Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Kolmelle Heimon Kala Oy:n Houtskärissä sijaitsevalle kalankasvattamolle myönnettiin ympäristö- ja vesitalousluvat – päästöjä hillitään useilla määräyksillä

Jaa

Heimon Kala Oy sai luvan jatkaa kalankasvatustoimintaa Mossala fjärdenin, Mossala sundin ja Alörarnan laitoksilla Paraisilla. Hakija luopui Pukkeenluodon tuotannon keskittämisestä Mossala fjärdeniin ja Alörarnaan.

Myönnetyt luvat mahdollistavat pääosin samankaltaisen toiminnan kuin aiemmat määräaikaiset luvat. Kalankasvatuksen päästöjä rajoitetaan määräämällä käytettävän rehun sisältämät enimmäisravinnemäärät. Mossala fjärdenin ja Alörarnan laitoksilla lupamääräyksillä rajoitettiin rehun sisältämän fosforin enimmäismäärää verrattuna aiempaan. Rehujen kehittymisen ja parantuneen rehutehokkuuden vuoksi laitoksilla on kuitenkin mahdollista jatkossakin tuottaa kalaa aiemmassa laajuudessa.  

Mossala fjärdenin laitoksen yhteyteen myönnettiin vesilain mukainen lupa kahdelle simpukkapuomille. Puomeihin kiinnitetään verkkoa, johon sinisimpukat pystyvät kiinnittymään. Rakenteita on tarkoitus jatkossa käyttää kokeiluluontoisesti selvittämään, missä määrin simpukoiden kasvattamista voitaisiin käyttää kalankasvatuksesta aiheutuvien ravinnepäästöjen puhdistamiseen.  

Luvat myönnettiin määräaikaisina vuosien 2031 ja 2033 loppuun. Mossala fjärdenin alue ei sen olosuhteet ja merenpohjan nykyinen tila huomioiden erityisen hyvin sovellu kalankasvatukseen, joten toiminnanharjoittaja määrättiin selvittämään vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja, mikäli uutta lupaa haetaan. 

Lupapäätökset ovat nähtävillä LupaTietopalvelussa: Mossala fjärden, Mossala sund, Alörarna

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Pohteelle huomautus opiskeluhuollon psykologipalvelujen järjestämisestä28.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut huomautuksen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) vakavista puutteista opiskeluhuollon psykologipalveluiden järjestämisessä. Lakisääteiset opiskeluhuollon psykologipalvelut eivät toteudu yhdenvertaisesti koko alueella. Monista kunnista psykologipalvelu puuttuu kokonaan tai on järjestetty vain osittain. Aluehallintovirasto jatkaa asian valvontaa.

Jordbrukens producentorganisationer oroar sig för företagarnas ork och tillsynsbesökens rimlighet - aktuellt att skydda sig mot djursjukdomar24.4.2025 17:00:00 EEST | Pressmeddelande

Producentorganisationerna för jordbruken samlades till Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands Forum för gårdstillsyn och tillstånd på onsdagen 23.4.2025. Aktuella frågor som togs upp var djurhållningsregistren, beredskapen för djursjukdomar och olika tillsyns- och arbetarskyddsrutiner. Producentorganisationerna oroade sig för de ökade vildsvinsbestånden och den ekonomiska åtstramningens konsekvenser för näringen.

Maatilojen tuottajajärjestöillä huolta yrittäjien jaksamisesta ja valvontojen kohtuullisuudesta – eläintaudeilta suojautuminen ajankohtaista24.4.2025 17:00:00 EEST | Tiedote

Maatilojen tuottajajärjestöt kokoontuivat Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston Tilavalvonta- ja lupafoorumiin keskiviikkona 23.4.2025. Ajankohtaisiksi aiheiksi nousivat eläintenpitorekisterit, eläintauteihin varautuminen sekä erinäiset valvonta- ja työsuojelukäytänteet. Tuottajajärjestöjen huolena olivat kasvaneet villisikakannat sekä talouden kiristymisen vaikutus elinkeinoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye