VR lisää joulun liikenteeseen 24 uutta junavuoroa
Tuomme 12 lisäjunaa joulun menoliikenteeseen lauantaille sekä 12 junaa paluuliikenteeseen tapaninpäivälle tiistaille. Nämä lisävuorot ovat jo myynnissä. Tasapainotamme joulun kasvavaa kysyntää myös kalustomuutoksilla, esimerkiksi lisäämällä vaunuja suosituimpiin vuoroihin mahdollisuuksien mukaan.
Joulun menoliikenne on vilkkaimmillaan torstain 21.12. ja lauantain 23.12. välillä. Moni on valinnut matkustuspäiväkseen lauantain aatonaaton, ja VR onkin lisännyt normaaliin lauantailiikenteeseen 12 lisäjunaa. Paluuliikenne painottuu tapaninpäivälle, jolle VR on myös lisännyt 12 lisäjunaa.
”Joulu on yksi vilkkaimmista junamatkustamisen sesongeista. Moni valitsee ympäristöystävällisen junan joulun matkoilleen ja voi aloittaa joulun tunnelmoinnin jo junassa talvisia maisemia ihaillen. Joulun matkojen junaliput kannattaa ostaa ajoissa, etenkin jos haluaa matkustaa tietyllä junavuorolla”, kertoo kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä.
Jouluna pohjoisen reitit, kuten Helsinki–Rovaniemi ja Helsinki–Oulu ovat hyvin suosittuja. Myös Helsinki–Turku, Helsinki–Joensuu ja Helsinki–Tampere ovat suosituimpien reittien joukossa.
VR lisää 28 uutta yöjunavuoroa maaliskuulle 2024
Toimme tänään myyntiin yöjunat pitkälle ensi syksyyn saakka ja niihin voi ostaa lippuja tästä päivästä lähtien 26.10.2024 saakka.
Lisäsimme myyntiin 28 uutta yöjunavuoroa parhaimpaan hiihtosesonkiin. Lisättävät yöjunat tulevat Helsinki–Rovaniemi–Helsinki- ja Helsinki–Kolari–Helsinki-reiteille maanantain, keskiviikon, torstain ja sunnuntain lähdöille.
”Matkustajat ovat toivoneet yöjuniin jo pitkään lipun itseaktivointia ja nyt voimme iloisena kertoa, että se onnistuu tästä viikosta lähtien myös yöjunissa, Ekstra-luokan ja ravintolavaunun yläkerran lisäksi. Asiakkaamme voivat nyt käydä vaikkapa nukkumaan tai lukemaan rauhassa, eikä konduktöörin tekemää lipun tarkistamista tarvita. Konduktöörit ovat toki aina valmiina palvelemaan asiakkaitamme koko matkan ajan”, Tyynilä kertoo.
Yhteyshenkilöt
VR:n media desk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Junalla Pohjois-Suomen elämyksiin – talvikauden junavuorot sekä kevään yöjunat myynnissä 16.7. alkaen16.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoiseen matkustettaessa ei tarvitse tyytyä vain yhteen kohteeseen. Junareittejä hyödynnettäessä useampi Pohjois-Suomen kaupunki ja unohtumaton elämys on vain lyhyen junamatkan päässä: Oulusta matkaa Kemiin tunnissa ja Rovaniemeltä alle puolessatoista tunnissa. Esimerkiksi Oulusta ja Rovaniemeltä pääsee matkustamaan junalla mukavasti ja nopeasti päiväksi Kemiin ihailemaan yhtä Suomen ainutlaatuisinta ja kansainvälisesti erittäin tunnettua matkailuelämystä, matkailujäänmurtaja Sampoa. Lumilinnasta ja Sammosta tunnetussa Kemissä risteillään nykyään talvisin kahdella jäänmurtajalla sekä tarjotaan ympärivuotisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtumaelämyksiä Lumilinna-alueella.
Suomalaiset aikovat lisätä junamatkustustaan, ruotsalaiset eivät – lomamatkaajia houkuttavat molemmissa maissa samat asiat9.7.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomessa useammat pitävät junaa hyvänä vaihtoehtona pitkille matkoille kuin Ruotsissa. Molemmissa maissa reissuun lähdetään sukulaisten ja ystävien, kiinnostavien lomakohteiden tai tapahtumien perässä. Tämä selviää VR:n Nepalla teettämästä tutkimuksesta suomalaisten ja ruotsalaisten matkustusmieltymyksistä.
Junamatkailun suosio nousussa – ensimmäisellä vuosipuoliskolla tehtiin ennätysmäärä matkoja4.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kotimaan kaukojunaliikenteen suosio jatkaa tasaista kasvuaan: vuoden 2024 tammi-kesäkuussa tehtiin 7,4 miljoonaa junamatkaa. Matkustajamäärät kasvoivat 3 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesäkuussa matkoja tehtiin 1,4 miljoonaa, mikä merkitsee 4 % nousua edellisvuoteen verrattuna.
Sujuva junamatka ovelta ovelle – VR:ltä saa lippuja jo 20 kaupungin paikallisliikenteeseen ja muita etuja matkantekoon2.7.2024 09:00:03 EEST | Tiedote
VR Matkalla -sovelluksesta voi hankkia liput jopa 20 kaupungin paikallisliikenteeseen. Junamatkustajat saavat alennusta Helsingin ja Espoon kaupunkipyöristä sekä takseista eri puolilla Suomea, ja vr.fi:n matkahaku tarjoaa nyt myös bussiyhteyksiä ulkomaille saakka.
Juhannusjunalla matkaan - luvassa herkkuja, yllätyksiä ja musiikkia!17.6.2024 09:19:02 EEST | Tiedote
Juhannuksena monet suuntaavat reissuun, ja junissa on vielä hyvin tilaa keskikesän matkoille. Tällä hetkellä suosituimmat reitit torstain 20.6. menoliikenteessä ovat Helsingistä Ouluun, Tampereelle ja Jyväskylään. Samat reitit vetävät eniten matkustajia myös sunnuntain 23.6. paluuliikenteessä. Makuuhyttejä on edelleen vapaana lähes kaikissa yöjunissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme