Liukkaat kelit ovat täällä – on aika pukea pitävät jalkineet ja huolehtia kulkuväylät turvallisiksi
28.11.2023 06:24:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Liukkailla keleillä pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on panostettava tavallista enemmän. Jokainen voi myös vaikuttaa toiminnallaan omaan liukastumisriskiinsä.

Lähes puolet suomalaisista liukastuu talven aikana. Myös suurin osa työmatkatapaturmista sattuu juuri marras–helmikuussa liukkaiden aikaan.
Omalla toiminnalla on kuitenkin mahdollisuus ehkäistä kaatumisia myös pahimmilla liukkailla.
– Nyt on oikea aika varautua liukkaisiin keleihin. Keliin sopivat kengät, ennakointi ja valppaus ovat avainasemassa arjen liikkumisessa. Myös pihojen ja kulkuväylien kunnossapitoon on kiinnitettävä huomiota, sanoo Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen suunnittelija Saara Aakko.
Keliin sopivat kengät ja liukuesteet ovat pystyssä pysymisen perusta
Ennen liikkeelle lähtemistä kannattaa aina tarkistaa säätila. Jalankulkijalle erityisen vaarallinen keli on silloin, kun jään päällä on vettä tai lunta. Ilmatieteen laitos julkaisee varoituksia jalankulkusäästä, ja niiden seuraaminen helpottaa varautumista.
Kengillä on suuri merkitys pystyssä pysymisessä, joten kengät kannattaa valita kelin mukaan. Kenkien valinnassa tulisi kiinnittää huomiota kantaan, pohjamateriaaliin ja pohjan kuviointiin. Piikkikorot ja sileäpohjaiset kengät ovat huonoin valinta liukkaille keleille.
Liukuesteet ehkäisevät liukastumista tehokkaasti. Liukuesteitä ostaessa kannattaa ottaa mukaan ne kengät, joiden kanssa aikoo käyttää esteitä. Liukuesteiden lisäksi myös nastakengät ovat oiva valinta liukkaalle kelille.
Kunto, kiireettömyys ja keskittyminen – mielellään kaikki yhdessä
Vireystila ja kunto vaikuttavat liukastumisen riskiin. Väsyneenä ja alivireisenä tarkkaavaisuus heikkenee, jolloin myös liukastumisalttius kasvaa. Levon lisäksi hyvä yleiskunto, lihasvoima ja tasapaino auttavat kaiken ikäisiä pysymään pystyssä.
Kiire vaikeuttaa ennakointia, varautumista ja etukäteissuunnittelua, mikä taas lisää liukastumisen riskiä. Liukkaalla kelillä matkoihin kannattaakin varata tavallista enemmän aikaa. Jopa joka kuudes liukastuminen johtuu kiireestä.
Liukkaalla kelillä keskittyminen kannattaa myös kohdistaa kokonaan kävelyyn. Kun huomio on muualla – esimerkiksi puhelimessa – jäävät hiekoittamattomat, epätasaiset ja liukkaat kohdat huomaamatta.
Katujen ja pihojen kunnossapidosta kannattaa antaa palautetta
Kevyen liikenteen väylien ja pihojen kunnossapito vaikuttaa olennaisesti liikkumisturvallisuuteen ja vammautumisriskiin talvikeleillä. Siksi on tärkeää varmistaa, että pihat ja kadut aurataan, hiekoitetaan ja valaistaan asianmukaisesti.
– Lumivallit ja huono kunnossapito voivat estää liikkumisen kokonaan tai pakottaa ihmiset käyttämään ajorataa kulkuväylänä. Liukkaat tiepinnat ovat erityisen vaarallisia esimerkiksi apuvälineitä liikkumiseen käyttäville ihmisille, muistuttaa Invalidiliiton asiantuntija Ari Kurppa.
Asuintalon tai työpaikan piha-alueiden kunnossapidon puutteista kannattaa aina antaa palautetta huoltoyhtiölle. Kevyen liikenteen väylien kunnossapidosta tulee olla yhteydessä oman kunnan tai kaupungin kunnossapidosta vastaavaan tahoon. Maanteiden turvallisuudesta ja kunnossapidosta vastaavat alueelliset ELY-keskukset.
Pysy pystyssä -kampanja muistuttaa liukkaiden kelien vaaroista
Pysy pystyssä -kampanjaa vietetään 11.–18.1.2024. Kampanja muistuttaa, että liukastumisia voi vähentää omilla toimilla ja valinnoilla. Tavoitteena on myös vähentää liukastumisista ja murtumista aiheutuvaa terveydenhuollon kuormitusta ja kustannuksia.
Kampanjassa ovat mukana Aivovammaliitto ry, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, Finanssiala ry, Ilmatieteen laitos, Invalidiliitto, Liikenneturva, LähiTapiola, Nikander ja Wiinikka Oy, Partioaitta, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Luustoliitto ry, Suomen Punainen Risti, Taitavat Suutarit ry, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos.
Lisätietoja:
Liikenneturva: Pitoa jalankulkuun
Pysy pystyssä -kampanjan verkkosivut
Kotitapaturma Facebookissa
Kotitapaturma X:ssä (Twitter)
Yhteystiedot:
Suunnittelija Saara Aakko, Suomen Punainen Risti, 040 4806 973, saara.aakko@punainenristi.fi
Esteettömyysasiantuntija Ari Kurppa, Invalidiliitto, 050 430 7268,
ari.kurppa@invalidiliitto.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Stöd från Finlands Röda Kors för att hjälpa civila i Iran18.3.2026 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors ger ur sin katastroffond 300 000 euro till biståndsarbetet i Iran. Civilbefolkningens situation försvåras från dag till dag då anfallen fortsätter.
Suomen Punaiselta Ristiltä tukea siviilien auttamiseen Iranissa18.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa avustustyöhön Iranissa. Siviilien tilanne vaikeutuu päivä päivältä iskujen jatkuessa.
Undersökning av Röda Korset: Majoriteten av invånarna i Finland anser att rasism försämrar säkerheten i samhället16.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Av dem som svarade på Röda Korsets undersökning anser 86 procent att rasismen försämrar säkerheten i samhället. Majoriteten är av den åsikten att man genom att ingripa i rasism ökar tryggheten i det finländska samhället.
Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista kokee rasismin heikentävän yhteiskunnan turvallisuutta16.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Punaisen Ristin teettämään tutkimukseen vastanneista 86 prosenttia kokee, että rasismi heikentää yhteiskunnan turvallisuutta. Valtaosa on sitä mieltä, että puuttumalla rasismiin lisätään turvallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.
Fallolyckor är ett folkhälsoproblem – en stor del av fallolyckor kan förhindras11.3.2026 07:03:00 EET | Pressmeddelande
Fallolyckor är den vanligaste typen av olycksfall i Finland, och särskilt för äldre är följderna ofta allvarliga. Olycksfallsdagen, som ordnas fredagen den 13 mars, påminner om olika sätt med hjälp av vilka personer i olika åldrar kan förebygga fallolyckor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme