Vaasan Vammaisneuvosto on valinnut vuoden 2023 Asenne-edistäjät
Vaasan Vammaisneuvosto palkitsee vuosittain Asenne-edistäjän kansainvälisen vammaisten päivän 3.12. kunniaksi. Palkittava on voinut olla yksityinen henkilö, järjestö tai jokin muu toimija, joka on edistänyt myönteisiä asenteita vammaisia ihmisiä kohtaan.

Vaasan Vammaisneuvosto palkitsee vuoden Asenne-edistäjänä kaksi toimijaa: vammaispalveluiden sosiaalityöntekijän Susanne Ståhlin sekä Steg för Steg –yhdistyksen KoVa-paikallisryhmän Vaasassa ja Mustasaaressa. Jaettavalla palkinnolla halutaan huomioida valittujen panos myönteisten asenteiden edistämisessä vammaisia ihmisiä kohtaan.
Susanne Ståhl, vammaispalveluiden sosiaalityöntekijä, Pohjanmaan hyvinvointialue
Susanne Ståhl on tehnyt pitkäaikaista työtä vammaispalveluiden parissa erilaisten vammaryhmien kanssa, aiemmin Vaasan kaupungilla ja nykyään Pohjanmaan hyvinvointialueen piirissä. Työssään Ståhl on saanut tunnustusta lämpimästä ja inhimillisestä tavastaan kohdata asiakkaita molemmilla kielillä sekä kyvystään kuulla, ymmärtää ja vastata asiakkaiden tarpeisiin.
Hänellä on taito osata huomioida asiakkaiden ja heidän läheistensä elämäntilanteet kokonaisuudessaan sekä ymmärtää heidän yksilöllisiä ja tilannekohtaisia tarpeitaan. Lisäksi Ståhl saa kiitosta kyvystään löytää asiakkaiden tarpeisiin viivytyksettä mahdollisimman sopivia ja joustavia ratkaisuja, mikä myös todistaa hänen ymmärtävän asiakkaiden arjen sujumisen tärkeyden ja erilaisten palveluiden sekä tukimuotojen välttämättömyyden.
Steg för steg –yhdistyksen KoVa-paikallisryhmä Vaasassa ja Mustasaaressa
KoVa-ryhmä on Suomen ainoan ruotsinkielisen kehitysvammaisten Steg för steg –yhdistyksen paikallisryhmä Vaasassa ja Mustasaaressa. Steg för Steg –yhdistys keskittyy erityisesti edunvalvonta- ja kokemuspuhujatoimintaan. Kokemuspuhujat ovat koulutettuja puhujia, jotka jakavat tietoa siitä, millaista on elää, asua tai esimerkiksi työskennellä kehitysvamman kanssa. Kokemuspuhujat vierailevat enimmäkseen kouluissa ja kursseilla, mutta myös yrityksissä, toimikunnissa ja yhdistyksissä.
Vaasan alueella toimii kaksi kokemuspuhujaa. He vaikuttavat toiminnallaan myönteisesti asenteisiin paikoissa, joissa he vierailevat puhumassa. Moni nuori kuuntelija ei ole koskaan tavannut vammaista ihmistä tai kuullut, millaista kehitysvammaisen arki voi olla. Kokemuspuhujat vaikuttavat positiivisesti asenteisiin ja tietämykseen, joita ihmisillä kehitysvammoista ja kehitysvammaisista ihmisistä on.
KoVa-ryhmä kokoontuu tapaamaan muutamia kertoja syksyisin ja keväisin. Kokemuspuhumiseen keskittyvän toiminnan lisäksi paikallisryhmässä järjestetään erilaisia keskusteluiltoja. KoVa on osallistunut myös Vasa Prideen sekä vaikuttanut yhteiskunnallisiin asioihin tapaamalla poliitikkoja ja muita päätöksentekijöitä.
Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään kaikille kuuluvien ihmisoikeuksien puolesta
Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään vuosittain 3. joulukuuta. Päivää on vietetty vuodesta 1992 alkaen, jolloin Yhdistyneet Kansakunnat (YK) julisti päivän vammaisten päiväksi. YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 2006, ja Suomi allekirjoitti sopimuksen seuraavana vuonna. Yleissopimus astui Suomessa voimaan lisäpöytäkirjoineen vuonna 2016. Sopimuksessa vahvistetaan jo ennestään vammaisille kuuluvia ihmisoikeuksia, kuten liikkumisvapautta ja oikeutta laadukkaaseen elämään, koulutukseen ja työssäkäyntiin.
Vaasan Vammaisneuvosto valitsee joka vuosi Asenne-edistäjän tunnustuksen saajan 3.12. vietettävän kansainvälisen vammaisten päivän huomioimiseksi. Viime vuosina ehdokkaita Asenne-edistäjäksi on saanut ehdottaa kuka tahansa. Vuoden Asenne-edistäjä valitaan Vaasan vammaisneuvoston keskuudesta nousseiden ja yleisöltä tulleiden ehdotusten perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisabeth Hästbacka, esteettömyyskoordinaattori, Vammaisneuvoston sihteeri, puh. 0400 956 221, elisabeth.hastbacka@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Kaupungin yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen8.5.2025 16:01:02 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin työvoimapalveluiden siirtymisestä ja liikkeenluovutuksesta johtuvan toiminnan uudelleenorganisoinnin vuoksi.
Nytt daghem på Brändö år 20268.5.2025 14:27:24 EEST | Pressmeddelande
Brändö får ett nytt tvåspråkigt daghem. Den byggnad där Palosaaren koulu tidigare verkade genomgår just nu en grundlig renovering och blir ett daghem. Renoveringsarbetena började i april, och daghemmet kan inleda verksamheten i augusti 2026.
Palosaaren uusi päiväkoti valmistuu vuonna 20268.5.2025 14:27:20 EEST | Tiedote
Palosaarelle peruskorjataan uusi kaksikielinen päiväkoti entisen Palosaaren koulun tiloihin. Työt on aloitettu huhtikuussa, ja rakennus voidaan ottaa päiväkotikäyttöön elokuussa 2026.
Behandlingen av skogsbruksplanen sköts upp8.5.2025 09:17:42 EEST | Pressmeddelande
Stadsmiljönämnden i Vasa skulle igår fatta beslut om stadens skogsbruksplan för åren 2020–2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme