Kristiinankaupunki-Nokia -välisen voimajohtohankkeen YVA-selostukseen edellytetään täydennystä (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Satakunta ja Pirkanmaa)
Ympäristövaikutusten arviointiselostusta eli YVA-selostusta on täydennettävä ennen perustellun päätelmän antamista etenkin hankkeen luontovaikutusten arvioinnin ja Natura-arviointien osalta. Muut täydennystarpeet liittyvät mm. pohjavesialueiden lähtötietoihin. Täydennetty arviointiselostus kuulutetaan ja asetetaan nähtäville uudestaan.
Fingrid Oyj suunnittelee voimajohtohanketta Kristiinankaupungin ja Nokian välille. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely on parhaillaan käynnissä. Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) ovat tarkastaneet hanketta koskevan ympäristövaikutusten YVA-selostuksen ja todenneet sen puutteelliseksi. YVA-selostusta on täydennettävä ennen kuin yhteysviranomaisena toimiva Pirkanmaan ELY-keskus voi antaa siitä perustellun päätelmän.
YVA-selostuksen täydennys on YVA-lain 24 §:n mukainen menettely. Sitä sovelletaan tilanteessa, jossa arviointiselostus on puutteellinen niin olennaisella tavalla, ettei yhteysviranomaisen ole mahdollista tehdä sen pohjalta perusteltua päätelmäänsä. Arviointiselostuksen olennaisimmat täydennystarpeet liittyvät luonto- ja pohjavesivaikutuksiin.
Merkittävät vaikutukset tarpeen arvioida ja kuvata riittävällä tavalla
Hankkeesta vastaava Fingrid Oyj suunnittelee 400 + 110 kV:n voimajohtoa Kristiinankaupungin ja Nokian välille. Fingrig Oyj on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) ja siihen liittyvän Natura-arvioinnin neljältä Natura-alueelta suunnitellun voimajohtoreitin läheisyydestä. Tarkasteltavat voimajohdon reitit sijoittuvat osin nykyisten voimajohtojen rinnalle ja osin kokonaan uuteen maastokäytävään. Voimajohtoreitit sijoittuvat Kristiinankaupungin, Karijoen, Isojoen, Kankaanpään, Karvian, Parkanon, Ikaalisten, Ylöjärven, Hämeenkyrön ja Nokian kuntien alueille.
Ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoituksena on tunnistaa todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset päätöksenteon tueksi. Tarkoituksena on myös, että kansalaisilla olisi riittävä tieto ympäristöään koskevista hankkeista ja niiden vaikutuksista. Hankkeen nykyinen arviointiselostus on kokonaisuudessaan kattava ja pääsisällöltään laadukas, mutta yhteysviranomainen pitää merkittäviksi tunnistettujen osa-alueiden käsittelyä puutteellisena. Hanke on laajuudeltaan sekä kestoltaan merkittävä, jolloin ympäristövaikutusten arviointimenettelyn rooli korostuu.
Kristiinankaupunki-Nokia voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä on painotettu todennäköisesti merkittäviksi ennakoituja luontovaikutuksia, joita ovat mm. vaikutukset Natura-alueisiin, vaikutukset arvokkaisiin luontokohteisiin ja johtoalueen levenemisen sekä uuden maastokäytävän vaikutukset ekologisiin yhteyksiin ja elinympäristöjen jatkuvuuteen. Havaitut puutteet ovat oleellisia, sillä ne kohdistuvat keskeisiksi havaittuihin luontoarvoihin ja voivat vaikuttaa hankkeen jatkosuunnitteluun muun muassa valittavien reittilinjausten osalta.
Hankkeesta vastaavalle Fingrid Oy:lle lähetettyyn täydennyspyyntöön on koottu ne puutteet ja täydennystarpeet, jotka yhteysviranomainen katsoo välttämättömiksi korjata ja tehdä, jotta perusteltu päätelmä voidaan antaa.
YVA-selostus on ollut nähtävillä 3.8.- 4.10.2023 Ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/kristiinankaupunkinokiavoimajohtoYVA. Täydennetty arviointiselostus kuulutetaan ja asetetaan nähtäville uudestaan. Yhteysviranomainen huomioi perustellussa päätelmässä myös YVA-selostuksen aikaisemman nähtävilläolon aikana tulleet mielipiteet ja lausunnot.
Lisätietoja:
YVA-yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue
- Katja Sippola, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 036 248
- Elisa Nygård, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi, puh. 0295 036 187 (luontoasiat)
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme