Julistus maailmanrauhan puolesta

Jaa

Itsenäisyyspäivämme lähestyessä ajatukset kulkevat Suomen talvisotaan. Marraskuun 30. päivänä 1939 klo 6.50 aamulla Neuvostoliitto käynnisti hyökkäyksen Suomeen koko itärajan pituudelta. Samalla Suomen karjalaisten tuskallinen, syvien henkisten kärsimysten sekä valtavien fyysisten rasitusten evakkotaival alkoi.  

Kansallisen olemassaolomme kannalta ratkaiseva ajanjakso, talvisotamme ja sen jälkeen tapahtuneet jatkosodan vaiheet, nousivat esiin kaikkine traagisine muistoineen, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Ennen hyökkäystä Venäjä oli pitkään siirtänyt joukkojaan lähemmäksi Ukrainan rajaa ja pitänyt suuria sotaharjoituksia, julistanut Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan irrotetuiksi Ukrainan hallinnasta ja siirtänyt sotilaitaan niihin. Alkoi Ukrainan puolustustaistelu kansallisen olemassaolon ja itsemääräämisoikeuden nimissä – sekä samalla Ukrainan siviiliväestöön ja infrastruktuurin tuhoamiseen kohdistetut armottomat pommitukset, jotka nyt talven 2023-2024 alkaessa tulevat edelleen aiheuttamaan suuria kärsimyksiä siviiliväestön keskuudessa.

Amor vincit omnia (rakkaus voittaa kaiken) on antiikin Rooman kansallisrunoilijan Vergiliuksen Paimenlauluissa (Bucolica) ilmaisema aikojen yli ulottuva totuus. Siinä huipentuu rauhan julistus, jolla tahdomme Itsenäisyyspäivämme merkeissä tuoda viestin rauhantahtoisesta kotimaastamme. Julistuksen maailmanrauhan puolesta toteutimme Jyväskylän kaupunginkirkossa. 

Toivomme, että viestimme voisi muistuttaa siitä rauhantahtoisuudesta, jota maamme edustajat ovat kansainvälisillä foorumeilla aina pyrkineet ilmaisemaan. Tähän liittyy myös se yksiselitteisen selkeä ehdottomuus, jolla Suomi tuomitsee kaikki siviileihin kohdistuvat iskut. 

Jukka Ammondt, FT Professori, Jyväskylä- Muistelee 

"Meillä on hyviä muistoja Suomen Washingtonin suurlähetystöstä  lähes kolmenkymmenen vuoden taakse, jolloin lehdistöneuvos Yrjö Länsipuro järjesti aktiivisesti monia esiintymistilaisuuksia ja lehdistötapaamisia Doctor Ammondtille, joka Yhdysvaltojen kiertueillaan tuli tunnetuiksi laulamalla Elvis Presleyn maailmanhittejä latinaksi. Uutinen Elviksen kappaleista latinaksi laulettuina nousi USA:n medioissa vuoden 1995 eniten siteeratuksi Suomea koskevaksi maininnaksi.”

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä rr1---sn-ixh7rn76.c.drive.google.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Rauno Hänninen
Toiminnanjohtaja, tuottaja / Musiikin Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry
rauno@mukuta.fi

Jukka Ammondt
FT Professori
ammodjukka@gmail.com

Linkit

Lisätietoa julkaisijasta

Musiikin, Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys MuKuTa ry on keskisuomalainen yhdistys, joka tuottaa ja julkaisee musiikkia, kirjoja ja järjestää tapahtumia.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Musiikin Kulttuurin ja Taiteen Edistämisyhdistys ry

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye