SDP:n Pia Hiltunen: Ihmisille luotava mahdollisuuksia menestyä ja pärjätä elämässään
Eduskunta käy keskustelua opposition vaihtoehtobudjeteista. Sivistysvaliokunnan jäsen Pia Hiltunen näkee, että SDP:n vaihtoehto tarjoaa oikeudenmukaisemman vaihtoehdon verrattuna Orpo–Purran hallituksen linjaan.

– SDP ottaa Suomen taloustilanteen yhtä vakavasti kuin hallituspuolueetkin. Kaikki puolueet ovat yhtä huolissaan valtion velkaantumisen taittamisesta ja talouden tasapainottamisesta. Kyse on siitä, millä keinoilla pääsemme tulojen ja menojen tasapainoon. SDP tarjoaa vaihtoehdon, jossa sopeutamme niin menoja kuin tulojakin ja teemme sen oikeudenmukaisemmin kuin Orpo–Purran hallitus, toteaa Hiltunen.
Istuva hallitus on saanut oppositiolta paljon kritiikkiä siitä, että sen leikkaukset kohdistuvat ainoastaan heikompiosaisiin ja että valtion veropohjaa rapautetaan veronalennuksilla, jotka kertyvät jo hyvin toimeentuleville. Hiltunen näkee, että kun rahaa ei ole lisää, on arvovalinta hallituspuolueilta, miten olemassa olevat varat kohdistetaan ja kenen kustannettavaksi leikkaukset jäävät.
– Meille mm. tulevaisuuden tekijöistä huolehtiminen on erittäin tärkeää ja ehkäisemme toimillamme myös lapsiperheköyhyyttä. Työelämän murroksiin vastaamme toimilla, jotka hyödyttävät sekä työnantajaa että työntekijää. Kuntien toimintaedellytyksistä huolehditaan niin, että ne voivat jatkossakin olla sivistys- ja elinvoimakuntia. Hyvinvointialueiden rahoitus turvataan myös, jotta jokainen saa tarvitsemansa hoidon. Huolehdimme pieni- ja keskituloisista työssäkäyvistä ihmisistä oikeudenmukaisilla tuloveronalennuksilla. Myös TKI-panostuksia lisätään ja vihreään siirtymään panostetaan ilmastotavoitteissa pysyen, painottaa Hiltunen.
– Istuva hallitus on panostanut ainoastaan leikkauksiin, mutta kasvun avaimet puuttuvat. Suomi ei nouse leikkaamalla ja kuten näemme, valtion velkaantuminenkaan ei taitu hallituksen toimilla. Meille tärkeintä on luoda ihmisille mahdollisuuksia pärjätä elämässään niin, että jokaisella on mahdollisuus menestyä, päättää Hiltunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:050 438 1837pia.hiltunen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Perholehto: Kokoomuksen siunauksella vastuu ilmastopolitiikan korjausliikkeestä lykätään seuraavalle hallitukselle4.12.2025 14:41:40 EET | Tiedote
Ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (SDP) huomauttaa, että hallituksen sisäinen kiistely on tulpannut ilmastopolitiikan valmistelua koko kauden. Tänään annetut selonteot – keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma sekä energia- ja ilmastostrategia – tulevat hänen mukaansa liian myöhään.
SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko: Euroopan Unionin on vahvistettava omaa puolustustaan4.12.2025 14:24:04 EET | Tiedote
Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta (SEDE) kutsui kansallisten parlamenttien vastinvaliokunnat Brysseliin 3.–4. joulukuuta järjestettyyn kokoukseen aiheesta ”The Future of European Defence”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun SEDE-valiokunta kutsui täysimittaisena valiokuntana koolle valiokuntien välisen tapaamisen. SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko osallistui kokoukseen.
SDP:n Nasima Razmyar vaatii kokoomukselta: Korjatkaa yrittäjien eläkkeiden alivakuuttaminen3.12.2025 16:06:49 EET | Tiedote
Hallitus on käynnistänyt yrittäjien eläkemaksujen uudistuksen, jonka pohjaksi ministeri Grahn-Laasonen tilasi ETK:n entiseltä toimitusjohtaja Rantalalta selvitystyön. Selvitys julkaistaan tämän viikon perjantaina. Tuoreessa haastattelussa ministeri päätyi kuitenkin erikoisella tavalla ampumaan alas vielä julkaisemattoman selvityksen. SDP:n kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kritisoi ministerin toimia ja vaatii kokoomusta korjaamaan yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamisen kestävällä tavalla.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa eduskunnan osuustoimintaryhmän uudeksi puheenjohtajaksi3.12.2025 12:35:08 EET | Tiedote
Eduskunnan osuustoimintaryhmän vuosikokous on 3.12.2025 valinnut ryhmän uudeksi puheenjohtajaksi Hanna Laine-Nousimaan. Ryhmä jatkaa työtään osuustoiminnan edistämiseksi ja nostaa vuonna 2026 erityisesti esiin sosiaali- ja terveysalan osuuskuntien mahdollisuudet.
SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote
– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme