Punaisen Ristin avustustoiminta itärajalla päättyy – Järjestö on valmiina tarjoamaan tukea myös jatkossa
Suomen Punaisen Ristin avustustoiminta Raja-Joosepin asemalla päättyy 30.11.2023. Punainen Risti on kuitenkin valmiina auttamaan itärajalla Suomeen saapuvien ihmisten perustarpeisiin vastaamisessa myös vastaisuudessa. Erilaisiin poikkeuksellisiin tilanteisiin valmistautuminen on osa Punaisen Ristin perusvalmiutta.
Punaisen Ristin Lapin piirin vapaaehtoiset toimivat Raja-Joosepin asemalla 30.11. saakka. Aiemmin Punaisen Ristin Oulun ja Lapin piirin vapaaehtoiset ovat olleet avustustyössä Vartiuksen ja Sallan raja-asemilla. Avustustehtävässä on ollut mukana myös Punaisen Ristin koordinoiman Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vapaaehtoisia.
Punainen Risti on toiminut raja-asemilla Rajavartiolaitoksen pyynnöstä. Vapaaehtoiset ovat tarkastaneet Suomeen saapuvien ihmisten terveydentilan sekä tarjonneet ensiapua tarvittaessa. Lisäksi vapaaehtoiset ovat tarjonneet turvapaikanhakijoille lämmintä juomaa ja ruokaa.
Yhteensä Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat tarjonneet apua 209:lle rajan yli saapuneelle henkilölle. Raja-asemilla auttamistoiminnassa on ollut mukana yhteensä noin 20 vapaaehtoista, jotka ovat tehneet auttamistyötä 622 tuntia. Lisäksi mukana on ollut Punaisen Ristin työntekijöitä.
– Ihmisten perustarpeisiin vastaaminen ja humanitaarisen avun antaminen on osa Punaisen Ristin perustyötä. Olemme valmistautuneet poikkeuksellisiinkin tilanteisiin kouluttautumalla ja harjoittelemalla etukäteen. Meillä on valmius edelleen toimia viranomaisen tukena ihmisten hyvinvoinnista huolehtimisessa silloin, kun apua tarvitaan, sanoo Suomen Punaisen Ristin maahanmuuttotyöyksikön päällikkö Erja Reinikainen.
Humanitaarista apua tarpeen mukaan yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta
Punaisen Ristin toimintaa ohjaa järjestön tärkein periaate, inhimillisyys. Punainen Risti auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä heidän oikeudellisesta tai yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta.
– On ensisijaisen tärkeää, että humanitaaristen toimijoiden esteetön pääsy avuntarvitsijoiden luokse taataan kaikissa oloissa. Kansainvälistä suojelua tarvitsevien ihmisten oikeudet ja ihmisarvoinen kohtelu on myös varmistettava tilanteesta riippumatta. Viranomaisilla on vastuu ihmisten turvallisuudesta, hyvinvoinnista sekä turvapaikkaprosessista. Punaisella Ristillä on valmius toimia viranomaisen tukena poikkeuksellisissa tilanteissa myös jatkossa, Reinikainen toteaa.
Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt:
Viestinnän asiantuntija Matleena Merta, Suomen Punainen Risti, p. 040 581 1063, matleena.merta@punainenristi.fi
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Vad ska man göra om man går vilse i skogen? Frivilliga räddningstjänstens tips hjälper dig att förbereda dig för bär- eller svamputflykten22.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Då bär- och svampsäsongen börjar beger sig många åter ut i skogen. Frivilliga räddningstjänstens tips minskar risken att gå vilse och hjälper när man gått vilse i skogen. När man gått vilse är det särskilt viktigt med rätt utrustning och att man agerar lugnt.
Mitä tehdä, jos eksyy metsässä? Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vinkit auttavat valmistautumaan marjastus- tai sienestysretkelle22.7.2024 06:00:00 EEST | Tiedote
Marjastus- ja sienestyskauden alkaessa monet suuntaavat jälleen metsään. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun vinkit vähentävät eksymistä ja auttavat metsään eksyessä. Eksymistilanteessa erityisen tärkeää on oikea varustus sekä rauhallinen toiminta.
Finlands Röda Kors hjälper dem som drabbats av översvämningarna i Afghanistan30.5.2024 05:15:00 EEST | Tiedote
Finlands Röda Kors anvisar ur sin katastroffond 250 000 euro till internationella Röda Korsets biståndsoperation i Afghanistan, där kraftiga översvämningar har orsakat omfattande förstörelse.
Suomen Punainen Risti auttaa tulvista kärsiviä Afganistanissa30.5.2024 05:15:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti ohjaa katastrofirahastostaan 250 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioon Afganistanissa, jossa voimakkaat tulvat ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa.
Finlands Röda Kors är med och öppnar Röda Korsets fältsjukhus i Gaza14.5.2024 11:03:02 EEST | Tiedote
Röda Korsets fältsjukhus med 60 platser inrymmer bland annat en operationssal, förlossningsavdelning och jourpoliklinik. Finlands Röda Kors har levererat sjukhusapparatur och personal till fältsjukhuset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme