ELY-keskuksen sidosryhmäkyselystä eväitä toiminnan kehittämiseen
Joka toinen vuosi toteutettavan ELY-keskusten sidosryhmäkyselyn vastaukset osoittivat, että Keski-Suomen ELY-keskus on entistä tärkeämpi yhteistyökumppani alueen viranomaisille, kunnille, etujärjestöille, palveluntuottajille ja muille yhteistyötahoille. Kysely toi esille myös kehittämistarpeita, joihin ELY-keskus aikoo vastata.
Keski-Suomessa kysely lähetettiin kaikkiaan 243 henkilölle, joista 94 antoi vastauksensa. Kyselyn lähettämisessä huomioitiin mahdollisimman kattavasti se, että vastaaja tosiasiallisesti tekee yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa suoraan itse. Kokonaistyytyväisyys Keski-Suomen ELY-keskukseen oli 3,76 asteikolla 1–5. Kysely toteutettiin nyt seitsemännen kerran.
– Sidosryhmäyhteistyö on meille aivan ensiarvoisen tärkeää tehtäväalueillamme. Siksi on tyytyväisyydellä pantava merkille, että myös sidosryhmämme kokevat entistä vahvemmin samalla tavoin, Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Jukka Lehtinen iloitsee.
Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa ja hiilineutraalitavoitteiden edistämisessä oli vastauksissa huomioitu, sillä niissä nousu edelliseen kyselyyn verrattuna oli verraten suurta. Myös arviot viestinnän riittävyydestä ja oikea-aikaisuudesta olivat nousseet ilahduttavasti.
Huomiomme tulee sen sijaan kiinnittyä entistä paremmin toimintatapojemme yhtenäisyyteen, yhteistyökumppaneidemme kuuntelemiseen ja yleisesti asiakaslähtöisyyteen. Näissä osioissa arviot olivat hieman tipahtaneet edellisestä kyselystä.
– Nämä kyselyt ovat aivan keskeisiä lähteitä yleisen toimintamme kehittämisessä. Tulokset on jo otettu tarkkaan analysointiin ja niiden perusteella toteutetaan uusia kehittämistoimenpiteitä etenkin ELY-keskuksen sisäisen yhteistyön ja asiakaslähtöisyyden kehittämiseksi, toteaa asiakkuuspäällikkö Santtu Lytsy Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Lue lisää: Valtakunnallinen sidosryhmätutkimuksen uutinen (ely-keskus.fi)
Yhteyshenkilöt
Santtu LytsyAsiakkuuspäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0295 020 140etunimi.sukunimi@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme