Väitös: Vastuullinen kauppatieteiden koulutus - päämääränä planetaarinen hyvinvointi
30.11.2023 13:21:33 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Planetaarinen hyvinvointi viittaa elämän edellytysten prosesseihin ja lajien ja ekosysteemien kirjon keskinäisriippuvuuksiin. TM Valtteri Aaltosen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistunut väitöstutkimus tarkastelee prosessuaalisuutta ja planetaarista hyvinvointia kauppatieteiden koulutuksen yhteydessä.

TM Valtteri Aaltosen johtamisen väitöskirja käsittelee vastuullista kauppatieteiden koulutusta suomalaisissa kauppakorkeakouluissa. Tutkimuksessa tarkastellaan vastuullisuuden (responsibility) lisäksi kestävyyden (sustainability), kestävän kehityksen (sustainable development) ja eettisyyden teemoihin liittyvää organisoitumista kauppatieteiden yliopistotasoisessa tutkintokoulutuksessa.
Puhe kestävyydestä ja vastuullisuudesta on yleistynyt kaikkialla yhteiskunnassa, mutta mitä näillä teemoilla tarkalleen tarkoitetaan vaihtelee asiayhteydestä riippuen. “Käsitteiden epätarkkuuden johdosta tutkimukseni tarkastelee kauppatieteiden koulutuksen vastuullisuutta autenttisuuden käsitteen kautta”, Aaltonen perustelee. Autenttisuus viittaa sisäisesti ja ulkoisesti ristiriidattomaan, paikalliseen, ja teeskentelemättömään toimintaan.
“Autenttisuudessa on lopulta kyse kuitenkin prosessista, autenttiseksi tulemisesta, mikä perustelee väitöskirjani yleisemmän lähestymistavan”, Aaltonen jatkaa. Kaksi muuta teemaa, jotka Aaltonen tutkimuksessaan yhdistää prosessuaalisuuteen ovat organisoinnin rytmit ja planetaarisen hyvinvoinnin käsite.
Rytmistä puhuttaessa ensiksi tulee mieleen musiikki. Asiaa lähemmin tarkastelemalla havaitaan kuitenkin, että myös organisaatioissa ja niiden toiminnoissa esiintyy erilaisia rytmejä. Aaltosen tutkimuksessa kuvataan lineaarinen sydämenlyönnin kaltainen rytmi ja syklinen syvän hengityksen kaltainen rytmi vastuullisen kauppatieteen koulutuksen organisoinnissa.
“Erilaiset aloitteet, kuten Principles for Responsible Management Education, edellyttävät vastuullisuustoiminnasta raportointia, joka voi luoda lineaarisia ja syklisiä rytmejä. Raportteja on kirjoitettava toistuen ja säännöllisesti, mutta kun niiden laatimiseen osallistetaan ihmisiä eri aloilta ja yksiköistä, raportointi voi aiheuttaa uudelleenarviointia ja organisaation muutosta kohti tavoiteltua vastuullisuutta”, täsmentää Aaltonen.
Planetaarinen hyvinvointi päämääränä
Osana Jyväskylän yliopiston resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomia Aaltonen oli mukana kirjoittamassa kirjaa planetaarisesta hyvinvoinnista. Kirjan luku ‘Education for Planetary Well-being’ päättää myös Aaltosen väitöskirjan. Planetaarinen hyvinvointi keskittää huomion maapallon monimuotoisen elämän hyvinvoinnin mahdollistaviin prosesseihin. Koulutuksen osalta Aaltonen ym. (2023) ehdottavat, että planetaarinen hyvinvointi edellyttää dialogiaan eli vuoropuheluun perustuvaa käsitystä todellisuudesta ja dialogian soveltamista myös koulutuksen käytännöissä. Lisäksi väitöskirjan yhteenvetoluvussa esitetään pohdintoja siitä, miten kauppatieteiden koulutusta voisi viedä lähemmäksi planetaarista hyvinvointia.
“Planetaarinen hyvinvointi antaa kestävyys- ja vastuullisuustoiminnalle selkeämmän tavoitetilan ja vuoropuhelun kautta muutos on vaikuttavampaa”, summaa Aaltonen.
Tutkimuksen keskeiset kontribuutiot kohdistuvat organisaatiotutkimukseen ja vastuullisen kauppatieteiden koulutuksen alalle. Organisoinnin prosessuaalisuuden ja planetaarisen hyvinvoinnin teemojen sovellettavuus on Aaltosen mukaan kuitenkin ajankohtaista paljon laajemminkin eri aloilla yhteiskunnassa mm. poliittisessa päätöksenteossa: “Onko liiketoiminnassa tai lainsäädäntötyössä parempaa päämäärää kuin planetaarisen hyvinvoinnin edistäminen?”
Väitöskirjan ensimmäinen ja kolmas artikkeli ovat julkaistu. Toinen artikkeli on tarkastuksessa tieteellisessä julkaisussa. Aaltonen sai toisen artikkelin aiemmalla versiolla Academy of Management Organizational Development and Change Best Doctoral Student Paper -palkinnon kesällä 2023. Lue Aaltosen haastattelu palkinnosta.
TM Valtteri Aaltosen väitöskirja ”Organising Responsible Management Education: Examining the Processuality and Possibilities Towards Planetary Well-being” tarkastetaan 13.12.2023 klo 12.00 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Vastaväittäjänä toimii professori Pasi Heikkurinen (LUT yliopisto) ja kustoksena apulaisprofessori Marjo Siltaoja (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.
Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9853-0
Lisätietoja:
Valtteri Aaltonen
valtteri.a.aaltonen@jyu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni Laajalahtiviestinnän asiantuntijaJyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
Puh:+358 50 336 4368toni.m.t.laajalahti@jyu.fiKuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Arvostetaanko viisautta enää? Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma etsi vastauksia median murroksesta kasvatukseen10.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän vuoden 2026 keskusteluohjelma tarkasteli yhtä vanhimmista ja samalla ajankohtaisimmista ihanteista: viisautta. Viiden päivän aikana keskusteluissa kysyttiin, miltä viisaus näyttää aikana, jolloin huomiosta kilpaillaan ennennäkemättömällä voimalla, tekoäly muuttaa ajatteluamme ja yhteiskunnallinen keskustelu hakee uusia muotojaan.
Jyväskylän yliopisto sai yli 800 000 euroa luotettavan interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen6.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta on saanut Business Finlandilta 822 000 euron rahoituksen interaktiivisen tekoälyn kehittämiseen. Hankkeessa luodaan luotettavampia ja paremmin ihmisten kanssa yhteistyöhön kykeneviä tekoälyjärjestelmiä sekä valmistellaan teknologiaa kaupalliseen käyttöön.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2924 uutta opiskelijaa2.7.2026 12:04:36 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2924 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopulla uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Avoimen väylät uudistuvat Jyväskylän yliopistossa: Selkeyttä ja lisää mahdollisuuksia tutkintokoulutukseen hakeutuville29.6.2026 12:44:56 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto nostaa avoimen väylän kautta valittavien opiskelijoiden osuutta. Tavoitetaso on 15 prosenttia niiden tutkinto-ohjelmien sisäänotosta, joihin voi hakea avoimen väylältä. Samalla avoimen väylien edellytykset selkeytyvät: jatkossa Jyväskylän yliopistossa on kolme väylätyyppiä. Kehittämistyö tukee erityisesti valtion rahoittamalla opintosetelillä opiskelevien nuorten aikuisten korkeakoulupaikan saavuttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme