Metsästäjäliitto: Kattava remontti suurpetojen lainsäädäntöön ja hallinnointiin
Korkeimman hallinto-oikeuden karhun kannanhoidollista metsästystä koskevat päätökset ovat johtaneet siihen, että kaikkien suurpetojen metsästys on käynyt Suomessa käytännössä mahdottomaksi. Sen vuoksi Suomen suurpetolainsäädäntöä tulisi Metsästäjäliiton mielestä selkeyttää ja vahvistaa Ruotsin mallin mukaisesti. Näin sosioekonomiset ja alueelliset tarpeet tulisivat huomioiduiksi luontodirektiivin edellyttämällä tavalla. Suurpetojen poikkeuslupapäätökset voitaisiin metsästyslaissa jakaa vahinko- ja kannanhoidollisella perusteella annettaviin poikkeuslupiin. Samalla kannanhoidollisen metsästyksen edellytykset ja perusteet olisi kirjoitettava auki kansalliseen lainsäädäntöön.
Nykyinen valtioneuvoston asetus metsästyslaissa säädetyistä poikkeusluvista on puutteellinen kannanhoidollisten poikkeuslupien edellytysten arvioinnin osalta. Puute olisi korjattavissa säätämällä Ruotsin mallin mukainen suurpetoasetus. Siinä olisi yhtenä asiana esimerkiksi paikallisuuden huomiointi. Riistaneuvostot ja muut paikallisyhteisöt olisivat keskeisiä lausunnon antajia arvioitaessa paikallisalueen sosioekonomisesti kestäviä suurpetomääriä ja suotuisan suojelun tason saavuttamista tai ylläpitämistä.
Paikalliset sosiaaliset ja taloudelliset näkemykset sekä suurpetojen paikallinen määrä arvioitaisiin suurpetoalueittain, joita Ruotsissa on neljä. Ruotsissa arvioinnin tekee erikseen nimetty yhteistoimintaneuvosto. Malli olisi tarpeen ottaa käyttöön myös Suomessa, jotta suurpetojen suojelun rinnalla pystyttäisiin huomioimaan paikallisten ihmisten tarpeet lain ja oikeuden näkökulmasta pitävällä tavalla luontodirektiivin kirjausten mukaisesti.
Valtioneuvoston olisi edelleen mahdollista antaa eduskunnalle riistantutkimukseen perustuva suurpetoihin liittyvät sosiaaliset ja taloudelliset tarpeet huomioiva selonteko Suomen suurpetopolitiikasta.
Kansainvälisen lakitoimiston lausunto osoittaa mahdollisuudet lain kehittämiseen
Luontodirektiivi ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöt mahdollistavat suurpetoja koskevan lainsäädännön kehittämisen Suomessa, osoittaa Metsästäjäliiton kansainväliseltä Stibbe-lakitoimistolta tilaama selvitys. EU-jäsenvaltio voi suurpetojen suojelua koskevaa luontodirektiiviä toteuttavassa lainsäädännössään sisällyttää lakiin direktiivissäkin mainittuja sosioekonomisia ja paikallisuutta koskevia lisäyksiä. Näin on tehty myös Ruotsin metsästysasetuksessa, jonka mukaan Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto saa sisällyttää poikkeuslupiin ehtoja, jotka ovat tarkoituksenmukaisia tiheiden suurpetopopulaatioiden esiintymisen aiheuttamien haittojen kannalta.
Raportti osoittaa edelleen, että suurpetojen suojelusta voi poiketa ja kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupia voidaan tietyin edellytyksin myöntää, vaikka kyseessä olevan lajin suojelun taso olisi epäsuotuisa. Suomessa on myös keskusteltu mahdollisista EU:n uhkasakoista, mutta raportin mukaan sellaista riskiä ei käytännössä ole.
Lakiasiaintoimisto Stibbe on johtava, riippumaton ja kansainvälinen asianajotoimisto, jolla on toimistot Brysselissä, Lontoossa, Amsterdamissa ja Luxemburgissa. Yritys on tarjonnut korkealaatuista oikeudellista neuvontaa asiakkaille monilla käytännön aloilla. Yritys on mm. avustanut jäsenvaltioiden hallituksia EU:n luonnonsuojelulainsäädännön tulkinnassa.
Yhteyshenkilöt
Tuomas Hallenbergpuheenjohtaja
Puh:040 528 6069tuomas.hallenberg@metsastajaliitto.fiJaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiEre Grenforsluonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiLinkit
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Metsästäjillä ei luottoa valtioon eikä viranomaisiin suurpetoasioissa29.4.2025 07:00:00 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamasta jäsenkyselystä käy ilmi, että metsästäjien luottamus valtion ja viranomaisten suurpetotoimintaan on heikkoa. Suomen riistakeskuksen ja sen aluetoimistojen toimintaan luottaa vastanneista 38 prosenttia, maa- ja metsätalousministeriöön 21 prosenttia ja Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkimukseen 10 prosenttia vastaajista.
Metsästäjäliiton kysely: 87 prosenttia metsästäjistä arvioi nykyisen susitilanteen haittaavan omaa metsästysharrastustaan28.4.2025 14:29:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamaan suurpetoja koskevaan jäsenkyselyyn vastasi noin 4400 jäsentä. Lähes kaikki vastaajat katsovat, että suden kannanhoidollinen metsästys on saatava käyntiin. Mikäli tilanne ei parane, puolet metsästyskoiran omistajista joutuu rajoittamaan koiran käyttöä ja lähes neljäsosa on luopumassa koiran pidosta. Myös karhujen ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys tulisi aloittaa.
Päntäneen Metsästysseura Metsästäjäliiton vuoden metsästysseuraksi26.4.2025 13:50:41 EEST | Uutinen
Vuoden metsästysseura -tunnustuksella halutaan nostaa esiin hyviä metsästysseurojen käytäntöjä ja toimintatapoja. Vuoden 2025 metsästysseuraksi valittiin tänään Metsästäjäliiton kevätliittokokouksen yhteydessä Päntäneen Metsästysseura ry Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta.
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:29:16 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme