Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus sai kiitosta sidosryhmiltään
Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) sidosryhmäkyselyn perusteella Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen sidosryhmät ovat edelleen tyytyväisiä ELY-keskuksen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Kokonaistyytyväisyys (3,93) säilyi lähes samalla tasolla, kuin edellisellä kerralla. (v. 2021, 3,99)

Kyselyyn vastasi 187 sidosryhmän edustajaa eri toimialoilta ja organisaatiosta. Kyselyn tavoitteena oli saada palautetta ELY-keskuksen toiminnasta, yhteistyöstä ja viestinnästä sekä kehittämisehdotuksia. Kyselyn kokonaisarvosana oli 3,93 asteikolla 1-5. Vuonna 2019 vastaava luku oli 3,99. Valtakunnallinen, koko ELY-keskusta koskeva tyytyväisyys oli 3,99. Sidosryhmiltä kysytään palautetta joka toinen vuosi. Edellinen kysely tehtiin vuonna 2021.
Kyselyn tulokset osoittivat, että sidosryhmät ovat pääosin tyytyväisiä ELY-keskuksen toimintaan ja yhteistyöhön. ELY-keskus sai erityisesti kiitosta asiantuntevuudesta osaamisesta, yhteistyötaidoista ja helposta lähestyttävyydestä. Kehittymisen tarvetta nähtiin tehokkuudessa, asiakaslähtöisyydessä ja joustavuudessa.
Kritiikkiäkin esitettiin. ELY-keskus koetaan byrokraattiseksi ja osin varovaiseksi. Lisäksi toivottiin enemmän vuoropuhelua, kuuntelua ja yhtenäisempiä käytäntöjä.
Yhteistyö koetaan tärkeäksi
Tuloksista tulee ilmi myös, että verkostojen kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää ja ELY-keskus koetaan merkittäväksi yhteistyökumppaniksi. Vastauksissa korostettiin alueellisuutta ja yhteisiä kohtaamisia kaivataan enemmän. Resurssien riittävyys ja aluehallinnon uudistus nostetaan huoleksi.
-Vastauksia hyödynnetään ja kehittämisehdotuksien pohjalta kehitämme toimintaamme. Ensi vuoden yksi iso teema onkin sidosryhmäyhteistyön kehittäminen, toteaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Timo Saari.
Sidosryhmäkyselyyn osallistui keskeisiä yhteistyökumppaneita, kuten muita viranomaisia, oppilaitoksia, ohjaavia ministeriöitä, järjestöjä ja kolmannen sektorin toimijoita.
ELY-keskusten keskeisiä tehtäviä ovat muun muassa yritysten neuvonta-, rahoitus- ja kehittämispalvelut, maaseutuasiat, maanteiden kunnossapito, tiehankkeet, työllisyysasiat, ympäristönsuojelu, alueiden käytön ja rakentamisen ohjaus, vesivarojen käyttö ja huolto sekä EU:n rakennerahastohankkeet.
Yhteyshenkilöt
Timo SaariylijohtajaEtelä-Pohjanmaan ELY-keskus
Puh:0295 028 501timo.saari@ely-keskus.fiTietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Lestijärven jään päällä olleen turvelietteen alkuperä jäänee mysteeriksi9.5.2025 12:28:12 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on selvittänyt Lestijärven jään päällä olleen turpeen alkuperää. Keväällä ELY-keskukseen tuli useita kyselyitä ja ilmoituksia turvelietteestä, jota oli levinnyt järven eteläosaan osin laajallekin alueelle. ELY-keskuksen saamat kuvat alueelta olivat huolestuttavia ja ELY-keskus ryhtyi toimenpiteisiin asian selvittämiseksi.
De österbottniska landskapen har fått 1184 hektar nya naturskyddsområden (landskapen i Österbotten)8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under år 2024 verkställde NTM-centralen i Södra Österbotten sammanlagt cirka 1184 hektar olika skyddsområden i landskapen Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Till landskapen utdelades sammanlagt cirka 2 300 000 euro i upphandlingspengar, vilket innefattar utbetalda köpesummor, mellanskillnader, fridlysningsersättningar och ersättningar för inlösningsobjekt.
Uusia luonnonsuojelualueita 1184 hehtaaria pohjalaismaakuntiin (Pohjalaismaakunnat)8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 aikana Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus toteutti yhteensä noin 1184 hehtaaria erilaisia suojelualueita Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. Hankintarahaa maakuntiin ohjautui yhteensä noin 2 300 000 euroa, joka sisältää maksetut kauppahinnat, välirahat, rauhoituskorvaukset ja lunastuksien kohteenkorvaukset.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ATP Palloneva Oy:n Pallonevan pohjoisen aurinko- ja tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ATP Palloneva Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Kauhajoelle ja Kurikkaan. Hankealue sijoittuu pääosin Kauhajoen kaupungin alueelle, mutta aurinkopaneelikentät sijoittuvat osin myös Kurikan kaupungin puolelle.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta5.5.2025 12:45:25 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta. UPM Wind West Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta, jossa enintään 9 tuulivoimalaa rakennetaan Ähtärin pohjoisosaan, Soinin kunnan rajalle. Hankkeen pinta-ala on noin 1711 hehtaaria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme