Suomen Keskusta r.p.

Kuntaliiton keskustavaltuutetut: Hallituksen kompensoitava kuntien valtionosuusleikkaukset

Jaa

Kuntaliiton Keskustan valtuuskuntaryhmä

Kannanotto 1.12.2023

Hallituksen kompensoitava kuntien valtionosuusleikkaukset

Orpon hallituksen toiminta on jo alkumetreillään heikentänyt kuntien ja hyvinvointialueiden luottamusta valtiovaltaan. Tuorein esimerkki oli valtiovarainministeriön ilmoitus yli 400 miljoonan euron lisäleikkauksesta kuntien valtionosuuksiin. Erityisen moitittavaksi menettelyn ja sen ajoituksen tekee se, että kunnat olivat jo päättäneet ensi vuoden veroprosenttinsa ja suurin osa koko talousarvionsa.

Hallituksen ratkaisuehdotus lykätä leikkauksia ja jaksottaa ne useammalle vuodelle on vain ongelmien siirtämistä eteenpäin. Tulevien vuosien kuntatalouden tilanne on vaikea jo ilman uusia kurituksiakin. Hallitus on päätöksillään aiheuttanut mittavaa korotuspainetta sekä kunnallis- että kiinteistöveroprosentteihin samalla kun paine leikata sivistyspalveluista kasvaa.

Leikkausten kompensoimiseksi Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä edellyttää valtiovallan aloittavan pikaisesti vuoropuhelun kuntien kanssa.

Hallitus on aloittanut kuntien rahoitusjärjestelmän uudistamisen. Vakava puute on, että hallitus on uudistamassa ainoastaan kuntien peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmää. Ennen rahoitusjärjestelmän uudistamista on käytävä kunnon keskustelu kunnan käsitteestä ja tehtävistä sote-menojen poistumisen jälkeen.

Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä muistuttaa, että kuntien rahoitusperiaate perustuu Suomen valtion ratifioimaan Euroopan neuvoston paikallisen itsehallinnon peruskirjaan. Valtionosuuksien perustehtävä on kohtuullisella vero- ja maksurasituksella turvata kansalaisten peruspalvelut tässä maassa kaikille asuinpaikasta riippumatta.

Olemme huolissamme kunnista, mutta ennen kaikkea ihmisistä ja heidän oikeudestaan saada kotikunnassaan peruspalvelut. Myös se, että hyvinvointialueet on pakotettu pikasäästöihin, vie pohjan peruspalvelujen saamiselta kaikissa Suomen kunnissa ja romuttaa osaltaan kuntien ja hyvinvointialueiden rakentumassa olevan yhteistyön.

Keskustan Kuntaliiton valtuuskuntaryhmä kannustaa Kuntaliittoa terävöittämään edelleen edunvalvontaansa ja etsimään ratkaisuja kuntakentän haasteisiin yhdessä valtiovallan kanssa. 

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye