SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Hallituksen tekijänoikeusesitys etenee huolimattomasta valmistelusta huolimatta
Hallituksen esitys tekijänoikeuslain muuttamisesta on etenemässä kritiikistä huolimatta. Hyvää esityksessä on tietysti se, että kirjailijat saavat lainauskorvauksen myös e-lainauksista. Ongelmallisinta on se, että myös äänikirjojen lukijoille esitetään e-lainauskorvausta. Verkkokirjahyllyt jäävät korvausten ulkopuolelle. Kirjallisuuden tekijät ja äänikirjan lukijat eivät ole keskenään samassa asemassa äänikirjan lukijoiden eritasoisen työpanoksen ja tästä johtuvan erilaisen tekijänoikeudellisen aseman sekä ansaintamallin vuoksi. Kirjailijalla on tekijänoikeus teokseensa, kääntäjällä puolestaan tekijänoikeus käännökseensä. Äänikirjan lukijaa pidetään esittävänä taiteilijana, jolloin hänen panoksensa nauttii tekijänoikeuslain mukaista lähioikeussuojaa.

Opposition edustajat jättivät sivistysvaliokunnassa mietintöön muutosehdotuksen, jolla äänikirjojen lukijoiden korvausoikeus olisi poistettu.
- Kirjailijoiden näkökulmasta esitys on ongelmallinen. Kirjallisuuden tekijöiden tulot ovat sirpaleisia, mutta niiden perustana on tekijänoikeus omaan teokseen. Hallitus esityksellään heikentää tätä periaatetta, ihmettelee Razmyar.
Razmyar korostaa, että äänikirjojen lukeminen on ammattitaitoa vaativaa työtä, josta tulee maksaa sen mukainen korvaus.
- Kritiikkimme ei kohdistu lukijoiden palkkioihin, vaan tekijänoikeuden määräytymiseen. Äänikirjojen lukijoille esitetty korvausoikeus poikkeaa myös kirjastokäytön korvaamisen aiemmasta käytännöstä, sanoo Razmyar.
Yli 200 kirjailijaa ja kääntäjää on allekirjoittanut ministeri Multalalle toimitetun vetoomuksen tekijänoikeuslain muutosesitystä koskien.
- Myös moni äänikirjoja lukeva taiteilija on ilmaissut huolensa nykyisen esityksen seurauksista, jonka hallitus tuntuu täysin ohittavan. Myöskään OKM:ssä viime vaalikaudella tehdyssä e-aineistojen kirjastokäytön korvaamista koskevassa selvityksessä ei esitetty äänikirjojen lukijoiden lisäämistä korvauksen piiriin. Kulttuurisektorilla on tapahtumassa tällä hetkellä iso murros, ja eduskunnassa käytävä keskustelu tekijänoikeudesta heijastelee mielestäni sitä. Aikamme muuttuu ja alustatalous ulottuu kulttuuriinkin. Toivon, että hallitus kuuntelee jatkossa tarkemmin myös kulttuurialan työntekijöitä, päättää Razmyar.
Yhteyshenkilöt
Nasima RazmyarSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Eduskunta-avustaja Ilona Sorri p. +358 504 794 301
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Ennakkokutsu medialle: SDP:n puoluevaltuuston kokous Helsingissä 24.5.5.5.2025 11:23:50 EEST | Kutsu
Arvoisa median edustaja, SDP:n puoluevaltuuston sääntömääräinen kevätkokous järjestetään Helsingissä eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa lauantaina 24.5. kello 13 alkaen. Kokouksen avaa puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo. Kokouksen alussa kuullaan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin poliittinen tilannekatsaus. Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan kokouksen julkisiin osuuksiin ja pressitilaisuuteen. Tarkempi ohjelma ja ohjeet ilmoittautumiseen lähetetään medialle lähiaikoina.
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vappupuheessaan: Velkarallin piti loppua – tulikin jättiveronkevennykset rikkaille, ja tavallisille suomalaisille maksettiin potut pottuina1.5.2025 12:36:43 EEST | Tiedote
Lindtmanin mukaan hallitus on hylännyt kaikki tavoitteensa julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sen sijaan Orpon hallitus painoi kaasua velkarallissa ja ohjasi jättiveronkevennykset rikkaille ja ökyrikkaille. Pieni- ja keskituloisille tiedossa on lähinnä piiloveronkorotuksia. Antti Lindtman puhui Helsingin työväen vappujuhlassa Kansalaistorilla.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven puhe Porissa1.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Puhe vappuna Porissa 1.5.2025.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen vappupuhe1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Vappupuhe Heinolan ja Lahden torilla 2025
SDP:n varapuheenjohtajan Nasima Razmyarin puhe 1.5.2025 Vihdissä1.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Muutokset puhuttaessa mahdollisia
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme