Jouluna on lupa laulaa, haltioitua musiikista ja tulla joulukirkkoihin
Espoon seurakuntien joulun ja erityisesti nyt adventin ajan ohjelmakattaus on laaja ja laadukas. Kaikki tapahtumat ensimmäisestä adventtisunnuntaista aina loppiaiseen asti on löydettävissä verkkosivuilta espoonseurakunnat.fi/joulu.

– Kauneimmat joululaulut on itselleni melkeinpä tärkein joulun aloitus. Ne luovat joulutunnelman, kertoo Esbo svenska församlingin kirkkoherra Kira Ertman.
– Ja toisena on Jouluradio. Se on soinut minulla kotona ja työmatkoilla jo marraskuun alusta asti, Ertman jatkaa.
– Uusi Popjoulu -kanava on erityisesti suosikkini.
Jouluradio on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien lahja kuuntelijoille ja sen mahdollistavat seurakunnat ympäri Suomen.
Kauneimpia joululauluja lauletaan ympäri Espoota erilaisissa paikoissa
Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuuksia on Espoossa luvassa lähes kahdeksankymmentä. Ensimmäinen niistä järjestetään lauantaina 2.12. Chapple Iso Omenassa ja viimeinen lauantaina 6.1.2024 Espoonlahden kirkossa. Kauneimpia joululauluja lauletaan kirkkojen ja kappeleiden lisäksi muun muassa kirjastoissa, Karhusuon kalliolla, Raitin pysäkillä, Watson Pubissa, Soukan palvelukeskuksessa, Albergan kartanossa sekä kauppakeskus Iso Omenan palvelutorilla.
Yle nauhoittaa ruotsinkieliset Kauneimmat joululaulut lauantaina 9.12. Espoon tuomiokirkossa. Lähetys nähdään tv:ssä joulunpyhien aikana ja se on myös katsottavissa Yle Areenassa.
Kauneimmat joululaulut soivat maailman lasten hyväksi ja niissä voi osallistua Suomen lähetysseuran vakiintuneen työn tukemiseen. Kauneimmat joululaulut - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Hoosianna-kirkoissa sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä
Ensimmäinen adventti aloittaa joulukauden kirkoissa ja kappeleilla. Tule laulamaan yhdessä sydäntä sykähdyttävä Hoosianna. Kaikki 3.12. eli ensimmäisen adventtisunnuntain Hoosianna-kirkot löydät sivulta Hoosianna kaikuu ensimmäisenä adventtina - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Jos et itse pääse paikalle tapahtumiin, niin kutsumme sinua mukaan joulun odotukseen ja viettoon myös verkossa. Osa joulun ajan tapahtumista suoratoistetaan verkkoon, ja niitä voi seurata vaikka kotisohvalta. Joulu verkossa - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Rakenna joulupuu -keräyksessä voi jakaa ja saada jouluiloa
Rakenna joulupuu -keräyksellä voi osallistua joulumielen jakamiseen Espoossa. Kyseessä on pääkaupunkiseudun seurakuntien jo perinteeksi muodostunut joulukampanja. Keräyksen kautta on mahdollisuus lahjoittaa jouluiloa lähimmäiselle – perheelle tai yksinasuvalle. Seurakuntien diakoniatyöntekijät toimittavat lahjat perille. Tarkemmat tiedot seurakuntakohtaisista keräyksistä löydät tästä Rakenna joulupuu - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Joulukonsertteja löytyy moneen makuun
Joulukonsertteja on Espoon kirkoissa ja kappeleissa luvassa lähes viisikymmentä. Tyylilajeissa löytyy lähes kaikkea kuoromusiikista ja klassisen musiikin helmistä sing along -tapahtumaan, lastenkonserteista jazziin. Kaikki joulukonsertit löytyvät Joulukonsertit - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Joulumyyjäisistä löytyy aina jotain kotiin vietävää. Mitä se olisi tänä vuonna? Taatelikakku, koristeltu piparkakkutalo, joulukoriste vai ilo ja lämmin joulumieli? Myyjäiset löytyvät verkosta Joulumyyjäiset - Kirkko Espoossa (espoonseurakunnat.fi)
Espoon Lucia vierailee Espoon tuomiokirkossa sunnuntaina 17.12. tarkemmat tiedot löytyvät joulusivujen tapahtumista.
Kaikkiin seurakuntien jäsentalouksiin on jaettu painettu joulukalenteri. Niitä on tehty suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Jos et ole saanut vielä omaasi, niin ole yhteydessä kotikirkkoosi, josta voit vielä hakea kalenterin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kira ErtmanKirkkoherraEsbo svenska församling
Puh:050 358 1014kira.ertman@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hur går det i Esbo svenska församling? Biskopsvisitation i maj7.5.2025 10:57:45 EEST | Pressmeddelande
Biskop Bo-Göran Åstrand i Borgå stift förrättar visitation i Esbo svenska församling torsdagen 22 maj och veckoslutet 24–25 maj. När biskopen besöker en församling i samband med en biskopsvisitation utövar biskopen tillsyn och träffar församlingens anställda och förtroendevalda.
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme