Finanssiala ry

Taloyhtiöillä on kaksi vuotta aikaa hankkia asuntoihin palovaroittimet – Paloturvallisuudesta muistutetaan palovaroitinpäivänä 1.12.

Jaa

Pelastuslain uudistuksen myötä asuntojen palovaroittimien hankinta ja kunnossapito on asuinrakennusten omistajien, kuten taloyhtiöiden, vastuulla. Asuinrakennusten omistajilla on kaksi vuotta aikaa suunnitella, miten velvollisuudet täytetään. Velvoitteen siirto huoneiston haltijalta rakennuksen omistajalle parantaa palovaroittimien kattavuutta ja siten paloturvallisuutta. 1.12. vietetään palovaroitinpäivää, jolloin muistutetaan palovaroittimien hankinnasta ja kunnossapidosta

Palovaroittimet tulee testata kuukausittain ja patterit vaihtaa vuosittain tai palovaroittimen käyttöohjeen mukaan. Kuva: Shutterstock
Palovaroittimet tulee testata kuukausittain ja patterit vaihtaa vuosittain tai palovaroittimen käyttöohjeen mukaan. Kuva: Shutterstock

Uudistettu pelastuslaki siirtää palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovastuun taloyhtiöille ja muille asuinkiinteistöjen omistajille. Vuoden 2026 alussa tulee kaikissa asunnoissa olla riittävä määrä paristokäyttöisiä tai sähköverkkoon kytkettyjä, toimivia palovaroittimia. Myös niiden kunnossapidosta huolehtii kiinteistön omistaja.

”Palovaroittimen hankinnan ja kunnossapidon siirto rakennuksen omistajan vastuulle parantaa merkittävästi paloturvallisuutta. Puolessa kodeista, joissa on ollut tulipalo, ei ole ollut toimivaa palovaroitinta”, muistuttaa Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero.

Tärkeää on, että palovaroittimet on asennettu kaikkiin asuntoihin, asuntokohtainen määrä on riittävä ja niistä pidetään suunnitellusti huolta. Paristokäyttöisiä palovaroittimia ei siis tarvitse vaihtaa verkkovirralla toimiviksi.

Palovaroittimien lisäksi kodin varustuksessa kannattaa olla esimerkiksi sammutuspeittoja ja käsisammuttimia, joiden on oltava helposti saatavilla. Palovaroittimien hankinta ja kunnossapito ovat vielä kahden vuoden ajan asukkaiden vastuulla. Varoitin kannattaa asentaa kodin jokaiseen makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen. Jos asunnossa on useampi kerros, myös kaikkiin kerroksiin portaikon läheisyyteen tulee asentaa palovaroitin.

”Varoittimet tulee testata kuukausittain ja patterit vaihtaa vuosittain tai palovaroittimen käyttöohjeen mukaan. Patterien vaihtoon voi kehittää vaikkapa jonkin muistisäännön, kuten hätänumero 112, patterien vaihto 1.12.”, Mero vinkkaa.

Lue lisää

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin tiedote

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa julkaisijasta Finanssiala ry

Finanssiala ry
Itämerenkatu 11 - 13
00180 HELSINKI

020 793 4240
http://www.finanssiala.fi

Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry

Yrityslähestymiskiellon toteutus etenee – tiedossa aiempaa parempaa suojaa häiriköintiä ja uhkailua vastaan työpaikoilla7.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Petteri Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä varmistaa pitkään tavoitellun yrityslähestymiskiellon toteuttamisen. Uuden lain myötä työnantajat voivat paremmin suojella työntekijöitään ja asiakkaitaan häiriötilanteissa. Kielto mahdollistaa yrityksille lähestymiskiellon hakemisen toistuvaa uhkaa tai häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Yrityslähestymiskiellon taakse ovat asettuneet niin elinkeinoelämän kuin palkansaajienkin etujärjestöt. Finanssiala ry (FA) on ajanut uudistusta vuodesta 2012 lähtien, sillä alalla esiintyy arviolta tuhansia häiriköintitapauksia vuodessa.

Pankki tai poliisi ei kysy pankkitunnuksia, huijari kysyy – kalasteluhuijausten määrä räjähti vuonna 202429.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Jos pankin tai viranomaisen edustaja pyytää puhelimessa tai viestissä pankkitunnuksia, kyseessä on huijari. Kalasteluhuijaukset olivat yleisin huijaustyyppi vuonna 2024. Suomalaiset menettivät niihin lähes 32 miljoonaa euroa. Kalasteluhuijauksissa myös kasvu oli kovinta. Ne lisääntyivät edellisvuodesta 161 prosenttia. Kaikkiaan suomalaisia yritettiin huijata yli 107 miljoonan euron edestä vuonna 2024. Pankit onnistuivat pysäyttämään ja palauttamaan yli 44 miljoonaa euroa huijattuja varoja.

Asunto- ja mökkikaupan jumi viimein aukeamassa? – FA:n Ahosniemi toiveikas hallituksen puoliväliriihen päätöksistä26.4.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi suhtautuu myönteisesti hallituksen puoliväliriihen päätökseen keventää asuntorahoituksen sääntelyä. Päätöksellä on mahdollista parantaa työvoiman liikkuvuutta ja kehittää asuntomarkkinoiden toimivuutta. "Asuntolainojen enimmäiskeston pidentäminen 30 vuodesta 35 vuoteen on yksi tarpeellisista muutoksista. Asuntorahoituksen sääntelyn tarkastelu on nyt erittäin ajankohtaista asuntomarkkinoiden alakulon takia. Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on ollut pitkään matalalla tasolla. Hallituksen toimilla on hyvät mahdollisuudet lisätä kotitalouksien uskallusta lähteä asunto- ja mökkikaupoille”, Ahosniemi toteaa. Kotitalouksien uskallus ja mahdollisuus tehdä suuria hankintoja, kuten asunnon ja mökin ostamista tai remontoimista, on ollut hyvin alhaisella tasolla. Puolet FA:n vuodenvaihteessa teettämän kansalaiskyselyn vastaajista kertoi luopuneensa hankintasuunnitelmistaan joko kokonaan tai pidentäneensä harkinta-aikaa. Vastaajista 23 pr

Ahosniemi: Kotitalouksien ja yritysten rahoitusta vaikeuttavan sääntelyn purkaminen sekä kotimaisten sijoitusrahastojen toimintaedellytysten vahvistaminen ovat hallitukselta vahvoja tekoja kasvun vauhdittamiseksi23.4.2025 23:05:14 EEST | Tiedote

Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Arno Ahosniemi kiittää maan hallitusta puoliväliriihen kasvua tukevista linjauksista. Ahosniemen mukaan talouden sumuiset näkymät, kotitalouksien vaisu investointihalukkuus ja kauppasota edellyttävät rohkeita päätöksiä, joilla suomalaisten luottamus tulevaisuuteen ja omaan talouteen vahvistuvat.

Pankkisektori säilyi vakaana, vakuutusyhtiöillä yllätyksetön vuosi – tutustu vakuutus- ja pankkisektorien vuosikatsauksiin22.4.2025 11:18:47 EEST | Tiedote

Finanssiala ry on julkaissut katsaukset sekä pankkien että vakuutusyhtiöiden vuoteen 2024. Pankkisektori pysyi vakaana ja toimintakykyisenä talouden heittelyistä huolimatta. Hyvä kannattavuus ja vakavaraisuus antavat pankeille vastustuskykyä riskien varalle. Vakuutussektorilla vuosi oli hyvä ja sangen yllätyksetön. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset tuottivat hyvin, mutta eläke- ja korvausmenot kasvoivat maksutuloa voimakkaammin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye