käyttää suurimman yhteisen nimittäjän hakemiseen.
– Insinööriliitosta saa vahvan kaverin ja tukijan talouskasvun ja sitä kautta paremman työllisyyden varmistamiselle. Sanomme kyllä tki-panostusten kasvattamiselle, koulutuksen laadun parantamiselle, kaikille sellaisille toimille, jotka synnyttävät kasvua ja uusia innovaatioita, hän sanoi tänään liiton edustajakokouksessa Helsingissä.
Salon mukaan maan hallitus näyttää valinneen kasvun hakemiselle toisenlaisen tien. Työelämää on lähdetty uudistamaan vahvojen ehdoilla, ei yhdessä neuvotellen. Sitä Insinööriliitto ei Salon mukaan voi hyväksyä.
– Olen monta kertaa sanonut, että emme koskaan vastusta hallitusta, mutta joitakin sen toimia tai hallitusohjelmakirjauksia kyllä. Hallituksen on korkea aika viheltää peli poikki ja palata yhteisymmärryksen hakemisen ja sopimisen polulle.
Salon mukaan Insinööriliitolla on valmiutta työelämän ja sopimusjärjestelmän uudistamiseen, kunhan se tapahtuu tasavertaisesti, kaikkia osapuolia kuunnellen. Tämä pätee myös paikalliseen sopimiseen.
– Hallitus on avaamassa paikallisen sopimisen täysin yleissitovassa kentässä. Se ei käy, muutos on liian raju. Paikallisen sopimisen edistämiseen löytyy muitakin tapoja, ja se tiedetään niin maan hallituksessa kuin työnantajaleirissä, Salo sanoi.
Salo jakaa hallituksen huolen julkisen talouden velkaantumisesta. Hän muistuttaa, että julkisen talouden tasapainottamiseen on kaksi tietä. Taloutta voi tasapainottaa säästämällä ja korottamalla veroja. Toinen vaihtoehto on hakea tasapainoa uuden kasvun kautta.
– Insinööriliitossa uskotaan enemmän jälkimmäiseen, vaikka säästöjäkin totta kai tarvitaan. Kestävä julkinen talous perustuu hyvään työelämään ja menestyviin, uutta luoviin yrityksiin. Sen rakentamisessa olemme mukana, mutta se edellyttää luottamuksen paranemista, Salo sanoi.
Insinööriliiton edustajakokous valitsi Samu Salon jatkamaan liiton puheenjohtajana seuraavat neljä vuotta. Edustajakokouksen valinta oli yksimielinen. Edustajakokous jatkuu huomenna, jolloin muun muassa valitaan liiton varapuheenjohtajat ja muu hallitus kaudelle 2023–2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Yritystukien painopiste siirtyi tki-toimintaan10.4.2025 08:53:49 EEST | Tiedote
Viime vuonna maksettiin aikaisempaa vähemmän yritystukia, mutta niiden painopiste siirtyi uusien innovaatioiden kehittämiseen.
Kuluttajat ovat tarpeettoman pessimistisiä taloustilanteeseen nähden27.3.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Viime kuukausien talousennusteet ovat ennustaneet parempia aikoja, mutta kuluttajien luottamus laahaa perässä.
KUTSU: Miksi työ kuormittaa mieltä?13.3.2025 08:03:40 EET | Kutsu
Järjestäjät: Insinööriliitto ja MIELI ry Aika: 27.3.2025 klo 11:00-11:45 Paikka: Pikkuparlamentti, Kansalaisinfo Kahvitarjoilu ennen tilaisuutta Mielenterveyden häiriöt olivat yleisen syy sairauspäivärahalle viime vuonna. Mielenterveyden häiriöiden perusteella sairauspäivärahaa sai yli 100 000 henkilöä vuonna 2024 (Kela). Mielenterveysperusteiset työkyvyttömyyseläkkeet muodostavat jo yli puolet kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä (Eläketurvakeskus). Erityisesti alle 45-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä valtaosa johtuu mielenterveyden ongelmista. Miksi työ kuormittaa mieltä? Onko asialle tehtävissä mitään? Ohjelma Tilaisuuden avaus, edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, Insinööriliitto Miksi työ kuormittaa mieltä? Johtaja Timo Lehtinen, MIELI ry Ratkaiseeko politiikka mielenterveyskriisin? Millä politiikkatoimilla tuetaan työelämän mielenterveyttä? Puheenvuorot kansanedustajat Saara-Sofia Siren (kok.) ja Pinja Perholehto (sd.)
Tullit uhkaavat teollisuuden lupaavaa kasvua10.3.2025 09:03:50 EET | Tiedote
Teollisuuden tilaukset ja tuotanto kasvoivat tammikuussa vuoden takaisesta. Talouden kasvua uhkaa kuitenkin suurvaltojen välinen kauppasota.
Pysyvän oleskeluluvan saamista pitää helpottaa7.3.2025 13:06:45 EET | Tiedote
Insinööriliitto (IL) ja Tekniikan Akateemiset (TEK) vastustavat hallituksen esittämiä tiukennuksia pysyvän oleskeluluvan saamiseen. Pysyvä oleskelulupa vahvistaa ihmisen sitoutumista Suomeen ja mahdollistaa suuremman riskinottokyvyn. Kansainvälisten osaajien lupaehtoja tulee helpottaa merkittävästi tiukennuksien sijasta. Tämä parantaisi Suomen kilpailukykyä ja vetovoimaa kansainvälisten osaajien houkuttelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme