Vankilavirkailijain Liitto vaatii vankiloihin turvallisuutta
4.12.2023 08:00:00 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Vankiloiden henkilöstöpula ja vankien määrän lisääntyminen ovat vakava turvallisuusuhka. Vankilavirkailijain Liitto vaatii välittömiä toimenpiteitä.
Vankilavirkailijain Liitto nostaa Rikosseuraamuslaitoksen pitkään jatkuneen henkilöstöpulan vakavaksi turvallisuusongelmaksi. Työvoimapulaa on jouduttu vuosien ajan paikkaamaan alalle kouluttamattomilla määräaikaisilla, joilla ei ole kokemusta vankien kanssa työskentelystä. Henkilöstöpula on akuutti. Liitto vaatii välittömiä toimenpiteitä.
Vankilavirkailijain Liitto pitää erittäin tarpeellisena hallitusohjelmaan kirjattuja toimenpiteitä Rikosseuraamuslaitokselle. Kirjaukset vaativat mittavaa lisärahoitusta ja rahoitus pitää kohdentaa perustyötä tekeviin eikä paisuttaa johtotasoa entisestään.
Tilannetta ei helpottanut Rise 2.0 organisaatiouudistus, jonka seurauksena ylempien johtajien määrää kasvatettiin ja palkkakulut nousivat lähes 1,7 miljoonalla eurolla, vaikka organisaatiouudistus piti toteuttaa kustannusneutraalina. Tämä näkyy päivittäisissä toiminnoissa eri yksiköissä, joissa etsitään säästökohteita suurennuslasilla. Tällä on suuri vaikutus henkilöstön työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen vankiloissa, sillä suurimmat säästöt tulee henkilöstökuluja vähentämällä.
Uutena merkittävänä turvallisuusuhkana liitto pitää kansainväliseen ammattimaisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvien vankien määrän nopeaa lisääntymistä vankiloissa, muun muassa katujengit. Heidän hierarkiansa ja käytöksensä poikkeaa perinteisistä liivijengeistä. Katujengeihin kuuluvat eivät myöskään kunnioita viranomaisia, joten uhkatilanteiden vaara on olennaisesti kasvanut vankiloissa. Tämä vakava uhka pitää jokaisen päättäjän ymmärtää.
Vankilavirkailijan Liitto toivoo, että uuden pääjohtajan myötä henkilöstöä kuunneltaisiin ja päätöksissä otettaisiin huomioon henkilöstön mielipiteet ja niille annettaisiin arvoa. Rikosseuraamuslaitoksen tulisi olla vahva turvallisuusorganisaatio.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja / Pääluottamusmies Antti Santamäki, Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y, antti.santamaki@om.fi, p. 050 390 2289
Avainsanat
Linkit
Vankilavirkailijain Liitto VVL
Vankilavirkailijain Liitto VVL on oikeusministeriön hallinnonalan suurin ammattiliitto. Suurin osa VVL:n jäsenistä kuuluu valvontahenkilöstöön, joita ovat mm. vartijat, ylivartijat ja vartiopäälliköt. Muita huomattavia jäsenryhmiä ovat työnjohto-, toimisto-, keittiö- ja taloustoimen henkilöstö sekä terveydenhoitohenkilöstö. Yhteensä liiton jäsenet edustavat noin 40 erilaista vankeinhoitolaitoksen virkanimikettä. Vankilavirkailijain Liitto VVL on JHL:n yhteisöjäsenliitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Kutsu medialle: Erilainen Mingle juhlii 10 vuotta – teemana luottamus yhteiskuntaan22.6.2026 12:00:00 EEST | Kutsu
Media on lämpimästi tervetullut seuraamaan ja osallistumaan Erilaiseen Mingleen, joka järjestetään tiistaina 23.6.2026 klo 13.00–15.00 Keski-Porin kirkossa osana SuomiAreenaa.
KORJATTU TIEDOTE: JHL:n kuntamittari: Helsinki yhä Suomen ykköskunta, Vaasa kiri kakkoseksi16.6.2026 09:47:04 EEST | Tiedote
Kymmenen parhaan kunnan joukkoon mahtuu vain kaksi suurta kaupunkia. Vertailussa seurataan kuntien taloutta, väestöä, työelämää ja demokratiaa. Uusi kuntamittari on toinen laatuaan, ja sitä päivitetään vuosittain.
JHL:n kuntamittari: Helsinki yhä Suomen ykköskunta, Vaasa kiri kakkoseksi16.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kymmenen parhaan kunnan joukkoon mahtuu vain kaksi suurta kaupunkia. Vertailussa seurataan kuntien taloutta, väestöä, työelämää ja demokratiaa. Uusi kuntamittari on toinen laatuaan, ja sitä päivitetään vuosittain.
EMBARGO 10.6.2026 klo 8:00: Hyvinvointialueet polkevat henkilökohtaisen avun laatua ja palkkoja – JHL ja Avustajaklinikka vaativat korjaamaan palvelusetelien alihinnoittelun10.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL ja henkilökohtaista apua tarjoava Avustajaklinikka vaativat, että palvelusetelien hinnat saadaan vastaamaan todellisia kustannuksia. Vaatimuksia vauhditetaan yhteisellä Huomioistuin-kampanjalla.
JHL: Pelastajien ja ensihoitajien asemaa on vahvistettava seuraavalla hallituskaudella4.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muistuttaa, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut ovat keskeinen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Tehtävämäärät ovat viime vuosina lisääntyneet samalla, kun alan henkilöstön saatavuus on heikentynyt. Eläköityminen, kuormittavat työolosuhteet sekä kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta vaikeuttavat rekrytointia ja henkilöstön pysyvyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme