Yrittäjägallup: Lähes puolet yrittäjistä kannattaa kesälomien siirtoa
5.12.2023 08:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Kesälomien siirto eteenpäin saa kannatusta yrittäjien keskuudessa, kertoo tuore Yrittäjägallup. Suurinta kannatus on kaupan alalla.

Yrittäjägallupin mukaan 45 prosenttia yrittäjistä kannattaa kesälomien siirtoa muutamalla viikolla siten, että myös elokuu olisi Suomessa lomakuukausi.
Aihe on kuitenkin yrittäjiä jakava, sillä 28 prosenttia Yrittäjägallupin vastaajista vastusti siirtoa.
Pienten ja keskisuurten yritysten näkemyksiä selvittävään Yrittäjägallupiin vastasi 1 300 pk-yritysten edustajaa marraskuun alkupuolella.
– Hallituksen pitäisi selvittää kesälomien siirtämistä ja siirtymistä tältä osin eurooppalaiseen käytäntöön, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.
Lomien siirtämisen kannatus on selvästi suurinta kaupan alalla, jolla 59 prosenttia kannattaa kesälomien siirtoa. Alueellisesti siirrolla on eniten kannatusta Pohjois- ja Itä-Suomessa. Vähiten kannatusta on pääkaupunkiseudulla.
– Tällä hetkellä on usein tilanne, että yrityksissä ei ole enää koululaisia ja opiskelijoita kausityöntekijöiksi, kun matkailijavirrat muualta lisääntyvät. Monen yrittäjän ja yrityksen tilanne paranisi, jos siirtyisimme tässä eurooppalaiseen valtavirtaan, Pentikäinen jatkaa.
– On kuitenkin hyvä huomata, että asia jakaa yrittäjäkuntaa. Myös nykyisellä perinteisellä lomakaudella on kannatusta. Monella ei ole myöskään asiaan selvää kantaa, Pentikäinen lisää.
Tutustu tarkemmin tuloksiin tästä.
Näin kysyttiin
Suomen Yrittäjien Verianilla (entinen Kantar Public) teettämään tutkimukseen vastasi 1 301 pk-yritysten edustajaa. Kysely tehtiin 1.–10.11.2023. Tutkimustulosten luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 374 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Hoitoa, kirkkotaidetta ja käsityöjuustoja – vuoden yrittäjäpalkinnot menivät määrätietoisille uudistajille17.10.2026 20:45:00 EEST | Tiedote
Hoivayrityksen luonut Samuli Mattila on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon saa suomalaisia kirkkoja rikastuttanut tekstiilitaiteilija Helena Vaari-Silventoinen, ja Vuoden maahan muuttanut yrittäjä on sveitsiläisestä juustoperinteestä ponnistavan perheyrityksen rakentanut Peter Dörig.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne kohentunut, näkymät heikentyneet syksyn aikana17.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne on hieman parantunut, osoittaa Yrittäjägallup. – Viime aikoina nähty talouden kasvu alkaa näkyä yritysten tilanteessa. Se on erittäin tervetullutta monen vaikean vuoden jälkeen. Parantuminen on jatkunut koko vuoden 2026, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Stina Siikonen Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi16.10.2026 16:45:59 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja on Stina Siikonen Varsinais-Suomesta. Varapuheenjohtajiksi valittiin Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta ja Janne Lintukorpi Hämeestä. Yrittäjien valtuuston puheenjohtajana jatkaa Mari Laaksonen Helsingistä ja varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Vuorinen Pirkanmaalta.
Yrittäjät: Osinkoverotuksen kiristys olisi myrkkyä kasvulle16.10.2026 10:01:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät on erittäin huolissaan valtiovarainministeriössä valmistelluista ehdotuksista kiristää listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta. Keskustelussa on väläytetty ratkaisuja, jotka eivät huomioi yrittäjäriskiä tai kaksinkertaisen verotuksen ongelmaa eivätkä kannusta yrittäjyyteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme