Petri Salminen jatkaa Euroopan yrittäjäjärjestön SMEunitedin puheenjohtajana
1.12.2023 14:48:51 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen on valittu jatkamaan eurooppalaisia pk-yrityksiä edustavan SMEunitedin johdossa 2024–25. Salminen valittiin uudelleen järjestön yleiskokouksessa perjantaina Brysselissä.

SMEunited toimii äänitorvena 22,5 miljoonalle eurooppalaiselle pk-yritykselle. Järjestö edistää EU-päätöksenteossa politiikkaa, joka tukee pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Järjestöön kuuluu lähes 70 yrittäjäjärjestöä yli 30:sta Euroopan maasta. Suomen Yrittäjät on SMEunitedin pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen.
SMEunitedin puheenjohtajuus on Salmisen mukaan loistava näköala- ja vaikuttamisen paikka eurooppalaiseen politiikkaan ja päätöksentekoon.
– On suuri kunnia saada yrittäjäkollegojen tuki jatkokaudelle, Salminen sanoo.
– Euroopan parlamentin vaalit kesäkuussa 2024 avaavat meille loistavan vaikuttamisen ikkunan tulevien vuosien EU-politiikkaan. Meidän on pystyttävä työllämme vahvistamaan pk-yritystemme kilpailukykyä ja varmistamaan, että Euroopassa on kannattavaa yrittää, Salminen jatkaa.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan Salmisen uudelleenvalinta merkitsee jatkuvuutta.
– Tämä on tärkeää aikana, jolloin eurooppalaiset pk-yritykset kohtaavat suurta epävarmuutta ja moninaisia haasteita, aina rahoituksen ja osaavan työvoiman saatavuuden vaikeuksista lainsäädännöstä johtuviin hallinnollisiin ja raportointitaakkoihin, Pentikäinen sanoo.
SMEunited valmistautuu parhaillaan kesäkuussa 2024 järjestettäviin EU-vaaleihin, joissa äänestetään Euroopan parlamentin kokoonpano seuraavaksi kaudelle 2024–29. Järjestö on laatinut keskeiset viestinsä tuleville EU-päättäjille.
Petri Salminen
Jyväskyläläinen Petri Salminen, 42, valittiin Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi syksyllä 2020.
Eurooppalaisen kattojärjestön SMEunitedin puheenjohtajaksi Salminen valittiin joulukuussa 2021.
Salminen on toiminut yrittäjänä kaksi vuosikymmentä. Hänen yrityksensä Salminen & Tikka Oy tuottaa myynnin ja johtamisen kehittämis- sekä rekrytointipalveluja.
Yhteyshenkilöt
Petri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yritykset haluavat selvästi isomman roolin julkisissa palveluissa17.5.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Pk-yritykset odottavat selvästi nykyistä suurempaa roolia julkisten palveluiden tuottamisessa, käy ilmi Yrittäjägallupista. Yrityksistä 61 prosenttia katsoo, että yritysten roolia tulisi lisätä osana julkista palvelutuotantoa, 17 prosenttia pitää nykyistä tasoa riittävänä ja kuusi prosenttia haluaa vähentää yritysten osuutta.
Yrittäjien Pentikäinen: Eurooppa on Suomen koti ja turva9.5.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Tasan 76 vuotta sitten vuonna 1950 Ranskan entinen pääministeri Robert Schuman piti puheen, jossa kutsui saksalaiset hallitsemaan yhdessä Ranskan ja Saksan hiilivaroja sekä terästeollisuutta. Puhe tunnetaan Schumanin julistuksena sekä Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustana. Siksi Schumania pidetään yhtenä Euroopan unionin perustajista, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa Eurooppa-päivän blogissaan.
Yrittäjät: Kesälomien siirto tukisi talouden kasvua ja auttaisi yhteiskuntaa laajalti6.5.2026 12:05:40 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät kannattaa opetusministeri Anders Adlercreutzin ehdotusta koulujen kesälomien siirrosta kahdella viikolla. ”Näemme tämän kasvutoimena, joka hyödyttää laajalti. Se vahvistaisi kehittyvän matkailun edellytyksiä, kun Suomi olisi auki Euroopan tärkeimmän kesälomakuukauden. Se antaisi myös monille nuorille arvokkaita työmahdollisuuksia”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.
Kutsu medialle: Työn liike – 30 vuotta työmarkkinoiden uudistamista5.5.2026 09:10:52 EEST | Tiedote
Tervetuloa Suomen Yrittäjien Työn liike ‑kirjan mediatilaisuuteen. Kirja tarjoaa katsauksen siihen, miten Suomen Yrittäjien työmarkkinapoliittinen rooli on muuttunut järjestön 30-vuotisen historian aikana sivustaseuraajasta keskeiseksi työelämän vaikuttajaksi.
Mediakutsu: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Jyväskylässä 20.–21.5.20264.5.2026 09:50:00 EEST | Tiedote
Millä keinoilla Suomi pääsee uuteen nousuun? Mitä kuntavaikuttajat ja yrittäjät voivat yhdessä ja tehdä ja kuinka rakentaa kannustavaa sekä yritysmyönteistä kuntaa? Mitä lähes 12 000 yrittäjää ovat tuoneet esiin Yrittäjien Kuntabarometrissa?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme