Lounais-Suomen aluehallintovirasto käynnisti energiahuoltoon liittyvän valmiusharjoituksensa
Lounais-Suomen aluehallintovirasto käynnisti alueensa kunnille ja hyvinvointialueille suunnatun LOUNAIS24-valmiusharjoituksen. Harjoituksen teema on pitkäkestoinen sähkönjakelun häiriö. Tavoitteena on testata laadittuja valmiussuunnitelmia sekä kehittää osallistujaorganisaatioiden ja maakuntien valmiutta ja yhteistoimintaa häiriö- ja poikkeustilanteissa.
Harjoitus on suunnattu ensisijaisesti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kunnille ja hyvinvointialueille. Siihen osallistuu myös viranomaisia, järjestöjä ja huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä. Osallistujille tarjotaan mahdollisuus harjoitella häiriötilanteen arviointia, tilannekuvan muodostamista, valmiussuunnitelmien toimeenpanoa, johtamista, yhteistoimintaa ja viestintää.
Valmiusharjoituksessa simuloidaan häiriötilannetta, eli se järjestetään niin sanottuna pöytäpelinä, ei toiminnallisena harjoituksena. Annetun skenaarion – sähkönjakelun häiriön – ympärille suunnitellaan tehtäviä, joita osallistujaorganisaatiot ratkovat omilla toimipaikoillaan ja yhteisellä virtuaalisella harjoitusalustalla.
Harjoituksen teema koskettaa koko yhteiskuntaa
-Sähkönjakelun häiriöihin ryhdyttiin Suomessa varautumaan toden teolla jo viime talvena ja aihe on edelleen ajankohtainen. Sähkön saatavuuden laaja ja varsinkin pitkäkestoinen häiriötilanne aiheuttaisi todella isoja paineita nyky-yhteiskuntaan, alkaen lämmityksestä ja valaistuksesta tiedonvälitykseen ja jätevesien käsittelyyn, selventää pelastusylitarkastaja Sami Iso-Lauri Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.
-Haluamme tällä harjoituksella vahvistaa kuntien, hyvinvointialueiden, yritysten ja järjestöjen omaa toimintavalmiutta, sekä aivan erityisesti terästää niiden ja viranomaisten välistä yhteistoimintaa. Viemme siis laaditut ja päivitetyt varautumissuunnitelmat kovaan käytännön testiin, jotta seuraavat kehityskohteet löytyvät.
Valmiusharjoitus koostuu valmistelevista seminaareista, päävaiheesta ja palautetilaisuudesta. Ensimmäisessä seminaarissa 30.11.2023 esiteltiin harjoituskokonaisuus, eli harjoituksen tavoitteet, teema ja rakenne sekä kerrataan varautumisen periaatteet. Lähes vuoden pituinen harjoitus huipentuu kaksipäiväiseen päävaiheeseen syys-lokakuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Iso-LauripelastusylitarkastajaPelastustoimi ja varautumine
Puh:0295 018 105sami.iso-lauri@avi.fiLiitteet
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme