Kansallinen yksinäisyysstrategia tuo ratkaisuja kasvavaan yksinäisyyteen
Yksinäisyys on kansallinen haaste, joka on lisääntynyt Suomessa kaikissa ikäluokissa. Syksyllä 2023 eduskuntaan perustettiin yksinäisyyttä ja ostrakismia vähentävä työryhmä, jonka tehtävänä on edistää kansallisen yksinäisyysstrategian luomista Suomeen. Ratkaisuista yksinäisyyteen keskusteltiin HelsinkiMission 140-vuotisjuhlapäivänä 29.11. Kansalaisinfossa järjestetyssä Supervoimana kaveruus -tilaisuudessa.
![Yksinäisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat nuoret ja ikäihmiset](/data/images/public/69819681/70065351/aec4e281-9208-42a8-8213-1d00d029734d-w_720.png)
Yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista elinolotilaston tiedoista. Tutkimustulokset kertovat, että kasvokkaiset kohtaamiset ovat vähentyneet, ja myös sukulaisia ja ystäviä on tavattu Suomessa aiempaa harvemmin. Eniten yksinäisyys on lisääntynyt nuorten, 16–24-vuotiaiden, joukossa. Tästä huolimatta ikäihmiset ovat edelleen kaikkien yksinäisimpiä.
– Yksinäisyyttä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, mutta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat nuoret ja ikäihmiset. Yksinäisyydellä on vakavia vaikutuksia ihmisten mielen ja kehon terveyteen sekä hyvinvointiin. Yksinäisyys koskettaa myös laajasti yhteiskunnan eri osa-alueita, jonka vuoksi tarvitsemme eri hallinnonalojen poikkileikkaavaa yhteistyötä ja yksinäisyysvaikutusten arviointia, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja Tuula Colliander.
Eduskuntaan on perustettu työryhmä yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämiseksi Suomessa. Ryhmän tavoitteena on tehdä yksinäisyyden vastaisesta työstä entistä johdonmukaisempaa, tutkimusperusteisempaa ja pitkäaikaisesti vaikuttavaa.
– Yhä kasvava yksinäisyys aiheuttaa sekä inhimillisiä että yhteiskunnallisia, myös rahassa laskettavia kustannuksia. Yksinäisyyden vähentämiseksi tulee tehdä kansallinen yksinäisyysstrategia ja toimenpideohjelma. Tarvitsemme lisää tutkimustietoihin pohjautuvia korjaavia ja kohdennettuja keinoja, tulevaisuuden ammattilaisten kouluttamista ja yhteisöllisyyden lisäämistä.
Yksinäisyyden vähentämisen työssä tarvitaan nyt oikeasti vaikuttavia keinoja, sillä yksinäisyyden kustannukset ovat meille yhteiskuntana kestämättömiä, sanoo ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta.
Yhteisöillä merkittävä rooli yksinäisyyden vähentämisessä
Kansalaisinfossa 29.11. järjestetyssä Supervoimana kaveruus -keskustelutilaisuudessa käsiteltiin yksinäisyyttä kolmen ajankohtaisen teeman kautta. Teemoina olivat nuorten, työelämän ja ikäihmisten yksinäisyys. Tilaisuus järjestettiin HelsinkiMission 140-vuotispäivänä yhteistyössä eduskunnan yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämiseksi perustetun työryhmän ja Right to Belong -tutkimuskonsortion professori Niina Junttilan kanssa.
Keskusteluissa yhteisöjen rooli yksinäisyyden vähentämiseksi korostui. Eri yhteisöissä, kuten koulu- ja työyhteisöissä erityisesti ne henkilöt, jotka eivät koe yksinäisyyttä ovat avainasemassa yksinäisyyden vähentämisessä. Heillä on kaveruuden supervoima, jonka avulla yksinäisyyttä ja sosiaalista ulossulkemista eli ostrakismia voidaan vähentää. Yksinäisyyden vaikutukset eivät myöskään rajoitu pelkästään yksilöihin, vaan koko yhteisöön. Esimerkiksi työelämässä yksinäisyyden vaikutukset näkyvät työhyvinvoinnissa, työn tehokkuudessa ja loppujen lopuksi yrityksen tuloksessa.
Vapaaehtoistoiminta on kansallinen supervoima
Merkittävänä ratkaisuna keskusteluissa yksinäisyyden vähentämiseksi nousi esille vapaehtoistoiminnan mahdollisuudet kaiken ikäisille. Vapaaehtoistoiminta tekee tutkitusti hyvää sekä vapaaehtoiselle että vastaanottajalle. Vapaaehtoisuus on merkittävä voimavara työelämästä pois jääneille ja senioreille, joilla on edelleen mahdollisuus antaa panostaan ja tehdä hyvää.
Vapaaehtoistoiminnan merkitys korostuu erityisesti niille ikäihmisille, joiden toimintakyky on alentunut. Iän karttuessa monet tavallisilta ja arkipäiväisiltä tuntuvat asiat voivat jäädä yksinäiseltä ikäihmiseltä tekemättä, jos niihin ei saa apua. Eliniän pidentyessä yksinäiset vuodet alentavat jäljellä olevaa toimintakykyä ja heikentävät elämänlaatua. Väestön ikääntyessä tämä haaste lisääntyy ja vapaaehtoistoimintaa tarvitaan yhä enemmän.
Supervoimana kaveruus -tilaisuus striimattuna täällä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula Colliander
HelsinkiMission toiminnanjohtaja
tuula.colliander@helsinkimissio.fi
040 575 3626
Eeva-Johanna Eloranta
Kansanedustaja, eduskunnan työryhmän puheenjohtaja
eeva-johanna.eloranta@eduskunta.fi
050 5232 309
Linkit
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Olemme toimineet lähes 140 vuoden ajan. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi.
Toimimme lähes sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä lievittäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#YhdessäYksinäisyysVoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
Alko, Frendie ja HelsinkiMissio yhdistävät voimansa yksinäisyyttä vastaan29.5.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Yksinäisyyttä on siellä missä on ihmisiä – se ulottuu yksityiselämän lisäksi työelämään. Tuoreen Työelämän yksinäisyys -barometrin 2024 mukaan joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä työelämässä. Alko, Frendie ja HelsinkiMissio ovat yhdistäneet voimansa tarjotakseen uudenlaista palveluohjausta yksinäisyyden vähentämiseksi Suomessa.
Uusi kysely: Joka viides kokee yksinäisyyttä työelämässä23.5.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Tuoreen Työelämän yksinäisyys -barometrin 2024 mukaan joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä työelämässä. Melko usein tai jatkuvasti itsensä yksinäiseksi töissä kokee 7 % vastanneista, ja joka kymmenes kärsii ulkopuolisuuden tunteesta, erityisesti alle 30-vuotiaat. Kyselyyn vastasi 1 063 työelämässä olevaa 18–69-vuotiasta suomalaista.
Väkivaltarikollisuudesta on mahdollista irtautua – Aggredin toiminta laajenee Suomessa7.5.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Aggredi auttaa kodin ulkopuolisen väkivallan tekijöitä irti väkivallasta. Yhä useampi väkivaltarikollinen saa apua toiminnan laajentuessa tänä keväänä Lappiin, Etelä-Pohjanmaalle ja Kanta-Hämeeseen. Aggredi toimii nyt kymmenellä paikkakunnalla.
Korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyskysely: Yksinäisyys näkyy mielenterveysongelmina – vain harvalle on tarjottu apua3.5.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista puolet koki haitallista yksinäisyyttä ja heistä peräti 43 % tunsi, ettei voi itse vaikuttaa yksinäisyyteensä. Yksinäisyys aiheuttaa mielenterveysongelmia ja vaikeuttaa opintoja. Kyselyyn vastasi 1975 opiskelijaa yliopistoista ja ammattikorkeakouluista ympäri Suomen.
500 000 kokemusta yksinäisyydestä – HelsinkiMissio kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi23.4.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta, pitkäkestoisesta yksinäisyydestä. Se tarkoittaa, että Suomessa on yli 500 000 yksinäistä, joille yksinäisyyden kokemus tuo surua ja tuskaa päivittäin. Jatkuva yksinäisyys on vakava terveydellinen riski ja aina vakava inhimillinen kokemus. HelsinkiMissio kerää varoja 22. huhtikuuta käynnistyvällä kampanjalla yksinäisyyden vähentämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme