Keski-Suomi varovaisen toiveikas Työvoimabarometrissa
Talouden suunta taantumaan näkyy Keski-Suomessa jo lomautusten määrän nousuna, mutta varovaista toiveikkuutta taloustilanteen kohenemisestakin on. Näkymiä ennakoitiin alueellisesti osana työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemaa Työvoimabarometria 2023. Lyhyen aikavälin ennakointi koskee esimerkiksi työpaikkojen määrän ja työttömyyden kehittymistä.
![Rakennustyömaa.](/data/images/public/69817879/70066215/e73ea731-433d-49e4-aa04-5fead2df62a2-w_720.png)
Mikäli talouden suunta ei muutu positiivisemmaksi, työttömyyden arvioidaan lähtevän kasvuun. Keski-Suomen alueellisessa koonnissa todetaan, että työvoiman osaamisesta ja saatavuudesta on kuitenkin huolehdittava, vaikka taloustilanne huononisikin.
Työvoimabarometrin mukaan keskisuomalaisten yritysten toimintaa rajoittaa tällä hetkellä eniten riittämätön kysyntä, raaka-aineiden ja komponenttien hinnannousu sekä pula ammattitaitoisesta työvoimasta.
Huomionarvoista on myös, että TKI-panostus (tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta) on Keski-Suomessa alhainen. Alueelliset toimijat toteavatkin, että siihen ja yhteistyöhön tulee panostaa entistäkin vahvemmin. Ilahduttavaa kuitenkin on, että myös pk-yrityksissä on TKI-toimintaa koko ajan.
Äänekosken seutu valopilkkuna
Työmarkkinoilla on meneillään rakenteellisia muutoksia. Näitä ovat esimerkiksi nuorten suhde työhön, työolojen merkityksen korostuminen, eläköitymisen vaikutukset, työn aika- ja paikkariippumattomuus sekä digitalisaatio. Keski-Suomessa huolena on muuta maata isompi määrä työkykyisyysongelmia. Jotta työvoimaa saadaan ja osaaminen on ajantasaista, tarvitaan erilaisia ja joustavia työn tekemisen tapoja.
Äänekosken seudun näkymät ovat barometrin mukaan positiiviset. Merkittävänä tekijänä tähän on suurin toimiala teknologiateollisuus ja palvelut. Prosessiteollisuus ja tuotanto -toimialalla pakkausmateriaalien heikko kysyntä on aiheuttanut poikkeuksellisen paljon lomautuksia, mutta Äänekoskella uskotaan tulevaisuuteen: uusia osaajia alalle aletaan kouluttaa oppisopimuksella.
Haasteena Keski-Suomessa on, että työvoima hakeutuu Jyväskylään tai aivan sen lähiympäristöön. Mitä kauemmas Jyväskylästä mennään, sitä enemmän on työvoimapulaa.
Työvoimabarometri korvaa aiemman Ammattibarometrin
Uusi Työvoimabarometri korvaa syksystä 2023 alkaen TE-toimistojen aiemmin toteuttaman Ammattibarometrin lyhyen aikavälin ennakoinnissa. Katsaus julkaistaan kerran vuodessa, ja siinä tarkastellaan aiemman työvoimatarpeen lisäksi myös osaamistarpeita. Palvelu tukee yhteiskunnan eri toimijoita päätöksenteossa.
Ensimmäisessä julkaisussa painopisteenä olivat sosiaali-, terveys ja hyvinvointi -toimiala sekä teknologiateollisuus ja palvelut -toimiala. Valtakunnallisesti keskeinen havainto oli, että suurin osa Suomesta kärsii kohtaanto-ongelmasta eli työnhakijat ja heidän osaamisensa sekä työpaikat eivät kohtaa.
Alueellisesta työvoimabarometrityöstä Keski-Suomessa vastaa Keski-Suomen ELY-keskus, ja työhön osallistuu laaja joukko sidosryhmiä. Ennakointityössä todettiinkin, että Keski-Suomessa tarvitaan paitsi uutta osaamista myös vahvaa yhteistyötä.
Koko barometri työ- ja elinkeinoministeriön sivustolla:
Työvoimabarometri (tyovoimabarometri.fi)
Työvoimabarometri - Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja Pudas, yksikön päällikkö, Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 024 586
Marianna Raivio, erityisasiantuntija, Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 024 591
sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
![](/data/images/public/69817879/70066215/46a8b1a4-cf26-495d-b093-a49f34db5695-w_780.jpg)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys kesäkuussa 13,3 prosenttia23.7.2024 08:00:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli kesäkuun lopussa yhteensä 16 781 työtöntä työnhakijaa. Se on 985 (6,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 1 808 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Iso nousu kuukauden takaiseen selittyy mm. koulujen päättymisellä.
Keski-Suomi on saamassa lisää perinnebiotooppeja11.7.2024 13:27:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomi on saamassa lisää perinnebiotooppeja ja kosteikkoja. Maatalouden ympäristösopimusten ala maakunnassa on nyt noin 1 100 hehtaaria, ja Keski-Suomen ELY-keskuksesta on haettu uutta alaa noin 70 hehtaarin edestä.
Peltovalvonnat aloitettu Keski-Suomessa – valvonnassa noin 60 maatilaa8.7.2024 10:59:22 EEST | Tiedote
Peltotukien valvonnat aloitettiin Keski-Suomessa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. ELY-keskuksen tarkastajien työlistalla on noin 60 maatilaa. Viime kesänä käynnistynyttä satelliittivalvontaa tarkennetaan.
Mt 630 kunnostustyöt välillä Kuikka-Uurainen ovat alkaneet8.7.2024 08:59:34 EEST | Tiedote
Kesän aikana kunnostetaan maantie 630 Kuikan ja Uuraisten väliltä. Yhteensä päällystetään 15,0 kilometriä. Kohteen työt on aloitettu jo kuivatuksen kunnostustöillä. Uuraisilla päällystetään lisäksi Saarijärven suuntaan maanteitä 6304 ja 627 yhteensä noin 1,0 kilometriä.
Keski-Suomen ELY-keskuksen myönsi lähes 72 000 euroa rakennusperinnön hoitoavustuksia5.7.2024 13:39:12 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon. Avustuksilla tuetaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niiden lähiympäristön säilyttäviä kunnostuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme