Espoon kaupungin kuudesluokkalaisten perinteistä itsenäisyysjuhlaa vietetään 4. joulukuuta
27.11.2023 15:58:53 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Espoon kuudesluokkalaisten itsenäisyysjuhlaa vietetään jälleen perinteiseen tapaan joulukuun alussa. Itsenäisyysjuhla järjestettiin ensimmäisen kerran Suomen satavuotisjuhlavuonna 2017. Tänä vuonna oppilaat juhlivat yhdessä Opinmäessä maanantaina 4.12.2023.

Päivän aikana järjestetään kolme juhlaa, joihin osallistuu yhteensä lähes 4 000 oppilasta opettajineen. Tilaisuus alkaa juhlamaljan kohotuksella, jonka jälkeen oppilaat tervehtivät kaupungin edustajia. Lisäksi ohjelmassa on juhlapuhe ja tervehdyksiä, tanssia Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan säestämänä sekä Maamme-laulu suomeksi ja ruotsiksi.
Sunan koulun kuudesluokkalaiset Adele Aalto, Aapo Soini, Saima Puhakka ja Spiro Margkioni odottavat tulevia juhlia. Erityisesti muiden koulujen kuudesluokkalaisten kanssa juhliminen, vanhojen ystävien tapaaminen, yhdessä tanssiminen ja tarjoilut ovat asioita, joita oppilaat odottavat.
”Olemme harjoitelleet Maamme laulua suomeksi ja ruotsiksi. Olemme myös harjoitelleet kikapota ja valssia, ja tutustuneet juhlan kulkuun, juhlaetikettiin, ja siihen miten juhlassa käyttäydytään hyvin,” he kertovat.
Juhla toteutetaan Espoon kaupungin ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan yhteistyönä. Varusmiehet osallistuvat juhlan toteutukseen osana varusmiesten aliupseerikurssia.
”Varusmiessoittokunta on vuodesta 2017 lähtien päässyt mukaan järjestämään juhlaa paikan päällä Opinmäessä, lukuun ottamatta vuosia 2020 ja 2021, jolloin juhlaa toteutettiin virtuaalisena. Tämä on ollut meille suuri ilo ja kunnia ja on mahtavaa palata jälleen kerran Opinmäkeen juhlistamaan itsenäisyyspäivää nuorten kanssa!”, kertoo Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan tiedottaja Aleksandr Toronen.
Median edustajia pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon.
Yhteyshenkilöt
Sanni Olasvuoriviestintäsasiantuntijasuomenkielinen perusopetus
Puh:+35840 634 4197sanni.olasvuori@espoo.fiLena HinkkanenviestintäasiantuntijaSvenska bildningstjänster
Puh:+35840 636 9475lena.hinkkanen@espoo.fiAleksandr ToronentiedottajaPuolustusvoimien varusmiessoittokunta
Puh:+358299 442 625Aleksandr.Toronen@mil.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon Diwali ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa16.10.2026 10:36:33 EEST | Tiedote
Espoossa on juhlistettu intialaista Diwali – Valon juhlaa jo useampana vuotena. Viime vuonna noin 12 000 kävijää kerännyt tapahtuma kasvaa entistä laajemmaksi kokonaisuudeksi Tapiolaan kulttuurikeskuksen ympärille lauantaina 31. lokakuuta
Espoon kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet14.10.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus päätti 10.8.2026 käynnistää kaupungin koko henkilöstöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut osana talouden tasapainotustyötä. Viimeinen neuvottelukerta oli tänään 14.10.2026 ja neuvottelut ovat nyt päättyneet.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:39:20 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Espoo on alentanut katualueilla perittäviä pysäköintimaksuja väliaikaisesti 13.10.2026 alkaen13.10.2026 14:38:21 EEST | Tiedote
Espoon katualueilla perittävät pysäköintimaksut alentuneet 13.10. alkaen. Pysäköinti 1. vyöhykkeellä maksaa nyt 2 euroa / tunti ja 2. vyöhykkeellä 1 euroa / tunti. Muutos pyrkii vastaamaan nopeasti erityisesti asukaspysäköintimahdollisuuksia koskeneeseen palautteeseen.
Nuorten rekrytointitukea runsaasti saatavilla pääkaupunkiseudulla13.10.2026 10:27:58 EEST | Tiedote
Nuorten rekrytointitukea on pääkaupunkiseudulla edelleen hyvin saatavilla, sillä työnantajat ovat hyödyntäneet tukea odotettua vähemmän. Työnantajan kannattaa selvittää tuen mahdollisuus hyvissä ajoin, sillä tukimalli päättyy kesällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme