Kolmelle Heimon Kala Oy:n Houtskärissä sijaitsevalle kalankasvattamolle myönnettiin ympäristö- ja vesitalousluvat – päästöjä hillitään useilla määräyksillä
Heimon Kala Oy sai luvan jatkaa kalankasvatustoimintaa Mossala fjärdenin, Mossala sundin ja Alörarnan laitoksilla Paraisilla. Hakija luopui Pukkeenluodon tuotannon keskittämisestä Mossala fjärdeniin ja Alörarnaan.
Myönnetyt luvat mahdollistavat pääosin samankaltaisen toiminnan kuin aiemmat määräaikaiset luvat. Kalankasvatuksen päästöjä rajoitetaan määräämällä käytettävän rehun sisältämät enimmäisravinnemäärät. Mossala fjärdenin ja Alörarnan laitoksilla lupamääräyksillä rajoitettiin rehun sisältämän fosforin enimmäismäärää verrattuna aiempaan. Rehujen kehittymisen ja parantuneen rehutehokkuuden vuoksi laitoksilla on kuitenkin mahdollista jatkossakin tuottaa kalaa aiemmassa laajuudessa.
Mossala fjärdenin laitoksen yhteyteen myönnettiin vesilain mukainen lupa kahdelle simpukkapuomille. Puomeihin kiinnitetään verkkoa, johon sinisimpukat pystyvät kiinnittymään. Rakenteita on tarkoitus jatkossa käyttää kokeiluluontoisesti selvittämään, missä määrin simpukoiden kasvattamista voitaisiin käyttää kalankasvatuksesta aiheutuvien ravinnepäästöjen puhdistamiseen.
Luvat myönnettiin määräaikaisina vuosien 2031 ja 2033 loppuun. Mossala fjärdenin alue ei sen olosuhteet ja merenpohjan nykyinen tila huomioiden erityisen hyvin sovellu kalankasvatukseen, joten toiminnanharjoittaja määrättiin selvittämään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja, mikäli uutta lupaa haetaan.
Lupapäätökset ovat nähtävillä LupaTietopalvelussa: Mossala fjärden, Mossala sund, Alörarna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maiju JuntunenympäristöylitarkastajaEtelä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 322maiju.juntunen@avi.fiVille SalonenympäristöneuvosEtelä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 508ville.salonen@avi.fiAluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme