Tiivistynyt kansallinen turvallisuustilanne vaikuttaa elintarvike- ja ruokahuoltoon, elinkeinoelämään ja huoltovarmuuteen
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima alueellisen päivittäistavarahuollon verkosto kokoontui tänään 1.12.2023 vuoden kuudenteen tapaamiseensa. Verkoston ajankohtaiskatsauksessa korostuivat talouden matalasuhdanne, kansallinen turvallisuustilanne sekä näiden vaikutukset elintarvike- ja ruokahuoltoon, työllisyyteen, elinkeinoelämään sekä huoltovarmuuteen.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja (vt.) Maria Siurua avasi kokouksen kuvaten aluehallinnon ja kansallisen turvallisuuden tilannetta. Hallitusohjelmaan kirjattu aluehallinnon uudistus etenee. Linjauksia uusien virastojen tehtävänjaosta sekä ohjaus- ja johtamisjärjestelmästä on odotettavissa joulukuussa 2023.
Siurua totesi kansallisen turvallisuusympäristön muuttuneen edelleen, minkä vuoksi varautumisen tasoa on kansallisesti uudelleenarvioitu. Alkuvuodesta voimaan tulleen CER-direktiivin, joka tähtää yhteiskunnan kriittisten palvelujen häiriönsietokyvyn parantamiseen, kansallinen toimeenpano alkaa vuonna 2024.
Elintarvikehuollon ja huoltovarmuuden tilannekuva näyttäytyy vakaana
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Raisa Romppanen esitteli elintarvikehuollon tilannekuvan huoltovarmuuden näkökulmasta. Elintarvikehuoltosektori kattaa alkutuotannon, elintarviketeollisuuden, kaupan ja jakelun sekä foodservice-toimialan.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen ennusteen mukaan maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo ja kannattavuus laskevat tänä vuonna. Erityisesti heikkenee vilja- ja öljykasvitilojen kannattavuus. Maidontuotannon ja lihantuotannon kannattavuus on viime vuoden tasoa tai kohenee hieman. Elintarviketeollisuudessa on seurattu ja seurataan tarkkaan lakkotilanteen kehittymistä sekä energian hintaa ja saatavuutta. Negatiivisena signaalina nähdään tuotantojen lopettamiset maatiloilla sekä kriisien ja konfliktien yleinen vaikutus markkinoiden epävarmuuteen.
Kokkolan Halpa-Halli Oy:n aluepäällikkö Anna-Leena Ronkainen totesi päivittäistavarahuollon alueella toimivan normaalisti. Nordean tuoreeltaan tuottaman analyysin mukaan verkkokauppa on kasvanut marraskuun sesonkiviikkojen aikana ja rahamäärä on pienempi, mikä voi heijastella pienempää myyntiä joulun ajalle. Myös Tokmanni Oyj:n aluepäällikkö Markku Heiskanen näki kuluttajien käyttävän rahaa varovaisemmin. Hän totesi lakkojen vaikuttavan jonkin verran kaupan alan toimijoiden omaan logistiikkaan. Tavaransaanti näyttäytyy parhaillaan tasaisena.
Talouden matalasuhdanne kiristää työllisyystilannetta
Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija Markku Pirhonen totesi talouden matalasuhdanteen, erityisesti rakennusteollisuuden sekä tehtaiden tilanteen tuoneen alueelle lomautusten määrän kasvua. Määrän ennustetaan yhä kasvavan. Avointen työpaikkojen määrä alueella vähentynyt huomattavasti, ja parhaillaan yli puolet yritysten avoimista tehtävistä on vuokratyötä. Rekrytointiin liittyvät haasteet ovat puolestaan hieman vähentyneet. Haasteet kulminoituvat parhaillaan kohtaanto-kysymyksiin, joihin vaikuttamisen Pirhonen arvioi hitaaksi.
Kainuun ELY-keskuksen työvoima-asiantuntija Atte Laitinen näki lomautukset niin ikään alueen suurimpana työvoimahaasteena. Kainuun työttömien työnhakijoiden tilanne on lomautuksista huolimatta maan kolmanneksi paras: lomautukset pois lukien työttömyys pieneni alueella yhteensä 3 %. Tulevien kuukausien ennusteena on lomautusten jatkuminen, mutta merkittävää työttömyyden kasvua ei ole näköpiirissä. Niin ikään konkurssien määrä on kasvanut, mutta signaaleja laajasta konkurssiaallosta ei ole havaittavissa.
Laitinen totesi Kainuun suurimman haasteen liittyvän väestörakenteeseen. Työikäisten määrän väheneminen alueella johtanee osaajapulaan, jollei työllisyysastetta saada muuttoliikkeen avulla paranemaan.
Ruokahuollossa panostetaan varautumiseen
Kajaanin kaupungin ateria- ja puhtaanapitopalvelu Kajaanin Mamsellin johtaja Tuija Vuorinen tähdensi, että viime vuosien globaalit haasteet sekä kansallisen turvallisuustilanteen tiivistyminen on saanut toimijat hakemaan konkreettista tietoa ruokahuollon varautumisesta. Vuorinen katsoi, että toimijoiden kuuluminen alueellisiin ja kansallisiin verkostoihin on keskeistä tiedonsaannin ja kokonaiskuvan muodostamisen kannalta.
Oulun kaupungin käyttäjäpalvelupäällikkö Ritva Lasaroff mainitsi työttömyyden kasvulla ja lomautuksilla olleen positiivisia vaikutuksia palvelualojen, erityisesti ateria- ja puhtauspalvelujen työvoiman saantiin. Lakon seuraukset isossa ruokatuotannossa näyttäytyivät merkittävinä muun muassa koulujen ja päiväkotien ruokatuotannossa. Valmiuteen ja varautumisen liittyvää tilannetta seurataan myös kuntatasolla varmistaen, että toimijoiden valmiussuunnitelmat ovat ajan tasalla.
Alueellisen päivittäistavarahuollon verkosto kokoontuu seuraavan kerran keväällä 2024.
(4.12.2023: Atte Laitisen työnantajaksi korjattu ELY-keskus.)
Lisätiedot:
Raisa Romppanen, ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
p. 0295 017 588
Maria Siurua, ylijohtaja (vt.)
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
p. 0295 017 546
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt 84 000 euro i understöd för byggande av tilläggsbyggnad vid en brandstation i Kronoby8.5.2025 11:30:10 EEST | Pressmeddelande
Brandskyddsfonden har nyligen beviljat drygt 84 000 euro i understöd för byggprojekt för en avtalsbrandkår i Kronoby i verksamhetsområdet för Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland.
Runsas 84 000 euron avustus paloaseman lisärakennushankkeelle Kruunupyyssä8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Palosuojelurahasto on myöntänyt tuoreeltaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella Kruunupyyssä sijaitsevalle sopimuspalokunnalle runsaan 84 000 euron rakennushankeavustuksen.
Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelylle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta7.5.2025 12:10:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi Suur-Savon Sähkö Oy:lle määräykset väliaikaisesta poikkeamisesta Puulan, Liekuneen ja Ryökäsveden säännöstelyä ja Kissakosken voimalaitoksella tapahtuvaa juoksutusta koskien.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömässä hoitoon pääsyssä puutteita Pohteen alueella7.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) kiireettömän perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsy ei ole toteutunut kaikilta osin lainmukaisesti vuonna 2024. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan asiakkaat eivät ole päässeet hoitoon ns. hoitotakuuajan puitteissa. Aluehallintovirasto jatkaa Pohteen hoitoon pääsyn määräaikojen valvontaa.
Työtapaturmasta vaneritehtaalla päiväsakkoja ja yhteisösakkoa6.5.2025 12:31:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29.4.2025 Metsäliitto Osuuskunnan työturvallisuusrikoksesta 40 000 euron yhteisösakkoon. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta kyseessä olevan tehtaan tuotantopäällikön 25 päiväsakon ja kaksi vuoromestaria 20 päiväsakon ja 25 päiväsakon sakkorangaistuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme