Urkujen historia nyt kattavasti yksissä kansissa
Uusi teos esittelee urkujen historian hellenistiseltä ajalta 1900-luvun loppuun ensimmäistä kertaa suomeksi.

Ensimmäiset urut rakennettiin 200-luvulla ennen ajanlaskumme alkua, ja ne saivat aikojen saatossa hyvinkin erilaisia ilmenemismuotoja eri maantieteellisillä alueilla. Miten urut toimivat, millaisia urkuja on eri aikoina rakennettu? Näihin kysymyksiin vastaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian uusi julkaisu Urkujen tekniikkaa kahden vuosituhannen ajalta. Kyseessä on ensimmäinen suomenkielinen urkujen tyylihistorian kokonaisesitys hellenistiseltä ajalta 1900-luvun loppuun.
Kirjan kirjoittaja, MuT Pentti Pelto (1938–2018) toimi kirkkomusiikin vt. professorina Sibelius-Akatemiassa vuosina 1994–2001. Postuumin laitoksen on Pellon käsikirjoituksista toimittanut Peter Peitsalo, ja kuvat on piirtänyt puhtaaksi Pekka Suikkanen.
"Erityistä kirjassa on, että Pentti Pelto on hyödyntänyt lähdekirjallisuuden ohella pitkäaikaista kokemustaan urkujen suunnittelusta ja rakentamisesta. Kirjan kantavana ajatuksena on, että kutakin urkutyyppiä tulisi arvioida sen historiallisista lähtökohdista käsin. Urkujen pitkä ja rikas historia näyttäytyy näin urkujenrakennuksen, kunkin aikakauden yleisen teknisen taitotiedon sekä musiikillisten ihanteiden ja tarpeiden vuorovaikutuksena", toteaa kirjan toimittaja Peter Peitsalo.
Urkujen tekniikkaa kahden vuosituhannen ajalta on suunnattu opiskelijoille, urkukonserttien yleisölle, urkujen hankinnasta päättäville ja muille asiasta kiinnostuneille, jotka kaikki tarvitsevat tietoa tämän erikoislaatuisen soittimen historiasta, ominaisuuksista ja mahdollisuuksista.
Kirjan voi hankkia nuottikauppa Ostinatosta tai ladata ilmaiseksi Taideyliopiston Taju-julkaisuarkistosta.
Pentti Pelto: Urkujen tekniikkaa kahden vuosituhannen ajalta.
Toim. Peter Peitsalo.
Sibelius-Akatemian julkaisuja 26. Helsinki: Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2023.
- Nidottu: ISBN 978-952-329-322-9, ISSN 2341-8257
- PDF: ISBN 978-952-329-323-6, ISSN 2489-7973
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peter Peitsalo
peter.peitsalo@uniarts.fi
Linkit
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Kuvataideakatemian näyttelyt keväällä: Katsaus kuvanveistoon, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä19.12.2025 09:50:00 EET | Tiedote
Taideyliopiston Kuvataideakatemian näyttelykevät 2026 koostuu laajoista näyttelykokonaisuuksista ja lyhytkestoisista kurssi- ja ryhmänäyttelyistä. Kuva/Tilan ja muiden akatemian gallerioiden näyttelyissä voi seurata nuorten taiteilijoiden urien alkuvaiheita, kokeiluja ja taiteellista kypsymistä.
The exhibition invites you to imagine the future together5.12.2025 12:39:58 EET | Press release
The research exhibition Idiorrhythmic Imaginaries opens at the Academy of Fine Arts’ Kuva/Tila gallery on 5 December.
Näyttely kutsuu kuvittelemaan yhdessä tulevaisuutta5.12.2025 12:26:08 EET | Tiedote
Idiorrhythmic Imaginaries -tutkimusnäyttely avautuu Taideyliopiston Kuvataideakatemian Kuva/Tila -galleriassa 5.12.
Saastamoisen säätiöltä 1,3 miljoonaa euroa Taideyliopiston Kuvataideakatemian kansainvälistymistä tukeviin hankkeisiin4.12.2025 17:06:08 EET | Tiedote
Osapuolet jatkavat pitkäaikaista kumppanuusohjelmaansa ”Kuvataiteen kansainväliset verkostot”. Rahoitus mahdollistaa muun muassa huipputason residenssit Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja vahvistaa akatemiassa jo tehtävää taiteilijapedagogiikan ja uusien materiaalien tutkimusta.
Tutkimus: Taidealojen väitöstutkijat voivat keskimäärin hyvin – silti joka neljäs uupuu12.11.2025 15:07:00 EET | Tiedote
Sibelius-Akatemian julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan taidealojen väitöskirjan tekijät kokevat vähemmän stressiä ja työuupumusta kuin tiedealojen kollegansa. He myös sitoutuvat opintoihinsa muita vahvemmin. Silti joka neljäs kyselyyn vastannut koki psyykkistä kuormitusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme