Kantaverkon kehittämissuunnitelma vahvistaa Suomen kilpailukykyä
Fingrid on julkaissut kantaverkon kehittämissuunnitelman vuosille 2024–2033. Joka toinen vuosi julkaistavassa kehittämissuunnitelmassa esitetään kantaverkon kehitystarpeet ja suunnitellut investoinnit seuraavalle kymmenelle vuodelle. Päivitetyssä kehittämissuunnitelmassa arvioidut kantaverkkoinvestoinnit ovat noin neljä miljardia euroa. Kantaverkkoinvestoinnit luovat edellytyksiä Suomen kilpailukyvylle mahdollistamalla Suomeen puhtaan sähkön tuotanto- ja teollisuusinvestointeja.

Kantaverkon kehittämissuunnitelma perustuu asiakastarpeiden ja sähkömarkkinoiden aiheuttamien siirtotarpeiden kasvun sekä kantaverkon kunnon mukaan laadittuihin verkkosuunnitelmiin. Suunnitelmasta julkaistiin luonnos asiakkaiden ja sidosryhmien kommentoitavaksi kesällä 2023 ja syksyllä 2023 Fingrid julkaisi vastineen annettuihin lausuntoihin. Kehittämissuunnitelma on sovitettu yhteen myös yhteiseurooppalaisen kymmenvuotisen verkkosuunnitelman ja Itämeren aluesuunnitelman kanssa.
Päivitetyssä kehittämissuunnitelmassa vuosien 2024–2033 arvioidut kantaverkkoinvestoinnit ovat noin neljä miljardia euroa. Polttamiseen perustuvien prosessien korvaaminen sähköllä ja uudet puhdasta energiaa hyödyntävät teollisuuden investoinnit kasvattavat sähkön kulutusta ja tuotantoa, mikä edellyttää myös merkittäviä investointeja kantaverkkoon.
Kantaverkkoinvestoinneilla edistetään Suomen kilpailukykyä puhtaan energian investointimaana ja tuetaan hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä. Investoinneilla vahvistetaan Suomen sisäistä sähkön siirtokykyä ja rajasiirtoyhteyksiä sekä mahdollistetaan uusien asiakashankkeiden liittäminen kantaverkkoon.
Suunnitellut hankkeet perustuvat erilaisiin oletuksiin sähkön tuotanto- ja kulutusrakenteen kehittymisestä Suomessa. Lisäksi investointiohjelman toteuttaminen edellyttää kantaverkkoinvestointeja tukevaa luvitus- ja sääntely-ympäristöä.
Kehittämissuunnitelmaa täsmennetään tarpeen mukaan vastaamaan toimintaympäristöä ja asiakashankkeiden etenemistä. Suunnitelmassa olevista hankkeista tehdään erilliset investointipäätökset hankkeiden tarpeen ja teknisen toteutustavan varmistuttua.
Fingridin kantaverkon kehittämissuunnitelma 2024–2033 on julkaistu Fingridin verkkosivuilla osoitteessa www.fingrid.fi/kehittamissuunnitelma.
Lisätietoja:
Jussi Jyrinsalo, johtaja, Fingrid Oyj, puh. +358 30 395 5118
Edellinen tiedotteemme:
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
aFRR-energian kaupankäynti PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä alkoi8.5.2025 14:00:20 EEST | Tiedote
Kaupankäynti eurooppalaisella aFRR-reservin PICASSO-kauppapaikalla Suomen ja Viron välillä on alkanut. Suunniteltuna käyttöönottopäivänä 6.5. kaupankäynnin aloitusta jouduttiin lykkäämään tietojärjestelmien teknisten ongelmien takia. Korjaustöiden jälkeen kaupankäynti aloitettiin 7.5. klo 10.15. aFRR-energian kaupankäynti käyttää Estlink 1-tasasähköyhteyttä. PICASSO-kauppapaikalle ei varata siirtokapasiteettia, vaan kauppapaikalle annetaan käyttöhetkellä vapaana olevan siirtokapasiteetti tasasähköyhteyksien ohjausjärjestelmien tekniset rajoitteet huomioiden. Tällä hetkellä ohjausjärjestelmien rajoitteet mahdollistavat 30 MW vienti- ja tuontikapasiteettia aFRR-energialle. Lisätiedot: Tuomas Mattila, Fingrid Oyj, puh. 030 395 4180
Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote
Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.
Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä irtisanoutunut28.4.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, DI, MBA Jukka Metsälä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 31.7.2025. Metsälä siirtyy Fingridistä CableCrew Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen.
Fingrid’s CFO Jukka Metsälä has resigned28.4.2025 13:55:00 EEST | Press release
Fingrid Oyj’s Chief Financial Officer, M.Sc., MBA Jukka Metsälä has given notice that he will be stepping down from his role in the company. His last day on the job is 31 July 2025. Metsälä will become Managing Director of CableCrew Oy as of 1 August 2025.
Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote
Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme