Kiinteistöliitto esittää lisäaikaa osakeluetteloiden maksuttomalle siirrolle
1.12.2023 09:18:19 EET | Kiinteistöliitto | Tiedote
Asunto-osakkeiden sähköistämiseen liittyvä määräaika umpeutuu vuoden lopussa, jolloin asunto-osakeyhtiöiden osakeluetteloiden tulisi olla siirrettynä Maanmittauslaitoksen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään. Määräajan umpeutuessa osakeluettelon siirron on kaavailtu muuttuvan maksulliseksi.

Asunto-osakeyhtiöistä hiukan alle 80 prosenttia on siirtänyt osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään. Siirrot oli alun perin määrä aloittaa vuonna 2019, mutta Maanmittauslaitos sai toteutettua siirrossa tarvittavat tietojärjestelmät kolme vuotta myöhässä. Tästä johtuen automatisoitu osakeluetteloiden siirto päästiin käynnistämään vasta syksyllä 2022 eli pahasti myöhässä. Kiinteistöliitto pitää kohtuullisena, että asunto-osakeyhtiöille annetaan puoli vuotta lisäaikaa huolehtia siirrosta ilman valtiolle perittävää siirtomaksua.
Eniten osakeluetteloiden siirtoja on tekemättä pienillä, enintään kymmenen huoneiston taloyhtiöillä, joita puuttuu huoneistotietojärjestelmästä vielä 12 000.
”Pienistä taloyhtiöistä moni toimii ilman ammatti-isännöitsijää, jolloin taloyhtiön hallitus joutuu huolehtimaan osakeluettelon siirrosta itse. Lisäksi siirrolle vuodenvaihteen jälkeen kaavailtu 101 euron maksu on pienelle taloyhtiölle tuntuva kulu”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
Yhteyshenkilöt
Harri Hiltunentoimitusjohtaja
Puh:050 551 1295harri.hiltunen@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Hallituksen esitys asuntokauppalaista parantaisi uudiskohteissa asunnonostajan ja taloyhtiön asemaa24.9.2026 15:36:27 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys uudeksi asuntokauppalaiksi lisää rakentamisen kustannuksia ja nostaa uusien asuntojen hintoja sekä sitä kautta asumiskustannuksia. Kiinteistöliiton mielestä muutokset kuitenkin parantavat uudiskohteissa asunnonostajien ja taloyhtiön asemaa, ja voivat parantaa myös rakentamisen laatua.
Hallituksen tunnettava taloyhtiön sopimukset ja käsiteltävä hinnankorotukset22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön solmimat sopimukset vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka suuria kustannuksia yhtiölle koituu kuukausittain maksettavista palveluista, kuten esimerkiksi isännöinnistä, kiinteistönhuollosta ja siivouksesta. Sen vuoksi taloyhtiön hallituksella on tärkeä rooli kustannusten kurissa pitämisessä.
Kiinteistöliiton johtoryhmä uudistunut 1.9.202611.9.2026 11:03:27 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton johtoryhmään kuuluvat 1.9.2026 alkaen toimitusjohtaja Mia Koro-Kanervan lisäksi yhteysjohtaja, YTM Timo Tossavainen, johtaja, tradenomi Jaana Kuoppala (talous ja hallinto), johtaja, KTM Juho Järvinen (jäsenpalvelut ja kehitys), johtaja, VT Jenni Hupli (vaikuttaminen, vastuullisuus, media) ja johtaja, DI Petri Pylsy (tekniikka, tutkimus, data).
Päästökauppa on toimiva työkalu taloyhtiöiden päästöjen vähentämisessä10.9.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Euroopan unionissa käydään parhaillaan keskustelua päästökaupan tulevaisuudesta. Kiinteistöliiton mielestä päästökauppaa ei saa heikentää, sillä se on osoittautunut tehokkaaksi työkaluksi asumisen päästöjen vähentämisessä.
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset nousseet tänä vuonna lähes kaikissa kunnissa9.9.2026 08:57:00 EEST | Tiedote
Kuntakohtaiset kiinteistökustannukset eli kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinta sekä kiinteistövero ovat nousseet tänä vuonna lähes kaikissa Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailun kunnissa. Vertailussa on mukana 59 suomalaista kaupunkia ja kuntaa, joista kustannukset nousivat 55:ssä. Keskimäärin kustannukset ovat nousseet kaksi prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme