Muovien kiertotalous tarvitsee uudenlaista tuotesuunnittelua ja logistiikkaa
4.12.2023 08:29:53 EET | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Muovien kiertotalouteen pääseminen haastaa ajattelemaan muovin elinkaaren uusiksi pala kerrallaan. Suomessa on käynnissä useita hankkeita, jotka avaavat väyliä muovin koko elinkaaren tarkasteluun ja nykyisten järjestelmien ravisteluun. Muovin lajittelun, keräyksen ja kierrätyksen lisäksi tarvitaan muita toimia kestävän kiertotalouden aikaansaamiseksi.

Tuotesuunnittelun ja logistiikkaratkaisujen teemoihin pureuduttiin 27. marraskuuta muovien kiertotalouteen tähtäävien PlastLIFE-hankkeen ja SPIRIT-ohjelman järjestämässä seminaarissa. Ratkaisuja muovin elinkaaren alku- ja loppupäähän etsi satakunta asiantuntijaa.
Kiertotalouteen tähtäävä tuotemuotoilu haastaa kertakäyttökulttuurin
Tuotemuotoilun perinteiset trendit ovat painottaneet kausittaisia muotivirtauksia, yritysten myynti- ja markkinointistrategioita sekä vanhan korvaamista uudella. Ympäristöarvojen vahvistumisen myötä tuotesuunnittelu on siirtymässä kohti kestäviä materiaaleja, uudelleenkäyttöä ja kierrätystä.
Lapin yliopiston professori Jonna Häkkilä ryhmineen tutkii tuotesuunnittelun mahdollisuuksia PlastLIFE-hankkeessa. Seminaarin keynote-puheenvuorossaan Häkkilä toi esiin, miten kuluttajien käyttäytymisen muutos vaikuttaa tuotesuunnittelijoiden työhön:
“Kansalaiset ovat yhä aktiivisempia toimijoita tuotteiden elinkaaren aikana, ja sellaiset trendit kuten upcycling ja ”tee se itse” -kulttuuri haastavat perinteiset ajattelutavat tuotemuotoilussa. Tämä korostaa yhteissuunnittelun ja kansalaisten osallisuuden merkitystä, kun halutaan vähentää, käyttää uudelleen ja kierrättää muoveja.”
Kierrätysmuovin käyttö uusiin tuotteisiin voi olla myös ilmastoteko
Panostamalla muovin kierrätykseen ja kierrätysmuovin käyttöön uusissa tuotteissa voidaan vähentää neitseellisen raaka-aineen tarvetta sekä muovijätteen polttoa ja näistä aiheutuvaa ympäristökuormitusta.
“Kun tarkastellaan korkealaatuisten ja huonolaatuisten muovien kierrätyksen ilmastohyötyjä, voidaan huonolaatuisten muovien kierrätyksellä esimerkiksi ratapölkyiksi merkittävästi viivyttää jätteeksi päätyneiden muovien polttamista, mikä on hyväksi ilmastolle. Korkealaatuinen kierrätys on kuitenkin parempi vaihtoehto, koska se voi vähentää sekä polttamista että muovien tuotantoa neitseellisistä materiaaleista,” totesi Tomas Ekvall, tutkija, neuvonantaja ja Chalmersin teknillisen yliopiston dosentti seminaariesityksessään.
Miltä näyttää tulevaisuuden kiertotalouden logistiikka?
Pakkausjätteen lajittelun ja keräyksen kasvu uhkaa kasvattaa kierrätyslogistiikan hiilijalanjälkeä. On ehdotettu tutkittavaksi, voidaanko kierrätyslogistiikan hiilijalanjälkeä pienentää yksinkertaistamalla pakkausjätteen keräystä ja tehostamalla niiden lajittelua laitosmittakaavassa.
Tutkimusprofessori Ali Harlin VTT Teknologian tutkimuskeskuksesta sanoi keynote-puheenvuorossaan, että nykyaikainen pakkausjätteen logistiikka kohtaa kaksi haastetta: kasvavan monimutkaisuuden ja siitä seuraavan tehokkuuden heikkenemisen.
“Tulevaisuudessa meidän on parannettava lajittelun luotettavuutta, jotta voimme hallita logistiikan vaikutusta kokonaishiilijalanjälkeen tinkimättä kerättyjen materiaalivirtojen laadusta”, sanoi professori Harlin.
Tuotesuunnittelun ja logistiikan kehittämisellä parempaan muovien kiertotalouteen
Uusien ratkaisujen kehittämiseen tarvitaan yhteistä ideointia ja eri alojen osaamisten yhteen tuomista. Tilaisuudessa järjestetyissä asiantuntijoiden työpajoissa haettiin näkökulmia ja uusia mahdollisuuksia tuotesuunnitteluun ja logistiikkaratkaisuihin.
“Suunnittelulla voidaan vaikuttaa muovien turhan kulutuksen vähentämiseen, tuotteiden korjattavuuteen, fossiilisen raaka-aineen käytön korvaamiseen sekä uudelleenkäytön ja kierrätyksen edistämiseen monessa vaiheessa. Tuotesuunnittelussa materiaalivalinnat ja rakenteelliset ratkaisut, palvelujärjestelmien muotoilu uudelleenkäytettäville tuotteille ovat esimerkkejä uusista mahdollisuuksista,” summasi erikoistutkija, PlastLIFE-hankkeen projektipäällikkö Helena Dahlbo.
Jätteenkeräystä pohdittiin toisessa iltapäivän työpajoista. Aihe ja siihen ehdotettu skenaariotutkimus herätti laajaa kiinnostusta.
“Osallistujien antamat runsaat kommentit eri jätteenkeräysmalleihin liittyen ovat arvokasta sisältöä, kun aiheesta lähdetään muokkaamaan konkreettisempaa tutkimussuunnitelmaa,” sanoo SPIRIT-ohjelman päällikkö Jari Lehtinen.
Seminaari onnistunut osoitus hankerajat ylittävän yhteistyön merkityksestä
Yli satapäisen muovin kiertotaloudesta kiinnostuneen yritys- ja tutkimusmaailman ammattilaisista koostuneen osallistujajoukon kerännyt Enabling the Circular Economy of Plastics -seminaari Espoon Innopolissa toteutettiin kahden viime vuonna alkaneen valtakunnallisen hankeyhteenliittymän, Suomen ympäristökeskuksen vetämän PlastLIFE-hankkeen ja Borealis Polymersin ohjaaman SPIRIT-ohjelman yhteistyönä. PlastLIFE ja SPIRIT hankekumppaneineen tekevät töitä kestävän kiertotalouden, muovin kierrätyksen tehostamisen ja kierrätysmuovin hyödyntämisen eteen.
PlastLIFE ja SPIRIT kokoavat yhteensä yli 60 kumppania työskentelemään muovien kiertotalouden vauhdittamisen eteen. Mukana on muoviteollisuutta, kierrätysyrityksiä, järjestöjä, tutkimuslaitoksia ja korkeakouluja. EU:n LIFE-ohjelmasta rahoittama Suomen ympäristökeskuksen koordinoima PlastLIFE-hanke edistää Suomen Muovitiekartan tavoitteita muovien turhan kulutuksen vähentämisestä ja välttämisestä, muovien kierrättämisestä ja valmistuksen fossiilisten raaka-aineiden korvaamisesta. SPIRIT-ohjelman tavoitteena on johtaa Suomen muoviteollisuuden muutosta kohti uusiutuviin raaka-aineisiin perustuvaa muovin valmistusta, hiilineutraalia tuotantoa ja toimivaa muovien kiertotaloutta. Borealis Polymersin vetämää ohjelmaa rahoittaa Business Finland.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoistutkija Helena Dahlbo, PlastLIFE-hanke, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 095, helena.dahlbo@syke.fi
SPIRIT-ohjelman päällikkö Jari Lehtinen, Borealis Polymers, p. +358 50 3794 270, jari.lehtinen@borealisgroup.com
viestintäasiantuntija Johanna Kaunisto, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 252 297, johanna.kaunisto@syke.fi
viestintäasiantuntija Heli Poikonen, Borealis Polymers, +358 50 3794 119, heli.poikonen@borealisgroup.com
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 30.3–2.4.202626.3.2026 13:34:03 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Torkan fortsätter vara utmanande – många sjöar och grundvattennivåer är låga26.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Grundvattennivåerna ligger under det normala i stora delar av landet, med undantag för Lappland. Situationen har förvärrats av en ovanligt snöfattig vinter, långa köldperioder, en tidig vår samt en långvarig torka särskilt i östra Finland. Enligt prognosen kommer de stora sjöarna i östra Finland att förbli låga även i år. Vårens och sommarens torka kan påverka tillgången på vatten, jordbrukets skördar, risken för skogsbränder, vattentransport, rekreationsanvändningen av vattendrag samt energiproduktion. Nederbörden under våren avgör vilka effekter torkan slutligen kommer att ha.
Kuivuustilanne jatkuu haastavana – monet järvet ja pohjavedet matalalla26.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pohjavesien pinnat ovat tavanomaista matalammalla useilla alueilla Lappia lukuun ottamatta. Tilannetta ovat pahentaneet poikkeuksellisen vähäluminen talvi, pitkät pakkasjaksot, aikainen kevät sekä erityisesti Itä-Suomessa pitkään jatkunut kuivuustilanne. Ennusteen mukaan Itä-Suomen suuret järvet pysyvät tänäkin vuonna matalalla. Kevään ja kesän kuivuus voi vaikuttaa talousveden riittävyyteen, maatalouden satoihin, maastopaloihin, vesiliikenteeseen, vesistöjen virkistyskäyttöön ja energiantuotantoon. Kevään sademäärät vaikuttavat lopullisen kuivuustilanteen kehittymiseen.
Muovi ei kuulu maaperään vaan kiertoon – puutarhurin muovivalinnat näkyvät maaperässä pitkään24.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Muovi on vakiinnuttanut paikkansa paitsi kodeissa myös kotipuutarhoissa: ruukuissa, katteissa, sidontanaruissa ja multapusseissa. Oikein käytettynä se kestää ja kiertää. Maaperään päätyessään muovi ei kuitenkaan katoa, vaan pilkkoutuu mikromuoviksi, joka voi säilyä ympäristössä pitkään.
Tutkijat: Suomessa ei tunnisteta energiaköyhyyttä23.3.2026 07:03:50 EET | Tiedote
Suomalaisista kotitalouksista noin 7–15 prosenttia on energiaköyhiä, mikä suurimmillaan tarkoittaa noin 300 000 kotia. Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan energiaköyhyys liittyy muun muassa lämmitysmuotoon, asuinpaikkaan, työmarkkinatilanteeseen, perhekokoon ja sukupuoleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme