THL: Koronakuolemien määrä kasvaa todennäköisesti vielä lähiviikkoina, vaikka koronaepidemian aalto on jo selvästi taittunut
29.11.2023 15:55:01 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Koronaepidemian aalto alkoi Suomessa tänä vuonna alkusyksystä. Tämä näkyi koronaan liittyvien kuolemien määrässä jo syyskuussa. Kuolemien määrä kasvaa todennäköisesti vielä lähiviikkoina, vaikka epidemian aalto on jo selvästi taittunut.
”Viimeisten viikkojen lukemien perusteella näyttää, että koronakuolemien määrä kasvaa samalla nopeudella kuin viime vuonna tähän aikaan. Koronavirusinfektio on ottanut paikkansa syksyn hengitystieinfektioiden ja siten myös kuolemien aiheuttajana”, selvittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Sirkka Goebeler.
Korona-aalto on ollut rekisteröityjen tartuntojen perusteella tänä syksynä iäkkäiden parissa voimakkaampi kuin vielä kertaakaan. Terveiden iäkkäiden oireet ovat olleet kohtalaisen lieviä, mutta iäkkäitä on myös menehtynyt koronainfektion vuoksi.
Koronakuolemat painottuvat hyvin iäkkäisiin
Väestön kokonaiskuolleisuus kasvaa joka talvi influenssakauden aikana. Kokonaiskuolleisuuden nousua aiheuttanee omalta osaltaan tänäkin talvena myös korona, vaikka se aiheuttaa vain murto-osan kaikista kuolemista. Tämän syksyn koronakuolemat ovat painottuneet vahvasti hyvin iäkkäisiin. Koronaan kuolleiden mediaani-ikä on jo 85 vuotta, naisilla 87 ja miehillä 84 vuotta.
Pandemian edetessä on huomattava, että ikääntyneiden ja huonokuntoisten potilaiden infektiokuolemissa ei tutkita taudinaiheuttajaviruksia laboratoriossa, jos se ei vaikuta hoitoon.
”Korona on aiheuttanut tänä syksynä hyvin heikkokuntoisten potilaiden kuolemia. Jos ei ole tarkkaa diagnoosia siitä, mikä infektio vanhuksella on kuolinhetkellä, kuolema ei rekisteröidy koronakuolemaksi, vaikka korona olisi sen saattanut aiheuttaa. Samalla tavalla esimerkiksi influenssan tai RSV:n aiheuttamien kuolemien vuotuiset määrät ovat aina aliarvioita”, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.
THL tuottaa raportteja koronakuolemista epidemian seurantaa varten alustavasti tarkistettujen kuolintodistusten perusteella. Tilastokeskus laatii ja julkaisee vuosittain viralliset kuolinsyytilastot.
Kuolemansyyt varmistuvat kuolintodistuksista
Tuija Leino kertoo, että ajallisesti koronatartuntaan liittyvät kuolemat saadaan rekisterien avulla tietoon nopeammin kuin tarkka kuolemansyy kuolintodistuksista. Kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa koronatartunnasta tapahtuneita kuolemia on rekisteröity tänä vuonna lähes 2500. Suurin osa näistä kuolemista on koronan aiheuttamia tai sellaisia, joissa korona on myötävaikuttanut kuolemaan. Viime vuonna rekisteröitiin 6800 tapausta, joissa kuolema ajoittui kuukauden sisään koronatartunnasta.
”Kuolemansyyt varmistuvat kuolintodistuksista. Kuolintodistuksiin koronan aiheuttamia kuolemia on tähän mennessä vuonna 2023 kirjattu noin 1200. Näiden lisäksi koronainfektion on kirjattu myötävaikuttaneen noin 1000 kuolemaan. Vuonna 2022 koronan aiheuttamia kuolemia kirjattiin noin 3800 ja tapauksia, joissa korona myötävaikutti kuolemaan, noin 2400. Yhä useammin koronainfektion yhteydessä kuolemansyy on muu kuin korona, tavallisimmin muistisairaus tai sydänsairaus”, Leino kertoo.
Tiedot kuolemansyistä täydentyvät lähiviikkoina, kun kuolintodistukset saadaan rekisteriin.
Lisätietoja:
Sirkka Goebeler
Johtava asiantuntija, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Tuija Leino
Ylilääkäri, THL
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 6/202629.1.2026 15:12:02 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 29.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 4.2.2026 THL julkaisee uudet rahapelaamisen riskirajat sekä niiden pohjalta laaditun rahapelitestin. Toimitukset voivat halutessaan laatia myös oman yksinkertaisen laskurin riskirajojen pohjalta. Rahapelijärjestelmä muuttuu merkittävästi ensi vuonna. 2-4-2 on muistisääntö, joka auttaa jokaista selvittämään oman suhteensa rahapelaamiseen. Riskirajojen mukaisesti pelaamiseen voisi käyttää enintään kaksi prosenttia nettotuloista, pelata enintään neljänä pä
Antalet fall av fästingburen hjärninflammation ökade något jämfört med föregående år – det nationella vaccinationsprogrammet utvidgas till nya riskområden29.1.2026 00:30:00 EET | Pressmeddelande
Antalet fall av fästingburen hjärninflammation var under den senaste uppföljningsperioden högre än under tidigare år i Finland. Flest fall konstaterades i kustområden och i skärgården. Institutet för hälsa och välfärd (THL) har fastställt nya riskområden som omfattas av det nationella vaccinationsprogrammet, där grundserien av vaccinationer mot fästingburen hjärninflammation ges avgiftsfritt.
Puutiaisaivotulehduksen tapausmäärät kasvoivat hieman edellisvuodesta – kansallinen rokotusohjelma laajenee uusille riskialueille29.1.2026 00:30:00 EET | Tiedote
Puutiaisaivotulehdustapauksia esiintyi viime seurantakaudella enemmän kuin aikaisempina vuosina Suomessa. Tapauksia todettiin eniten rannikkoalueilla ja saaristossa. THL on määritellyt uusia kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvia riskialueita, joilla puutiaisaivotulehdusrokotteen perussarjan saa maksutta.
Turvakotien asiakasmäärä kasvoi viime vuonna – myös Nollalinjalle soitettiin edellisvuotta enemmän27.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 turvakotien asiakasmäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Turvakodeissa oli yhteensä 5 979 asiakasta, mikä on noin 180 enemmän kuin vuonna 2024. Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2025 ennakkotiedoista. Kasvua myös asumisvuorokausissa Ennakkotietojen mukaan viime vuonna asumisvuorokausia kertyi yhteensä noin 113 000, mikä on lähes kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Yhden asiakkaan turvakodissa viettämä keskimääräinen aika pidentyi edellisvuodesta yhdellä päivällä. Viime vuonna keskimääräinen turvakotijakso oli 19 päivää, mutta joillakin alueilla muutos edellisvuosiin oli selvästi suurempi. Viime vuonna pisimmät turvakotijaksot olivat Rovaniemellä sijaitsevassa Lapin turvakodissa, missä jakson kesto oli keskimäärin 28 vuorokautta. ”Rovaniemellä asuntopula on pidentänyt turvakotijaksoja. Jos asiakkaalla on taloudellisia vaikeuksia tai maksuhäiriömerkintä, asuntoa on hyvin hankala saada”, kertoo Lapin turvakodin vastaava sosiaalityön
THL viikolla 5/202622.1.2026 15:06:28 EET | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 22.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 27.1. Ennakkotiedot turvakotien ja Nollalinjan auttavan puhelimen asiakasmääristä vuonna 2025 julkaistaan. Lisätiedot: soile.koskela(at)thl.fi, puh. 029 524 7058 Uutiset to 29.1. Kansallisen rokotusohjelman TBE- eli puutiaisaivotulehdusrokotukset laajenevat uusille taudin riskialueille. Julkaisemme uudet rokotussuositukset sekä päivitettyä tietoa alueista, joilla omakustanteisia TBE-rokotuksia suositellaan paljon luonnossa liikkuville. Lisätiedot: elisa
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme