Velkojien roolin vahvistaminen pankkien hallituksissa voisi ehkäistä pankkikriisejä

Roni Laakso tarkastelee väitöskirjassaan lainsäädännön tarjoamia mahdollisuuksia pankkisektorin liiallisen riskinoton rajoittamiseen. Tutkimuksen taustalla on oletus siitä, että pankeilla on kannustin ottaa riskejä, jotka ovat ympäröivän yhteiskunnan ja veronmaksajien näkökulmasta liiallisia. Tavoitteena on ollut selvittää, voidaanko pankin hallituksen toimintaa sääntelemällä madaltaa yhtiön riskinottohalukkuutta ja näin pienentää pankkikriisin todennäköisyyttä.

– Pankkien liiallinen riskinotto on laajasti tunnistettu ongelma, jota ei ole vielä kyetty täysin aukottomasti ratkaisemaan. Vaikka pankkisääntely on hyvin etäinen asia monen ihmisen elämässä, on sen merkitys vakaalle talousjärjestelmälle kuitenkin äärimmäisen keskeinen, sanoo väitöskirjatutkija Roni Laakso.

Laakson tutkimus rajautuu niin sanottuihin systeemikriittisiin eli rahoitusjärjestelmän vakauden kannalta merkittäviin pankkeihin. Nämä ovat pankkeja, jotka ovat niin suuria, monimutkaisia ja verkottuneita muun rahoitusjärjestelmän kanssa, että niiden konkurssi voisi aiheuttaa laajaa epävakautta pankkijärjestelmässä ja taloudessa yleisemminkin. Tämän vuoksi valtiot ovat usein pakotettuja tukemaan tällaisia pankkeja veronmaksajien varoin, mikäli ne ajautuvat taloudellisiin vaikeuksiin.

Riskinotto kannattaa

Osakeyhtiömuotoisten yritysten osakkeenomistajilla on lähtökohtaisesti kannustin ottaa riskejä. Riskejä ottaessaan osakkeenomistajat vastaavat mahdollisista tappioista ainoastaan sijoittamallaan pääomalla. Mikäli riskinotto kuitenkin osoittautuu kannattavaksi, saavat osakkeenomistajat itselleen merkittävän osan kertyneestä hyödystä.

Monet muut yrityksen sidosryhmät eivät hyödy yhtä suorasti onnistuneesta riskinotosta. Esimerkiksi yrityksen velkakirjojen omistajien näkökulmasta riskinoton hyödyt ovat hyvin vähäisiä sillä velkojille maksettava korvaus on lyöty ennakolta lukkoon lainasopimuksessa. Myös tavarantoimittajien ja työntekijöiden saama hyöty onnistuneesta riskinotosta on usein epäsuora ja hyvin rajallinen. Sidosryhmät, jotka eivät hyödy riskinotosta samassa määrin kuin osakkeenomistajat, voivat kuitenkin yleensä suojata asemansa sopimusteknisesti. Esimerkiksi velkojat voivat vaatia myöntämälleen lainalle vakuuksia.

Suurten pankkien ollessa kyseessä, riskinotto saattaa kuitenkin aiheuttaa suurta vahinkoa myös ympäröivälle yhteiskunnalle. Ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista suoraa yhteyttä kyseisin pankin toimintaan, voivat veronmaksajan roolissa joutua pelastamaan pankin tai heidän toimeentulonsa voi kärsiä siitä, että talous ajautuu pankkikriisin johdosta taloudelliseen taantumaan.

Tilanne johtaa niin kutsuttuun moraalikatoon, jossa pankin osakkeenomistajien ei ole tarvetta huomioida kaikkia heidän toimintansa aiheuttamia kustannuksia ja riskinoton taso muodostuu täten yhteiskunnan yleisen edun kannalta liialliseksi. Näin kävi esimerkiksi Suomessa 1990-luvun alkupuolella, kun pankkien hallitsematon riskinotto johti pankkikriisiin, joka toimi 90-luvun laman lähtölaukauksena.

Laajemman pankkikriisin riski on edelleen olemassa. Silicon Valley Bankin konkurssi Yhdysvalloissa ja Credit Suissen pelastusoperaatio Sveitsissä vuoden 2023 alussa ovat osoitus sektorin ajoittaisesta epävakaudesta. Myös korkojen nopea nousu on aiheuttanut keskustelua rahoitussektorin mahdollisista piilevistä ongelmista.

Sääntely ei pysy perässä

Pankkien liialliseen riskinottoon liittyvät ongelmat ovat yleisesti tiedostettuja ja lainsäätäjä onkin läpi pankkitoiminnan historian pyrkinyt löytämään erilaisia keinoja osakkeenomistajien opportunistisen toiminnan rajoittamiseksi. Sääntelytoimet ovat ajan saatossa kasvaneet niin mittavaksi, että pankkisektorin kohdalla puhutaan usein jo niin sanotusta ”sääntelytsunamista”.

Yksityiskohtaiseen sääntelyyn tukeutuvassa lähestymistavassa on omat ongelmansa. Sääntely on ensinnäkin hyvin kallista ja se aiheuttaa kustannuksia itse lainsäätäjälle, pankkeja valvoville viranomaisille sekä sääntelyn kohteena oleville pankeille. Lopulta suuren osan näistä kustannuksista joutuvat kantamaan pankkien asiakkaat, esimerkiksi korkeampien toimenpidepalkkioiden tai korkojen muodossa.

Toinen ongelma on sääntelyn hitaus. Lainsäädäntöprosessi vaatii runsaasti aikaa ja pankit puolestaan saattavat olla hyvinkin nopeita ja innovatiivisia liikkeissään. Pankit kykenevät esimerkiksi luomaan uusia tuotteita ja järjestelemään toimintaansa siten, että ne välttävät osan lainsäätäjän pankkitoiminnalle asettamista rajoitteista. Toimintaansa järjestelemällä pankit voivat myös minimoida liiketoiminnan rahoittamiseen vaadittavan osakepääoman määrän.

– Perinteisen pankkisääntelyn ongelmat kumpuavat nähdäkseni pitkälti siitä, että sääntely ei onnistu vaikuttamaan suoraan osakkeenomistajien kannustimiin, Laakso sanoo.

– Pankkisektorin riskinoton sääntely on siis edelleen ajankohtainen aihe, eikä siihen liittyviä ongelmia ole kyetty lainsäätäjän nykyisten työkalujen avulla täysin poistamaan. Vaihtoehtoisille ja radikaaleillekin ehdotuksille näyttäisi täten olevan kysyntää.

Lisää valtaa velkojille

Laakso esittää väitöskirjassaan, että vaihtoehtoinen tapa pankkien liiallisen riskinoton hallitsemiselle voisi olla niiden perimmäisen riskinottohalukkuuden madaltaminen.

Käytännössä tämä voitaisiin saavuttaa vahvistamalla velkojien roolia hallituksen päätöksenteossa. Velkojien riskinottohalukkuus on selkeästi osakkeenomistajien riskinottohalukkuutta matalampi ja muuttamalla hallituksen sisäistä valtatasapainoa siten, että valtaa siirretään osakkeenomistajilta velkojille, voidaan vaikuttaa koko yhtiön riskinottohalukkuuteen.

Laakson esittämässä hallintomallissa valtaa siirrettäisiin velkakirjojen omistajille, jotka ovat pääosin institutionaalisia sijoittajia. Toisin kuin tallettajilla institutionaalisilla sijoittajilla on riittävät resurssit sekä tarvittava osaaminen pankin toiminnan valvomiseen.

– Velkojien roolia vahvistamalla pystytään ajamaan myös muiden riskinottoa kaihtavien sidosryhmien intressejä. Valtatasapainon muutoksen voidaan näin nähdä edistävän myös ympäröivän yhteiskunnan ja veronmaksajien etua, Laakso sanoo.

Tutkimuksessa tunnistetaan neljä keskeistä mekanismia, joiden avulla on mahdollista vahvistaa velkojien roolia hallituksen päätöksenteossa, ja tätä kautta madaltaa pankin riskinottohalukkuutta:

1) Hallituksen lojaliteettivelvoitteen laajentaminen kattamaan osakkeenomistajien lisäksi myös velkojat; 2) lojaliteettivelvoitteen rikkomisesta aiheutuvan hallituksen jäsenten henkilökohtaisen vastuun vahvistaminen; 3) velkojille myönnettävä oikeus nimittää osa hallituksen jäsenistä; sekä 4) hallituksen jäsenten velkakirjapohjainen palkitseminen.

Li­sä­tie­toa väi­tös­ti­lai­suu­des­ta:

KTM, DI, MICL Roni Laakso väittelee 8.12.2023 kello 13.00 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Corporate Governance in Systemic Banks: Reducing Risk Appetite and Systemic Risk through the Regulation of Board Governance ". Väitöstilaisuus järjestetään Porthaniassa, PIII-salissa, osoitteessa Yliopistonkatu 3.

Vastaväittäjänä on professori Matti Rudanko, Aalto yliopisto, ja kustoksena on professori Ville Pönkä.