Korkeasaari on vapaa-ajankohteiden ykkönen vuonna 2023
Korkeasaaren eläintarha on jälleen lunastanut ykkössijan Taloustutkimuksen vapaa-ajankeskusten imagotutkimuksessa. Vuonna 2022 Korkeasaari sijoittui toiseksi pidettyään kärkipaikkaa vuosina 2020–2021. Korkeasaaren suosittelutodennäköisyys on toiseksi paras 31 tutkitun vapaa-ajankohteen joukossa.

Korkeasaari kipusi yleisarvosanalla 8,26 Taloustutkimuksen vapaa-ajankeskuksia vertailevan tutkimuksen ykköseksi. Vuonna 2023 vierailleiden antama arvosana 8,64 ylitti kaikkien vastaajien antaman yleisarvosanan. Korkeasaari sai parhaat arviot sopivuudesta koko perheelle, monipuolisuudesta ja sijainnista. Lisäksi tutkimuksessa vertailtiin hintatasoa, siisteyttä, kohteen kuntoa, ravintolapalveluita, henkilökunnan palvelualttiutta, uudistuvaa ja kehittyvää kohdetta sekä uutena arvioitavana tekijänä vastuullisuutta.
Vastaajien tärkeimmäksi arvostaman valintakriteerin, hinnan, suhteen Korkeasaari pärjää hyvin ja mielikuva on toimialan parhaimmasta päästä.
”Huomioimme vaihtelun asiakkaiden maksukyvyssä mm. edullisemmalla iltahinnoittelulla kesäsesonkina sekä järjestämällä ilmaispäiviä kerran kuussa sesongin ulkopuolella. Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus vierailla Korkeasaaressa tulotasosta riippumatta”, kertoo markkinointijohtaja Susanna Silvonen.
Kun vastaajilta kysyttiin, suosittelisitko vierailukohdetta ystävällesi tai kollegallesi (Net Promoter Score, NPS), vastaajista 45 % antoi asteikolla 0-10 arvosanaksi 9-10, eli suosittelisi Korkeasaarta vahvasti. Suositteluhalukkuudessa Korkeasaari nousi näin toiselle sijalle.
Kysyttäessä mihin vapaa-ajankohteeseen menisi mieluiten seuraavan vuoden aikana, mikäli saisi valita vapaasti, Korkeasaari nousi jaetulle ykkössijalle. Kysymykseen missä kohteessa vastaaja suunnittelee vierailevansa seuraavan vuoden aikana, Korkeasaari mainitiin ensimmäisenä. Sekä toiveiden että suunnitelmien kohdalla oli selkeää suhteellista kasvua viime vuoteen verrattuna.
”Olemme iloisia saamastamme tunnustuksesta ja tavattoman ylpeitä meidän upeasta työyhteisöstä, johon Korkeasaaren vetovoimaisuus tukeutuu”, jatkaa Silvonen.
Tutkimuksessa Taloustutkimus selvitti vapaa-ajankeskusten tunnettuutta ja imagoa internet-paneelin kautta. 2506 vastaajan otos on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SilvonenMarkkinointijohtaja
Puh:+358 50 435 9539susanna.silvonen@korkeasaari.fiKuvat



Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Suurenmoiset ötökät saapuvat Korkeasaareen6.5.2025 11:35:05 EEST | Tiedote
Heinäsirkat, hämähäkit, kimalaiset ja muut kiehtovat ötökät voi tavata tänä kesänä ennenäkemättömässä mittakaavassa Korkeasaaressa. Kesäkuun alussa avautuva Suurenmoiset ötökät -näyttely on nähtävillä eläintarhassa lokakuulle asti.
Korkeasaari aloittaa erittäin uhanalaisen kirvelilattakoin suojelun16.4.2025 13:34:15 EEST | Tiedote
Erittäin uhanalainen kirvelilattakoi on tänä vuonna noussut otsikoihin Helsingissä, sillä sen elinalue Lapinlahden puistossa vaatii erityistä huomiota. Korkeasaari lähtee mukaan kirvelilattakoin suojeluun yhteistyössä Helsingin Sataman kanssa tavoitteenaan turvata lajin elinmahdollisuudet Helsingissä. Varoja suojeluun kerätään Pääsiäissaari-tapahtumassa, jossa teemana on tänä vuonna lähiluonto.
Partakorppikotkien onnistunut lisääntyminen Korkeasaaressa edistää lajin suojelua8.4.2025 11:21:43 EEST | Tiedote
Korkeasaaren partakorppikotkien pesässä sirkuttaa kuukauden ikäinen poikanen. Vanhemmat ovat kokeneita, sillä tämä on niiden viides peräkkäinen onnistunut pesintä. Untuvikolle on luvassa tärkeä rooli lajinsa suojelussa ja paluussa Euroopan vuoristoalueille.
Korkeasaari käynnistää kaksi uutta elinympäristöjen suojeluhanketta3.3.2025 16:21:01 EET | Tiedote
Kaksi erittäin uhanalaista eläinlajia saa tukijakseen Korkeasaaren eläintarhan. Brasilian sademetsissä elävän kultatamariinin ja Kazakstanin aroille palautetun kulaanin suojeluhankkeissa keskeistä on elinympäristöjen ennallistaminen. Elinympäristöjen muuttuminen on maailmanlaajuisesti suurin eläinlajien uhanalaisuuden syy. Korkeasaari on aiemminkin panostanut elinympäristöihin, viimeisimpänä Madagaskarin metsien suojeluun.
Korkeasaaren karhut heräilivät lumileikkeihin20.2.2025 15:14:20 EET | Tiedote
Korkeasaaren karhut ovat heränneet ja kömpineet tänään pesästään ihmettelemään lunta. Karhut vetäytyivät talviunille viime syksynä loka-marraskuun vaihteessa ja saavat nyt unilta herättyään halutessaan ulkoilla päivittäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme