Syksy päättyi marraskuussa runsaslumisena
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan marraskuun keskilämpötila oli suurimmassa osassa maata hieman tavanomaista kylmempi. Lapissa marraskuu oli paikoin harvinaisen kylmä.
Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +2 asteesta, Keski- ja Pohjois-Lapin -12 asteeseen. Keskilämpötila oli enimmäkseen 1,5–3,5 vertailukauden 1991–2020 keskiarvon alapuolella, Lapissa keskilämpötila oli pääosin 3–5,5 astetta keskiarvon alapuolella.
Kuukauden ylin lämpötila, 10,2 astetta, mitattiin Porvoon Kalbådagrundissa marraskuun 1. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, -34,6 astetta, mitattiin puolestaan kuun 27. päivänä Savukosken Tulppiossa.
Marraskuu oli runsasluminen
Marraskuun sademäärä oli maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin tavanomainen tai hieman tavanomaista suurempi. Maan pohjoisosassa marraskuun sademäärä oli pääosin tavanomaista pienempi, sademäärät jäivät etenkin idässä paikoin harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen pieniksi.
Marraskuun suurin sademäärä oli alustavien tietojen mukaan Jomalan Jomalabyn 114,6 millimetriä. Vähiten satoi Sallan Naruskan havaintoasemalla, 10,7 millimetriä. Suurin vuorokauden sademäärä, 28,3 millimetriä, mitattiin Kemiönsaaren havaintoasemalla marraskuun 22. päivänä.
Marraskuun päättyessä lunta oli maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 15–25 senttimetriä ja maan pohjoisosassa 25–50 senttimetriä. Lunta oli monin paikoin ajankohtaan nähden harvinaisen paljon, paikoin jopa poikkeuksellisen paljon.
Auringonpaistetunteja kertyi koko maassa tavanomaista vähemmän, maan eteläosassa paikoin poikkeuksellisen vähän.
Alkusyksyn lämpö vaihtui kipakoihin pakkasiin
Koko syksyn eli syys-marraskuun keskilämpötila vaihteli Lapin Käsivarren noin -3 asteesta lounaissaariston noin +8 asteeseen. Syksy oli suurimmassa osassa maata 0–1,5 astetta tavanomaista kylmempi, vain maan eteläosassa oli paikoin hieman keskimääräistä lämpimämpää. Lämpötilojensa puolesta vastaavanlaisia syksyjä koetaan useamman kerran vuosikymmenessä.
Syksyn ylin lämpötila, 24,1 astetta, mitattiin Kouvolan Utissa 12. syyskuuta. Alin lämpötila, -34,6 astetta, mitattiin Savukosken Tulppiossa 27. marraskuuta.
Syksyn sademäärät olivat suurimmassa osassa maata keskimääräistä suuremmat, paikoin jopa harvinaisen suuria. Maan itäosassa, Satakunnassa sekä Oulun seudulla sademäärät olivat paikoin poikkeuksellisen suuria.
Alustavien tietojen mukaan eniten sadetta kertyi Puolangan Paljakan havaintoasemalla, missä syys-marraskuun sademäärä oli 324,2 millimetriä. Vähiten sadetta kertyi Enontekiöllä Kilpisjärven kyläkeskuksen havaintoasemalla, 90,0 millimetriä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelu, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
AGCLIMATE-forskningsprojektet utvecklar lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från jordbruksmark8.5.2025 13:11:57 EEST | Pressmeddelande
Business Finland har beviljat finansiering till forskningsprojektet AGCLIMATE, som utvecklar vetenskapsbaserade lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från åkermark. På så sätt skapas nya affärsmöjligheter för klimatvänliga produkter och tjänster.
AGCLIMATE-tutkimushankkeessa kehitetään ratkaisuja maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen8.5.2025 13:11:57 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt rahoituksen AGCLIMATE-hankkeelle, jossa kehitetään ratkaisuja peltojen kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen tieteeseen perustuvin keinoin. Näin luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.
AGCLIMATE project develops solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural lands8.5.2025 13:11:57 EEST | Press release
Business Finland has granted funding for the AGCLIMATE project, which develops science-based solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural fields. The project creates new business opportunities for climate-friendly products and services.
Huhtikuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin8.5.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan huhtikuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu. Euroopassa koettiin huhtikuussa sekä kuivuutta että rankkasateita.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on valittu Tulanetin puheenjohtajaksi6.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Valtion tutkimuslaitosten yhteistyöfoorumi Tulanet vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme