Jyväskylän yliopisto

Koulutuksen polarisoitumista pohditaan Ruusupuistossa 12.12.

7.12.2023 09:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Joulukuun Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tapahtuman 12.12. järjestävät Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos ja Niilo Mäki Instituutti. Opettajankoulutuksen 160. juhlavuoden päätöstilaisuudessa julkistetaan myös juhlajulkaisu, NMI Bulletin teemanumero "Polarisoituva koulu".

Ruusupuisto ulkokuva (Martti Minkkinen)
Ruusupuisto ulkokuva (Martti Minkkinen)

Suomalaisen yhteiskunnan polarisoituminen näkyy koulutuksesta käytävässä keskustelussa. Inkluusio, ilmiöoppiminen ja erilaiset oppimisympäristöt ovat esimerkkejä asioista, joiden ympärille muodostuu herkästi vastakkainasetteluja ratkaisujen hakemisen sijaan. Polarisaatio ja sen ehkäiseminen onkin ollut 160-vuotista taivaltaan juhlivan Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen juhlavuoden teema.

- Polarisaatio ja sen ehkäiseminen oli luonteva valinta juhlavuoden teemaksi. Opettajankoulutuslaitoksen tehtävä on nostaa esiin epäkohtia, jotka estävät tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen koulutuksen toteutumista, toteaa opettajankoulutuslaitoksen johtaja Sirpa Eskelä-Haapanen.

Yksi juhlavuoden ponnistuksista on joulukuussa julkaistava Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI Bulletinin teemanumero Polarisoituva koulu ja koulutus. Siinä julkaistavat 12 tutkimusartikkelia avaavat erilaisia näkökulmia koulutuksen polarisaatiokehitykseen laajasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä oppiainetasolle.

- Polarisoituvassa ilmapiirissä syntyy helposti vähättelyä tutkimustietoa kohtaan, jos se ei ole oman näkemyksen mukaista. Tällöin pitää erityisesti korostaa sitä, kuinka keskeinen osa koulutuksemme ekosysteemiä tutkimusperustaisuus on, toteavat teemanumeron päätoimittajat Sirpa Eskelä-Haapanen ja Matti Rautiainen opettajankoulutuslaitokselta.

NMI Bulletinin erityisnumero on toteutettu Niilo Mäki Instituutin ja Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen yhteistyönä. Se julkaistaan Ruusupuisto tutkii ja keskustelee -tilaisuudessa, joka käsittelee polarisaatiota koulutuksessa, 12.12. klo 13.00–14.00.

Tilaisuuden ohjelmassa tuoreita tutkimustuloksia Polarisoituva koulu-julkaisusta, keskustelua, sekä mahdollisuus yleisökysymyksille.

Yhteyshenkilöt

Sirpa Eskelä-Haapanen
johtaja, JYU opettajankoulutuslaitos
sirpa.eskela-haapanen@jyu.fi
+358408054956

Matti Rautiainen
vanhempi yliopistonlehtori, JYU opettajankoulutuslaitos
matti.a.rautiainen@jyu.fi
+358408053368

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote

Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye